Mökki tai huvila | 3h, k

Ristisentie 14, Säviäntaipale, Pielavesi

Hinta

19 500 €

Koko

70 / 73 m²

Vuosi

1968

Maaseudun rauhassa ja luonnossa sielu on levännyt ja murheet unohtuneet. Talon rappusilla istuessa, kahvikuppi kädessä on ollut hyvä seurata ympäristöä. Jokainen vuodenaika on tuonut jotain hyvää. Keväällä hennosti vihertävä koivikko, taustalla sininen taivas ja lintujen liverrykset. Teeren kukerrus ja käen kukunta, joutsenten ja kurkien ylilento. Kesän myötä perhosten ja pörriäisten touhut. Aina vaan kesän ja syksyn myötä omalta kasvimaalta kerätty sato on maistunut paremmalta kuin kaupasta ostetut. Syksyn tullen on kerätty puutarha- ja metsämarjat talteen. Päivän touhujen rasitukset on pehmitetty joka ilta saunassa. Juhlahetki on ollut, kun on päässyt eka kerran kylpemään tuoreen vastan kera. Myös joulukuusi on löytynyt pihapiiristä. Tähtitaivas näkyy kirkkaana, kuin myös kuutamo. Joskus voi nähdä revontuletkin. Näin puheli paikasta omistaja, jolle tämä on lapsuudenkoti. Mikäli etsit vapaa-ajan viettopaikkaa, niin sinun kannattaa tutustua tähän kohteeseen. Päärakennuksessa kaksi kammaria, tupa ja keittiö, alkuperäiset lautalattiat sekä nostalgiset alkuperäiset keittiökalusteet. Keittiössä puuhella, tuvassa leivinuuni. Hirsirakenteinen sauna, ryhdikäs vanha navettarakennus, jossa nikkarointi ja säilytystilaa. Aittarakennuksia, tilava 1,5 ha:n tontti, hyvämultainen maa, ympärillä puhdas luonto, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Puhdasvetinen Nilakka -järvikin vain muutamien kilometrien etäisyydellä. Hirviniemen hiekkarannat tarjoavat luksusta lomapäivään rannalla viihtyvälle. Tule paikanpäälle katsomaan. Tämä soveltuu vapaa-ajan viettopaikaksi tai vaikka vakituiseksi kodiksi. Tervetuloa! @Satu 040-8612725

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kohdenumero
20474796
Sijainti
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h, k
Huoneita
4 huonetta
Asuintilojen pinta-ala
70 m²
Muiden tilojen pinta-ala
3 m²
Kokonaispinta-ala
73 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu. Pinta-ala suuntaa-antava.
Asuinkerrosten määrä
1 (yksitasoinen)
Rakennusvuosi
1968
Käyttöönottovuosi
1968
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Hinta

Myyntihinta

19 500,00 €

Velaton hinta

19 500,00 €

Muut maksut

Kiinteistövero

101,69 € / vuosi

Lisätietoa maksuista

Sähkö kulutuksen mukaan, lämmitykseen käytettävät polttopuut kulutuksen mukaan. Polttopuuta saatavilla omalta tontilta. Jätehuolto sopimuken mukaan. Nykyinen sopimus 14,25 e/krt, nuohous, ei tiemaksua.

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tilojen kuvaus
Tuulikaappi, eteinen, kaksi vaatehuonetta, viileä ruokakomero
Muuta kauppaan kuuluvaa
Kauppaan ei kuulu: Tilalla runsaasti vanhaa esineistöä, josta neuvotellaan erikseen. Muusta irtaimesta neuvotellaan myös erikseen.
Tehdyt remontit
2019: Vesikatto uusittu ja lisätty puhallusvillaa yläpohjaan,
2020: makuukammareiden seinät paneloitu ja laipio maalattu, asennettu kaapistoja eteiseen.
Asunnon kunto
Välttävä
Lisätietoja kunnosta
Vesikatto uusittu 2019, muutoin rakenteet ja rakennusosat suurelta osin alkuperäiset.
Energialuokka
  • Kevennetty energiatodistus
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu, sähkölämmitys
Tulisijat ja hormisto nuohotettu, toimintakuntoiset
Tulisija
Hormi olemassa
Puuhella, leivinuuni
Vesihuollon kuvaus
kaivo
Viemäri
Pesuvedet keittiöstä ja saunasta johdettu avo-ojaan/salaojaan
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Kohde on talviasuttava
Kohde on talviasuttava
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Puu, Rakennusmateriaali: Puurunkoinen, alapohjan ja seinien lämpöeriste todennäköisesti mineraalivilla, ulkoseinän pintamateriaalina mineriittilevyt.
Keittiön kuvaus
Alkuperäiset kaapistot, puuhella, hyvin tilaa ruokaryhmälle.
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: maalattu
Liesi: keittolevy, muu
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi
Kylpyhuoneen kuvaus
Ulkosaunalla
WC-tilojen kuvaus
Puucee, Reijät isommalle ja pienemmälle takamukselle.
Saunan kuvaus
Ulkosauna, pesuvesi kaivosta, puukiukaan yhteydessä lämminvesisäiliö.
Lattiamateriaalit: betoni
Seinämateriaalit: puu
Puukiuas
Olohuoneen kuvaus
Tuvassa leivinuuni ja hyvin tilaa sohva/oleskeluryhmälle.
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Kaksi kammaria, joiden seinät tapetoitu ja laipiot maalattu 2020.
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: tapetti
Säilytystilojen kuvaus
Sisällä tilava vaatehuone ja kaappisäilytystilaa, ulkorakennuksissa runsaasti säilytystilaa.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
595-427-2-39
Tontin pinta-ala
15 000 m²
Tie perille
Kyllä
Lisätietoja tontista
Tilasta myyty erillisellä luvutuskirjalla määräala, jonka lohkomistilaisuus 4.6.2024, tilan lopullinen pinta-ala määräytyy lohkomisen jälkeen. Jäljelle jäävän tilan pinta-ala on noin 1,5 ha.
Tontin nimi
Ohetiehaara
Kaavoitustiedot
Nilakan ja kunnan eteläosien rantaosayleiskaava.
Pielaveden kunta
Ymäristön ja asumisen johtaja
Juha Vainikainen
040 - 489 4834
juha.vainikainen@pielavesi.fi
Kaavoitustilanne
Yleiskaava
Rakennukset
- Tilava ryhdikäs vanha navettarakennus, jossa runsaasti säilytystilaa ja erillinen pieni nikkarointihuone. Navetan sivustalla siisti perinteinen puucee. Navetan yhdeydessä oleva kellari ei tällä hetkellä käyttökuntoinen. - Hirsirunkoinen aitta - Lamellihirsirunkoinen aitta - Lauta-aitta varastorakennuksen yhteydessä - Ulkosauna, hirsirunkoinen. Ulkosaunaan laajennettu 1980 - luvulla pukeutumishuone. - Leikkimökki Ulkorakennuksista on pidetty huolta ja ihan kelpo käyttökuntoisia.
saunarakennus, aitta, navetta, leikkimökki, puuliiteri
Palvelut
Palvelut: Pielavedellä 20 km, jossa monipuoliset palvelut. Löytyy ruokakauppoja, rautakauppa, apteekki, terveyskeskus, pizzeria, kahvila, leipomo, terveyskeskus, kuntosali, keilahalli, kauneudenhoitopalvelut ja vielä paljon muutakin. Tutustu lisää Pielaveteen www.pielavesi.fi
Pihan kuvaus
Pihapiiriss runsaasti perennoja, koristepuita ja -pensaita sekä hyvämultaista maata kasvi- ja perunamaalle. Puhdasvetinen Nilakka -järvi lähietäisyydellä. Lapsiystävällinen uimaranta löytyy noin 10 km etäisyydeltä ja upeat Hirviniemen hiekkarannat noin 15 km etäisyydeltä.
Ranta
  • Oikeus vesialueisiin

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Pielavesi

Asuinalueena Säviäntaipale, Pielavesi

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Nilakan Kiinteistö LKV

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.