Bo LKV Turku
Bo LKV Turku

Omakotitalo | 4h + 2k + 2wc + pukuh + s + kuisti + at

Kuuantie 7, Kerttula, Raisio

Hinta

162 000 €

Koko

100 / 109 m²

Vuosi

1958

VIEHÄTTÄVÄ 50-LUKU Raision keskustan tuntumassa osoitteessa Kuuantie 7, vuodenajat ovat vaihtuneet useasti perheen arjen soljuessa rauhallisesti eteenpäin samojen omenapuiden ja viinimarjapensaiden katveessa. Viihtyisän kadun varrella olevat tontit näyttävät kukoistavan vehreinä puutarhatontteina ajalleen tyypillisesti. Funktionalismin hengessä 50-luvulla rakennettu tyyppitalo oli tarkoitettu juurevaan elämään ja kestämään aikaa. Talo onkin palvellut jo vuosikymmenien ajan saman perheen arkea sekä juhlaa. Kolmen kerroksen kokonaisuus on pullollaan tunnelmaa ja kauniita yksityiskohtia. Suojaisan sisäpihan puolelta noustaan betoniportaat ylös valoisalle kuistille. Sisään tullaan autenttiseen tunnelmaan, joka muuttuu helposti nuoren perheen mielikuvissa omaksi kodiksi nykypäivään päivitettynä. Ympäri mennään ja yhteen tullaan on tuttu pohjaratkaisu näiltä vuosikymmeniltä ja taitaa miellyttää edelleenkin tänä päivänä, ainakin lapsia. Tupakeittiön puuhellan lämmössä kokoonnutaan yhteisesti syömään ison pöydän äärelle. Kaapistojen ovet ovat edelleen hyvässä kunnossa ja toimivat loistavasti myös jatkossa uusien pintojen ja kalusteiden parina. Pääkerroksessa sijaitsee myös olo- ja makuuhuone sekä pieni wc. Talon yläkerta on ajan hengen mukaisesti ollut vuokralaisten käytössä ja toisessa huoneessa on vieläkin vesipiste. Isomman huoneen yhteydessä on vaatekomero ja tunnelmallinen syvennys, joka toimii etätyöpisteenä tai vaikka lukunurkkauksena. Kellarikerroksessa sijaitsee saunatilat ja sympaattinen hillo-ja viinikellari. Autotalliin pääsee varastotilan kautta. Remontoi, ideoi ja luo tästä omanlainen muodonmuutos perheesi mieltymysten ja tarpeiden mukaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Upeasta tontista on suhteellisen helposti lohkottavissa Kuuankujan puoleinen osa, joka sijoittuu kallion toiselle puolelle. - ei ole muotia, on vaan aika - Olet lämpimästi tervetullut Syksyiseen esittelyyni Kuuankujan tunnelmiin! maija@bo.fi 044 252 9733

Tulosta PDF
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20026425
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
4h + 2k + 2wc + pukuh + s + kuisti + at
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
100 m²
Kokonaispinta-ala
109 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Ilmoitettu asuinpinta-ala on suuntaa-antava asuinrakennuksen kerrosalan perusteella, joka on Raision kaupungin rakennusvalvonnan mukaan 109 m2. Rakennuksesta ei ole saatavilla rakennuslupapiirustuksia, joista ilmenisi asuinpinta-ala. Pinta- aloja ei ole tarkistusmitattu.
Asuinkerrosten määrä
3
Rakennusvuosi
1958
Käyttöönottovuosi
1958
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 162 000 €
Myyntihinta
  • 162 000 €
Kiinteistövero
821,26 € / vuosi
Lisätiedot maksuista
Mahdollinen varainsiirtovero 4 % kauppahinnasta ja kaupanvahvistusmaksu 120 e. Öljynkulutus ollut n. 2000 l/v.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Asuntoon kuuluu
antenni
Kohteen lisätiedot
Tontti lohkottavissa.
Tehdyt remontit
Ikkunat (puu-/alumiinirakenteiset) uusittu noin 20 v sitten (ei kuistin ikkunat). Öljykattila vaihdettu n. 15 v sitten. Talon yhden päätyseinän laudoitus ja lisätty tuulensuojalevytys.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Lisätietoja kunnosta
Suurelta osin remontoitava.
Kuntotarkastus
Tehty
Energialuokka
  • Ei lain edellyttämää energiatodistusta
  • Myyjä hankkii energiatodistuksen.
Asbestikartoitus
  • Ei
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Öljylämmitys
keittiössä puuhella (ei ole käytetty vuosiin)
Vesihuollon kuvaus
kunnan vesijohto
Viemäri
kunnan
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Siirtyvät liittymät
Vesi- ja viemäriliittymä
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Puu
Keittiön kuvaus
Liesi: sähköliesi
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: pesukoneliitäntä
Saunan yhteydessä: suihku, pata ja puukiuas
WC-tilojen kuvaus
Keski- ja yläkerroksessa.
Saunan kuvaus
Saunan yhteydessä pukeutumistila.
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Puukiuas
Säilytystilojen kuvaus
Kerrarikerroksessa hillo- /viinikellari
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Tiili
Kattomateriaalin kuvaus
Betonitiili
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
680-410-6-44
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala
2 361 m²
Tie perille
Kyllä
Lisätietoja tontista
Tontti tasamaata ja jatkuu takaosaltaan kalliorinteeseen Kuuankujan puolelle. Kuuankujan puoleinen tontti (kallion päällä) on lohkottavissa tästä tontista.
Tontin nimi
Huitti
Tehokkuusluku
0.2
Lisätietoja rakennusoikeudesta
Käytetty 109 m2
Kaavoitustiedot
Raision kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Palvelut
Palvelut: Raision keskustaan noin 1 km, Raision Keilahalli ja Kukkatalo
Liikenneyhteydet
Hyvät julkiset yhteydet, Bussipysäkki n. 200 m.
Pihan kuvaus
Vehreä puutarhatontti, jossa nurmea, omenapuita, marjapensaita ja istutuksia.

UUTTA! Haluatko nähdä kartalla sinulle tärkeät sijainnit ja etäisyydet niihin? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola. Tutustu tuleviin kartan kehityssuunnitelmiin, anna palautetta ja käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit täältä »

Maunula Maija

Bo LKV Turku

Bo LKV Turku
Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Bo LKV Turku
SKVL jäsenyritys

Läntinen Rantakatu 53,
20100 Turku

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.