Palvelu ei välttämättä toimi laitteellasi parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeile toista selainta tai palvelun täysversiota www.etuovi.com

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Salo

Rivitalo | 3h, k, s

Kyröntie 3 as, Suomusjärvi, Salo

Hinta

87 000 €

Koko

85

Vuosi

1985

Suomusjärven Kitulan taajamassa parhaimmilla paikoilla vapautuu koti seuraavalle asukkaalle. Tämän kodin vahvuuksina voisi mainita toimivan kahden kerroksen pohjaratkaisun. Kaksi sisäänkäyntiä mahdollistavat yksityisyyden molemman kerroksen asukkaille mikäli asukkaita on useampia. Keitiössä ja olohuoneessa voi viettää yhdessä aikaa silloin kun huvittaa. Piipahda välillä parvekkeelle kaffelle.Parvekkeelta näkee myös hyvin kylille ja sieltä voi seurata ihmisten liikehdintää. Ilta-aurinkokin paistelee parvekkeelle mukavasti. Yhtiöön kuuluu 2 rakennusta, joista tämä huoneisto sijaitsee takimmaisessa talossa loivassa mäen rinteessä. Lenkkipoluille perheen hauvan kanssa pääsee suoraan luontoon.Reitin varrelta löytyy varmasti juttukavereita, niin isännälle kuin lemmikillekin. Nämä huoneistot lämpiävät sähköllä ja vedestä maksetaan se mitä kulutetaan. Hoitovastiketta peritään 294,60 euroa. Kun mielit lähteä liikenteeseen, niin linja-auton kyytiin pääsee sujuvasti useamman kerran päivässä. Pääkaupunkiseudulle tai Turkuun shoppailemaan tunnissa. Salon keskustan palveluihin alle puolessa tunnissa. Tuleks sää kattoma? Mennä yhes. Soita vaik! Annele puh 044 770 1332, annele.koivunen@op.fi Myös kollegani ovat käytettävissä.

Tulosta PDF
print
Tilaa esite
Esittelyaika

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
648943
Sijainti
Tyyppi
Rivitalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h, k, s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
85
Kokonaispinta-ala
85
Kerrokset
1/2
Rakennusvuosi
1985
Käyttöönottovuosi
1985
Vapautuminen
Vapautuu: Heti
Velaton hinta
  • 87 000 €
  • ( Myyntihinta 87 000 € + Velkaosuus 0 €)
Myyntihinta
  • 87 000 €
Velkaosuus
0 €
Neliöhinta
1 023,53 € / help
Yhtiövastike
  • 392,80 € / kk
  • (Hoitovastike 294,60 € / kk)
Lisätiedot maksuista
Vesimaksu mittarin mukaan Vesimaksu 4,50 €/m3, ennakkomaksu, maksun tasaus mittauksen mukaan. Sähkölämmitys. Talviaikana n. 150 € /kk ja kesäkuukausina n. 60 €/kk. Jätehuollon perusmaksu 18,00 €/huoneisto/vuosi.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveke länteen.
Kohteen kuvaus
Muut lisätiedot: Loivaan länsirinteeseen rakennettu kaksi rakennusta Kitulan taajamaan. Erinomainen tilaratkaisu kahdella sisäänkäynnillä. Siisti alkuperäiskunto.Maalilla ja tapetilla pärjää jo pitkälle.
Lisätietoja kunnosta
Tyydyttävä
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Suorasähkö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puu / tiili Pintamateriaali: Keittiö: maali / kaakeli, parketti. Olohuone: tapetti, parketti. Makuuhuone 1: tapetti, muovimatto. Makuuhuone 2: tapetti, muovimatto. Sauna: paneeli, laattalattia. Kylpyhuone: kaakeli, laattalattia. Eteinen: maalatut seinät, parketti. Wc: kaakeli, laattalattia.
Keittiön kuvaus
Jääkaappipakastin, sähköliesi, liesituuletin ja astianpesukone. Valkoiset alkuperäiset kaapistot, jotka ovat ikäisekseen siistit. Keittiöön mahtuu hyvin pöytäryhmä ja kesäaikaan lisätilaa vieraille saa parvekkeelta.
Kylpyhuoneen kuvaus
Sauna, sähkökiuas, kylpyhuone / wc, suihku, pesukoneliitäntä, lattialämmitys kylpyhuoneessa. Yläkerran erillisessä wc:ssä bide ja peilikaappi.
Säilytystilojen kuvaus
Varasto, kaapistot
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Tiili
Kattomateriaalin kuvaus
Tiili
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Ykkössato
Isännöitsijän yhteystiedot
Immo Toivonen p. 050 353 6473 / Isännöintipalvelu Immo Toivonen
Huolto
Huoltoyhtiö, osakkaat
Muuta taloyhtiöstä
Mahdollisuus autopaikkaan
Tehdyt remontit
Vesimittarien asennus ja vesivaraajien uusiminen 2010. Pihan korjaus 2012 ja 2013, alatalo 2015. Ilmastointipuhdistus ja säätö 2012. Katon pesu 2013, rännit huolletaan vuosittain. Ulkomaalaus 2014-2015. Aitojen ja ovien maalaus 2015. Ilmastointien tuloventtiilit asennettu 2016. Ovien maalaus 2015, ovet ja lukot uusittu 2017. Lisäeristys yläpohjaan 2017. KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS: Salaojien puhdistus tarvittaessa, salaojat kuvataan ja uusitaan ylätalon ympäriltä tarvittaessa 2018-2019. Huoneistojen märkätilat: osakkaiden huolehdittava, kylpyhuoneremonttien yhteydessä uusitaan vanhat putkistot ja lattialämmitykset 2017-2021. Yleiset tilat: siivoukset, ylimääräisen tavaran hävitys.
Energialuokka
F (2013)
Tontin koko
3 070
Kaavoitustiedot
Asemakaava. Lisätietoja kaavoituksesta: Salon kaupunki 02-7781
Palvelut
Palvelut: Ruokakauppaan n. 100 m, postin palvelupiste kaupalla. Kirjastoon n. 100 m, terveysasemalle n. 0,7 km. Salon keskustaan n. 28 km. Pääkaupunkiseudulle ajelee noin tunnissa. Koulut: Ala-asteelle n. 1km kävellen. Päiväkoti: n. 0,5 km. Moottoritieliittymälle 5 minuutin ajomatka. Kätevästi pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Liikenneyhteydet: 110- tieltä useita vuoroja Hki-Turku ja Kivihovilta myös pikavuoroja.

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Salo

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Salo
OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Salo

OP Koti Lounaismaa Oy LKV, Salo

placeTuruntie 7,
24100 Salo

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.