Muu

Tähtiniementie 17, Korpilahti/Tähtiniemi, Jyväskylä

Hinta

135 000 €

Koko

6 200

Korpilahden Tähtiniemestä nyt tarjolla ostettavaksi asemakaavan mukainen AR-, eli rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeseen kuuluva tontti (179-430-1-94, "Lahdenpohja", tilamallinen kiinteistö), ja josta kaupan kohteena on n. 6200 m2 suuruinen määräala (kaavaan merkitty AR -alue). Rakennusoikeutta on 0,25 -tonttitehokkuusluvun mukaisesti n. 1500 k-m2. Katso tästä tarkemmin lisätiedoista ja kaupungin sivuilta (kartta.jkl.fi) kaavamääräykset. Mahdollisuus myös neuvotella koko 8060 m2 suuruisen kiinteistön ostamisesta, jossa tällöin kauppaan kuuluisi myös VL-1 -merkitty rantavyöhyke, ja johonka kaavamääräysten mukaisesti saa sijoittaa enintään 15 metriä pitkiä laitureita. Tällä hetkellä ei ko. rantavyöhykkeellä ole rakennusoikeutta. VL-1 -alueelle on kaavakartassa esitetty varaus kevyenliikenteenväylälle, joka tulee säilyttää. Mahdollisen asemakaavamuutoksen myötä kyseeseen voisi tulla nykyisen AR -korttelin muuttaminen sen rajojen sisällä erillispientalojen kortteliksi (AO) tai pientalokortteliksi (AP), jolloin toteutusmahdollisuudet olisivat nykyistä monipuolisemmat. Kyseessä jyrkähkö rinnetontti, ja jossa kaavamääräyksen 1/2 I mukaisesti sallittu rinnerakentaminen. Maaperätutkimusta ei ole teetettynä. Hieno sijainti ja uniikki tontti kaiken kaikkiaan, jonka edessä avautuu Kirkkolahti ja heti tämän takana Korpilahden monipuoliset, kehittyvät palvelut, mm. upea satama-alue sekä keskustan hyvät peruspalvelut, päiväkoti ja koulu. Heti vieressä myös Alkio-opisto, tämä ollen Suomen laajimmin avoimia yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoja tarjoava kansanopisto. Lisätiedot: LKV HILDEN, 045 861 4477, mikko@lkvhilden.fi Kiinteistön- ja vuokranvälityspalvelut Kauppa- ja arviokirjat Kaupanvahvistus

Tulosta PDF
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
20411329
Sijainti
Tyyppi
Muu 
Kohteen selite
AR -asemakaavan mukainen rivitalotontti
Vapautuminen
Heti vapaa
Velaton hinta
  • 135 000 €
Myyntihinta
  • 135 000 €
Kiinteistövero
202 € / vuosi
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
179-430-1-94
Tontin tyyppi
Rinnetontti
Tontin pinta-ala
6 200 m²
Lisätietoja tontista
Kaupan kohteena on asemaakavan mukainen AR -alue, ja joka myydään n. 6200 m2 suuruisena kiinteistön määräalana. Myyjä jättää itsellensä rannassa sijaitsevan VL 1 -rantavyöhykkeen.
Tontin nimi
Lahdenpohja
Tehokkuusluku
0.25
Lisätietoja rakennusoikeudesta
Tonttitehokkuusluvun mukaisesti n. 1550 k-m2 kun/jos määräala n. 6200 m2. AR- ja AO-korttelialueelle saa rakentaa autotalleja, katoksia ja varastoja sekä sisäyhteydessä olevaa lämmittämätöntä varasto- ja oleskelutilaa, jota ei lasketa rakennusoikeuteen, kuitenkin enintään 20 prosenttia rakennusoikeudesta. AR- ja AO-korttelialueella saa rakennetusta kerrosalasta yhden neljäsosan käyttää ympäristöä häiritsemättömänä työtilana.
Kaavoitustiedot
V. 1989 vahvistettu asemakaava. AR- eli "rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue". 1/2 I
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Palvelut
Koulut: Keskustassa yhtenäiskoulu
Palvelut: Korpilahden monipuoliset palvelut heti "lahdenpohjukan" takana
Päiväkodit: Sataman vieressä uudehko päiväkoti

Hilden Mikko

LKV, KiAT, kaupanvahvistaja, yrittäjä

LKV HILDEN | Hilden Real Estate Oy

LKV HILDEN | Hilden Real Estate Oy
Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.