Sp-Koti | Raumanmeren Kiinteistövälitys Oy

Mökki tai huvila

Kivirannantie 124, Kortela, Rauma

Hinta

395 000 €

Koko

110

Vuosi

-

Unajansalmen edustalla meren rannalla Kortelassa uniikki lomarakennuspaikkakokonaisuus 6,883 hehtaarin omalla tontilla sisältäen myös n. 2,3 hehtaarin Rahkeen metsätontin. Päätontilla sijaitsee tällä hetkellä maatilan päärakennukseksi vuonna 1926 valmistunut, 20-luvun klassismia edustava hirsirunkoinen, huvilatyyppinen asuinrakennus, joka on 1960-luvulta lähtien ollut kesäasuntona. Huvilarakennus n. 110m² (70m² alakerta ja 40m² yläkerta), jonka kunto on heikko ja vaatii korjauksia. Lisäksi vanha saunarakennus. Rauman eteläisten rantojen osayleiskaavassa Kaunismäen tontti on osoitettu loma-asuntoalueeksi ja lisäksi merkitty kaavassa s4-merkinnällä, jonka mukaan rakennuspaikalla olevat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ja ympäristö säilytetään. Kaunismäki kuuluu maakunnallisesti merkittävään Kortelan huvi-alueeseeen. Satakunnan museo on inventoinut rakennuksen -13 ja arvioinut sen luokan A² suojeltavaksi kohteeksi. Inventointiraportin mukaan kohde on "poikkeuksellisen hyvin säilynyt 1920-luvun asuintila". Tontilla sijaitsee lisäksi myös vuonna 2007 rakennettu Honkarakenteen rantasauna n. 40m², jonka kunto on hyvä. Tontin pohjoiskulma on 2000 luvun puolivälissä rakennettua hoitometsää. Tilasta mahdollista lohkoa 2000-5000m² määräala, jossa rakennusoikeus RA1 loma-asuntoalueen kaavaan mukaisesti. Lohkomissuunnitelma olemassa. Soita ja kysy lisätietoja, kohteeseen mahdollista tutustua paikan päällä varaamalla yksityisnäyttö. Linda Leino, Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, KiAT, kaupanvahvistaja

Tulosta PDF
print
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20161711
Sijainti
Omistusmuoto
Huoneita
Ei tiedossa
Asuintilojen pinta-ala
110
Kokonaispinta-ala
110
Käyttöönottovuosi
1926
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 395 000 €
Myyntihinta
  • 395 000 €
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Asunnon kunto
Välttävä
Viemäri
imeytyskenttä, umpisäiliö
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Siirtyvät liittymät
vesiliittymä (kesävesi)
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaalit: hirsi, puu
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
684-420-1-528
Tontin tyyppi
Rantatontti
Tontin pinta-ala
68 830
Tie perille
Kyllä
Lisätietoja tontista
Tilasta mahdollista lohkoa 2000-5000m² määräala, jossa rakennusoikeus RA1 loma-asuntoalueen kaavaan mukaisesti. Edustalla vesijättöä.
Lisätietoja rakennusoikeudesta
Lohkottavan tontin koko on 2000 m2 min. (MRL 116§) Kiinteistön 421-1-49 kahdelle rakennuspaikalle on sama kaavamääräys RA1 kuin kiinteistölle 420-1-528, eli RA1. RA1 Loma-asuntoalue. Rakennuspaikalla rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 140 kerrosalaneliömetriä, josta yksiasuntoisen lomarakennuksen ja mahdollisen vierasmajan yhteinen kerrosala saa olla enintään 90 kerrosalaneliömetriä. Erillisen vierasmajan ja erillisen saunarakennuksen kerrosala saa kummallakin olla enintään 25 kerrosalaneliömetriä. Rakennukset on sijoitettava siten, että harvinaiset kasvit, suuret maakivet sekä kalliopinnat säilytetään
Kaavoitustilanne
Yleiskaava
Rakennukset
saunarakennus (2007)
saunarakennus, talousrakennus
Ranta
  • Oma ranta
  • Rannan tyyppi: Meri

Leino Linda

Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, LVV, KiAT, julkinen kaupanvahvistaja

Sp-Koti | Raumanmeren Kiinteistövälitys Oy

Sp-Koti | Raumanmeren Kiinteistövälitys Oy
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.