Rivitalo | 5h, k, s

Rinnekatu 12 as, Korkeavaha, Forssa

Hinta

149 000 €

Koko

131,5 m²

Vuosi

1979

Soraharjun päällä aivan mahtavalla paikalla Linikkalan lammin kyljessä pienen metsikön takana olisi upea rivitalo neliö vailla uusia asukkaita. Tästä ei kaupunkiasuminen enää paljon mukavammaksi ja viihtyisämmäksi voi muuttua. Omalta takapihalta rappuset alas, niin sinulla on mahtavat virkistymismahdollisuudet pulahtaa Lamminrannassa uimassa kesällä tai talvella. Vehreältä takaterassilta pääsee suoraan myös suoraan lenkkipolulle, koulutielle tai kauppareissulle. Monet palvelut sijaitsevat todella lähellä. Omalle terassille paistaa kesäisin aurinko lähes koko päivän. Aurinkovarjon alla voi voi lueskella ja nauttia viilentäviä juomia, tai siemailla rauhassa aamukahvia. Tilavalla takapihalla viherpeukalo voi pitää yllä omaa hyötypuutarhaa tai kasvattaa erilaisia kukkasia, myös koirille löytyy oma aidattu alueensa. Grilliherkut valmistuvat kädenkäänteessä omassa tiiligrillissä ja ne voi nauttia ulkoterassilla tai viedä tilavaan ruokailutilaan sisätilojen puolelle. Tässä kodissa on kiva ja toimiva pohja. Keittiö on oma monipuolinen tilansa, mutta se on avattu mukavasti, eli se yhdistyy kivasti olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Tässä kolmen tilan kokonaisuudessa on tilavuuden avaruuden tuntua, missä viihtyy suurempikin porukka yhdessä. Makuuhuoneet ovat reilun kokoiset ja niissä on kivasti säilytystilaa. Lisäksi asunnossa on hyvän kokoinen vaatehuone ja ulkona vielä erillinen varasto. Omaa saunaa on ihana lämmittää vaikka joka ilta ja mennä vilvoittelemaan terassille. Tunnelmaa talvi-iltoihin tuo takka, minkä lämmössä on mukava rentoutua iltaisin työpäivän päätteeksi. Asunnon pintoja on uusittu vuosien mittaan. Kodin yleisilme on siisti ja vaaleahko, mitä on helppo muunnella oman näköisekseen. Mikä parasta, auton voit ajaa aivan suoraan sisäänkäynnin eteen. Siitä löytyy myös oma sähköpistoke omasta seinästä auton lämmitystä varten. Tämän asunnon oston yhteydessä on mahdollista ostaa myös oma autotalliosake. Tässä kuuden asunnon taloyhtiössä toimitaan järkevästi tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Monet suuret remontit on jo tehty ja uusia ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa. Talo lämpiää kaukolämmöllä. Tähän kotiin voit tutustua myös etänä! Klikkaa itsesi sisään virtuaaliesittelyyn ja astu peremmälle. Voit tutustua asunnon tiloihin 3D-esityksen kautta, aivan kuten olisit paikan päällä. Tulen mielelläni esittelemään tätä kotia yksityisesittelynä, soita niin sovitaan aika 0400-439988 tai karolina.andersson@op.fi. Myös muut välittäjät ovat käytössäsi. Onko asuntosi vielä myymättä. Ota yhteyttä, niin laitetaan sen myynti alulle.

Tulosta PDF
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
517837
Sijainti
Tyyppi
Rivitalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
5h, k, s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
131,5 m²
Kokonaispinta-ala
131,5 m²
Kerrokset
1/1
Rakennusvuosi
1979
Käyttöönottovuosi
1979
Vapautuminen
Vapautuu: Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 149 000 €
  • ( Myyntihinta 147 371,11 € + Velkaosuus 1 628,89 €)
Myyntihinta
  • 147 371,11 €
Velkaosuus
1 628,89 €
Neliöhinta
1 133,08 € /
Yhtiövastike
  • 615,42 € / kk
  • (Hoitovastike 499,70 €/ kk + Rahoitusvastike 115,72 €/ kk)
Vesimaksu
25 € / hlö / kk
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Kohteen lisätiedot
Muut lisätiedot: Mahdollista ostaa autotalli AT1 osakeryhmällä 1009-1011 hintaan 6.000 €, autotallin vastike 6,80 €/kk. Pinta-alaltaan autotalli on 14 m².
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni / Tiili
Pintamateriaali: Keittiö: Lattia laminaatti, seinät maalattu/laatta. Olohuone: Lattia parketti, seinät tapetti. Makuuhuone 1: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Makuuhuone 2: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Makuuhuone 3: Lattia muovimatto, seinät tapetti. Kodinhoitohuone: Lattia laatta, seinät laatta. Sauna: Lattia laatta, seinöt puupaneeli. Kylpyhuone: Lattia laatta, seinät laatta. Wc: Lattia laatta, seinät laatta.
Keittiön kuvaus
Jääkaappi, erillisuuni, liesitaso, liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet.
Kylpyhuoneen kuvaus
Sauna, sähkökiuas, suihku, peilikaappi, pesukoneliitäntä kodinhoitohuoneessa, kiinteät valaisimet, Kylpyhuonekaapisto. Vesikiertoinen lattialämmitys takkahuoneessa, pesuhuoneessa, saunassa, kodinhoitohuoneessa ja wc:ssä.
Säilytystilojen kuvaus
Ulkovarasto
Kattotyypin kuvaus
Auma
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti
Isännöitsijän yhteystiedot
Jokioisten Tilitoimisto Oy / Anu Kallionpää p. 050 522 7079
Huolto
Huoltoyhtiö
Muuta taloyhtiöstä
Kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, kaapeli-TV, huoneistokohtaiset kylmät varastot, valokuitu 50/20M, Lounea Oy
Taloyhtiön autopaikat
  • Autotalleja tai hallipaikkoja 6 kpl
Tehdyt remontit
Antenniverkoston digitalisointi (2005) Käyttövesiputkiston ja lattialämmityksen järjestelmän uusinta (2007) Eteläpuolen ikkunoiden ja ovien vaihto (2008) Tasakaton muuttaminen aumakatoksi, painovoimaisen ilmanvaihdon muutos koneelliseksi poistoksi sekä raitisilmaventtiilien lisäys (2010-2011) Käyttöveden siirrin uusittu (2011) Rakennuksen ulkopuoleiset sadevesilaitteet (2012-2013) Piha-alueen kunnostus (2013) Takkahuoneiden, pesuhuoneiden ja saunojen lattialämmityksen jakotukkien ja paluupuolen venttiilien uusinta (2016) Jäteaitaus uusittu (2017) Autotallien ovet maalattu (2017) Ilmastoinnin puhdistus ja säätö (2018) Katon pesu (2018) Valokuituun liittyminen (2020) Ikkunoiden ja ovien uusiminen pohjoispuolelle (2020) Teknisen tilan portaiden kattaminen (2020)
Tulevat remontit
Päätetyt: Hallituksen näkemyksen mukaan rakennuksen ensisijaiset toimenpiteet ovat pihavalaistuksen uusiminen pääsisäänkäynti puolelle. Päätetty tilata kuntokartoitus, jonka pohjalta hallitus tekee tarkemman suunnitelman seuraavalle viidelle vuodelle sen pohjalta. . Suunnitellut: Kunnossapitotarve yhtiökokousta 05/2021 seuraavien 5 vuoden aikana: Pihavalaistuksen uusiminen. Sokkelin kunnostus.
Energialuokka
E (2007)
Tontin koko
4 861 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Asemakaava.
Lisätietoja kaavoituksesta: Forssan kaupunki

Asunto Oy Forssan Saarelanharju

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »

UUTTA! Haluatko nähdä kartalla sinulle tärkeät sijainnit ja etäisyydet niihin? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola. Tutustu tuleviin kartan kehityssuunnitelmiin, anna palautetta ja käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit täältä »

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Forssa

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Forssa
Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.