Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Turku

Rivitalo | 4h + k + s

Menninkäisenkatu 7, Littoinen, Kaarina

Hinta

199 000 €

Koko

85

Vuosi

1989

HUOM! Esittelemme kohdetta toistaiseksi vain yksityisnäytöin , otathan siis rohkeasti yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi! Tämä kaunis koti sijaitsee suositulla Littoisten alueella, aivan Littoisten järven tuntumassa, metsän reunassa. Ihastuttava luonto, uimaranta ja ulkoilumaastot ovat aivan vieressä, myös kaikki palvelut, kuten koulut, päiväkodit, terveyskeskus ja ruokakaupat löytyvät läheltä. Asuinympäristö on hyvin rauhallinen ja idyllinen. Asunnon pohjaratkaisu on toimiva ja tilat sijoittuvat kahteen kerrokseen. Yläkerrassa sijaitsevat kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Olohuone ja keittiö luovat yläkerran oleskelutilan sydämen, keittiö on erotettu seinällä olohuoneesta mutta kuitenkin ruokailutila nivoutuu kauniisti osaksi olohuonetta. Olohuoneesta on käynti myös omalle suojaiselle terassille takapihalla, mistä aukeaa ihana rauhallinen metsikkö. Takapihan katettu terassi todellakin kutsuu viettämään aikaa ja ikäänkuin olohuone jatkuisikin terassille asti. Yläkerran kaksi makuuhuonetta on omassa rauhassaa asunnon toisessa päädyssä. Alakerrassa sijaitsee tilavan eteisen lisäksi yksi kolmesta makuuhuoneesta sekä kylpyhuone ja sauna. Asunnon edustalla on taloyhtiön yhteinen piha-alue, mistä löytyy mm. lasten leikkipaikka. Tällä hetkellä esittelemme kohteita vain yksityisnäytöin ja yleisnäytöin joihin varataan oma yksityinen näyttöaika, otathan siis rohkeasti yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi! Lisätiedot ja esittelyt: Johanna Lipponen Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Osakas p. 0400 561 315 johanna.lipponen@huom.fi Autan mielelläni myös sinua oman kotisi myynnissä ja asuntounelmiesi toteuttamisessa! Ota yhteyttä ja saat arvion asunnostasi sekä kuulla yksilöllisistä palveluistamme juuri sinun asuntosi myyntiin tai palveluistamme etsiä juuri oikea koti sinulle.

Tulosta PDF
print
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20175406
Sijainti
Tyyppi
Rivitalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
4h + k + s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
85
Kokonaispinta-ala
85
Lisätietoja pinta-alasta
Lisäksi jokaisella huoneistolla on autokatospaikan yhteydessä pieni erillinen varastotila.
yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerrokset
2/2
Rakennusvuosi
1989
Käyttöönottovuosi
1989
Vapautuminen
Muu ehto, sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 199 000 €
  • ( Myyntihinta 197 700,89 € + Velkaosuus 1 299,11 €)
Myyntihinta
  • 197 700,89 €
Velkaosuus
1 299,11 €
Neliöhinta
2 341,18 € /
Yhtiövastike
  • 255,00 € / kk
  • (Hoitovastike 170,00 € / kk + Rahoitusvastike 85,00 € / kk)
Autopaikkamaksu
3,30 € / kk
Lisätiedot maksuista
Vesimaksu: oma mittari Sähkö kulutuksen mukaan, sähkön kulutus on nykyisellään ollut noin 15000 kWh/vuosi. Vesi kulutuksen mukaan. Varainsiirtovero 2%, maksetaan kaupanteon yhteydessä.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tilojen kuvaus
Alakerran eteisessä laattalattia ja lattialämmitys. Takapihalla upea suojainen terassi.
Muuta kauppaan kuuluvaa
Ilmalämpöpumppu, joka asennettu n. 2010.
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkölämmitys
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaalit: puu, tiili
Keittiön kuvaus
Keittiön varastus: jääkaappi, pakastin, keraaminenliesi, liesituuletin, astianpesukone, työtasot laminaattia. Keittiön lattiassa lattialämmitys
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: maalattu
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: lattialämmitys, pesukoneliitäntä, suihku
Kylpyhuoneen yhteydessä pieni kodinhoitohuonetila, missä on työtaso, kaapistot sekä tila pesu- ja kuivauskoneelle.
WC-tilojen kuvaus
Seinämateriaalit: kaakeli
Lattiamateriaalit: laatta
Saunan kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Sähkökiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: lasikuitutapetti, tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Makuuhuoneiden lattiat parkettia, seinät tapetti/maalattu lasikuitutapetti. Kahdessa makuuhuoneista kaapistot ja yhdessä vaatehuone.
Säilytystilojen kuvaus
Eteisessä liukuovikaapisto, 2 makuuhuoneista kaapistot ja yhdessä makuuhuoneessa vaatehuone. Autopaikan yhteydessä erillinen ulkovarasto.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Tiili
Kattomateriaalin kuvaus
Tiili
Isännöitsijän yhteystiedot
Reijo Sahla Kuitukatu 7 20660 Littoinen puh. 040-7305935
Huolto
Kesäaikaan piha-alueiden hoito asukkaiden toimesta ja talvikunnossapito ulkoistettu
Muuta taloyhtiöstä
Muuta: Taloyhtiön varastotila.

Taloyhtiössä ei ole suoritettu yhtiöjärjestyksen 11§ ja 12§ mukaisesti tilintarkastusta.
Taloyhtiön autopaikat
  • Autokatospaikkoja: 12
Tehdyt remontit
Pihan kallistusten korjaus 2014. Ovet 2015. Puuosien maalaus 2016. Kattojen pinnoitus 2019. Rännien uusinta.
Tulevat remontit
Pihan päällyste. Ikkunat tarvittaessa. Katon katteen ja aluskatteen uusinta / korjaus, rännit. Patterien uusinta tarvittaessa. Lämminvesivaraajien uusinta tarvittaessa. Vesi-ja viemäriputkisto tarpeen vaatiessa. Ilmanvaihto koneistojen uusinta tarvittaessa. Huoneistojen märkätilojen uusimistarve osakkaan remontin yhteydessä.
Energialuokka
C (2007), Energiatodistus on annettu isännöitsijäntodistuksen osana eikä ole voimassaoleva.
Tontin koko
4 670
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Kaarinan Kaupunki, puh. 02 588 4000


Asunto Oy Littoisten Kultakoivu

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Auton säilytys
Yhtiössä on 12 autokatospaikkaa, jokaiselle huoneistolle omansa. Autokatospaikasta kerätään erillinen 3,30€/kk autopaikkamaksu.
Yhtiöllä on pihassa autokatospaikkojen lisäksi erilliset vieraspaikat, sekä neljä varattavaa/vuokrattavaa paikkaa

Lipponen Johanna

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Osakas

Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Turku

Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Turku
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.