Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Hyväkuntoinen ja ihastuttuva puuverhoiltu erillistalo 4 talon yhtiössä, rakennettu -97. . Kaunis vihreä ja rauhallinen ympäristö länteen nousevalla rinteellä. Tässä asut omassa rauhassa yhtiön ylätontilla rappusaskelmien päässä.

Pohjaratkaisu on erinomainen ja asuminen on pääosin 1-tasossa. Viisto olohuoneen katto tuo ilmavuutta. Olohuone yhdistyy keittiöön viihtyisästi, välissä on iso ruokailutila ja varaava kaakelitakka tuo lämpöä. Keittiön kautta pääsee kodinhoitohuoneeseen, josta on uloskäynti huoneiston takapihalle. Patiolla on mukava nauttia ilta-auringosta omassa rauhassaan. Makuuhuoneita on kolme ja sen lisäksi varastohuone, joka muuntuu tarvittaessa vaikkapa yhdeksi makuuhuoneeksi. Varsinaisten asuinneliöiden lisäksi on vielä n.10 neliön lämmin käyttöullakko.

Lähikauppana K-Market ja Pizzeria sekä myös muut monipuoliset palvelut kätevästi lähelläsi. Kilossa on hyvät maastot ja mahdollisuudet ulkoiluun ja harrastamiseen. Kilossa on kuntosali sekä Kauniaisissa ja Leppävaarassa useita kuntosaleja, urheilupuistot, uimahallit, talvisin hiihtoladut ja jäädytetyt luistinradat yms.
Bussipysäkit Tapiolan ja Leppävaaran suuntaan n.50m sekä Kilon rautatieasema n.800m. Hyvät yhteydet Turun moottoritie, Kehä I, II ja III, Vanha Turuntie ja Länsiväylä.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Erillistalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
  • Hinta
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:
Vesimaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Kohteen kuvaus:
:
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Espoon Vasamatie 8
Isännöitsijän yhteystiedot:
Juha Venäläinen
Muuta taloyhtiöstä:
Yleiset tilat: Ulkoiluvälinevarasto autokatoksen yhteydessä
Muuta: Huoneistot vastaavat lämmitysjärjestelmistään.
Tehdyt remontit:
Katon pesu ja ulkoportaiden uusiminen 2017, taloyhtiöiden lukkojen uusiminen 2013, talojen ulkomaalaus 2010, antennivahvistimen uusiminen 2008, autokatoksen maalaus, palkkien puhdistus ja rännien asentaminen 2008, iv-kanavien nuohous ja ilmamäärien säätö 2008, alapihan asfaltointi ja sähkötolppien lisäys 2007, salaojien ja pihakivetyksen uusiminen 2007, kph ja khh uusittu 2006.
Tulevat remontit:
Ilmastointikanavien nuohous.
Energialuokka:
Tontin koko:
2 020,0 m²
Tontin omistus:
Oma
Kaavoitustiedot:
Espoon kaupunki. p. 81621

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    K-Market Kilo, Sellon kauppakeskus, Kauniaisten ja Mankkaan palvelut . Koulut: Kilon koulu, Kilonpuiston koulu, Rastaalan koulu, useita päiväkoteja alueella.
Liikenneyhteydet:
Bussit 114, 206, 203,546,532 ja n. 800m junalle.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
4 katospaikkaa ja 4 ulkopaikkaa
Näkymät:
Kaakko-luode, piha länteen/luoteeseen

Ota yhteyttä

Riikka Pfitzner-Saarnia

Riikka Pfitzner-Saarnia

Kiinteistönvälittäjä, LKV
  • Puh: 040 502 2171

Prima Kiinteistöt Oy LKV

  • Mankkaantie 2-4, 02180 Espoo
  • Puh: 09 452 0700
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio