Savon Asuntomarkkinat Oy

Omakotitalo | 3h + k + ph + s + wc + vh

Vonkamiehenkuja 4, Könönpelto, Varkaus

Hinta

69 000 €

Koko

95 m²

Vuosi

1978

Könönpellossa Atolantieltä haarautuvan korttelin tiilivuorattu talo, missä on huimasti potentiaalia monenlaiselle perheelle! Vonkamiehenkuja on osana pientalojen asuinaluetta, joka on pääosin rakennettu -70/-80 lukujen aikana. Alueen lähistölle jää lukuisia lenkkipolkuja, paljon luontoa sekä puistoja lapsille. Könönpellossa on oma ala-aste, päiväkoti, kauppa, apteekki ja ravintola. Myöskään keskustan palveluihin ei hurauta autolla, kun reilun 5 minuuttia. Alueen läpi kulkee myös julkinen liikennne. Tämä koti on hintaluokaltaan sellainen, että kaukolämmön ja fiksun pohjasuunnittelun ja rakenteen ansiosta hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rahaa jää muokata pinnoista täysin oman tyylilinjan mukaiset, mikäli näin haluaa. Kodin pinnat on kuitenkin kaiken kaikkiaan ikäisekseen siistit, joten välttämätöntä remontin tarvetta ei ole. Kaikesta näkee, että kodin omistajat ovat halunneet vaalia omaa omaisuuttaan ja pitää siitä hyvää huolta. Myös isoja kunnostuksia on aloitettu tekemään muun muassa hiljattain tehdyn kattoremontin muodossa. Tämän yhteydessä on uusittu myös kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmä ja asennettu ajanmukainen aluskate. Tämä kahden makuuhuoneen koti on rakennettu viisaasti tontin etureunaan, mikä mahdollistaan kivan kokoisen takapihan, josta saa nauttia täysin rinnoin, varsinkin sen kesä kauneudessaan! Tämän ansiosta myös talvisin on huoletonta lähteä kotoa, kun kaupungin urakoitsijat huolehtivat tien aurauksen, joten itselle jää tehtäväksi vain pieni alue oven edustalla. Talon yhteydessä on myös autokatos ja varastotiloja, joten arjen toimivuus tässä kokonaisuudessa saa mukavat arvosanat! Tämä koti esitellään vain yksityisesti ja omassa rauhassa. Tervetuloa tutustumaan tulevaan kotiisi Varkauden Könönpeltoon. #memyymmeasuntosi

Tulosta PDF
Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja kohteesta.

Kohdenumero
20741071
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h + k + ph + s + wc + vh
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
95 m²
Kokonaispinta-ala
95 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-ala on verottajan tiedoista otettu kokonaisala. Asuinalaa ei tiedossa.
Asuinkerrosten määrä
1
Rakennusvuosi
1978
Käyttöönottovuosi
1978
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 69 000 €
Myyntihinta
  • 69 000 €
Kiinteistövero
163,06 € / vuosi
Lisätiedot maksuista
Sähkö ja vesi käytön mukaan omalla mittarilla.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Asuntoon kuuluu
antenni
Tehdyt remontit
2013: Kattoremontti: Katto uusittu aluskatteineen ja samalla uusittu rännit, otsalaudat ja kattoturvatuotteita.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Energialuokka
  • Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Vesihuollon kuvaus
kunnan vesijohto
Viemäri
kunnan
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaalit: puu, tiili
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: tapetti
Varusteet: astianpesukone, liesituuletin
Liesi: keraaminen
Jääkaappi ja pakastin: jää/viileäkaappi
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: lattialämmitys, pesukoneliitäntä, suihku
WC-tilojen kuvaus
Seinämateriaalit: kaakeli
Lattiamateriaalit: laatta
Varusteet: lattialämmitys, peilikaappi
Saunan kuvaus
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Puukiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: lauta
Seinämateriaalit: tapetti
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
pelti
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
915-14-972-4
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala
545 m²
Tie perille
Kyllä
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Rakennukset
Autokatosrakennus, rakennusvuosi 1978, 10m2, rakennuksessa on autokatos ja kylmä varasto.
autokatos

UUTTA! Haluatko nähdä kartalla sinulle tärkeät sijainnit ja etäisyydet niihin? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola. Tutustu tuleviin kartan kehityssuunnitelmiin, anna palautetta ja käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit täältä »

Savon Asuntomarkkinat Oy

Savon Asuntomarkkinat Oy
Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Savon Asuntomarkkinat Oy

Pirnankatu 4,
78200 VARKAUS

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.