Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Ylämyllyllä Honkalammen mäellä, hyvällä rakennusalueella, 1977 rakennettu, ryhdikäs yksitasoinen koti, jossa routa ei häiritse eikä vesi pihoilla majaile.

Viihtyisä ja mukava puutarha istutuksineen rajoittuu takaosaltaan Sompapuistoon. Suojaisalla ja aurinkoisella takapihalla on leikattujen koivujen ympäröimä ja muodostama rauhoittava patio jossa tosiaan nauttii kiireettömyydestä kera kupposen.

Tässä kodissa on helppo toteuttaa omat haaveet mieleisestä kodin pintaremontista ja vaikka huonepinnat ovatkin jonkin verran ikääntyneet niin siitä huolimatta siistissä kunnossa.

Pesuhuone ja saunaremontti on tehty 2008 sekä vesikatto saanut uuden pinnan 2015. Viimeisin korjaus tehty loka-marraskuun vaihteessa 2016 jolloin on uusittu päävesiputki vesimittarille asti ja uusittu lämminvesivaraaja ja siihen liittyvät putkistot.

Asuintilat tuntuvat huomattavasti avarammilta kuin mitä pinta-alaksi on ilmoitettu, niinpä ilmoitettu pinta-ala ei välttämättä kerro koko totuutta.

Autotalliin ei välttämättä mahdu tämän päivän keskikokoinen perheauto mutta erinomainen varasto-/harrastetila (katso mitat pohjakuvasta). Tontilla on jäljellä riittävästi rakennusoikeutta jotta tarvittaessa voisi johonkin rakennella vaikka autokatoksen.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Karttatoimittaja on vaihtunut edellisen sopimuksen päättyessä, tutustu uuteen mobiiliystävälliseen karttaan.

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
  • Hinta
Myyntihinta:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tilojen kuvaus:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
Pesuhuone- ja saunaremontti 2008. Vesikateremontti ja sokkelipinnoitus 2015. Päävesiputki vesimittarille asti ja lämminvesivaraaja uusittu 10/2016.
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
426-405-246-0
Tontin pinta-ala:
900,0 m²
Tontin nimi:
Käenkaali
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
e=0,25 (225 m2). Jäljellä n. 90 m2.
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Liperin kunta

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Ylämylly n. 2 km. Koulut: Ylämyllyn alakoulu Jyrinkylässä.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Jarmo Ryhänen

Jarmo Ryhänen

Kiinteistönvälittäjä LKV
  • Puh: 050 4955 139

Joensuun Huoneistokauppa Oy LKV

  • Puronsuunkatu 1 A, 80160 Joensuu
  • Puh: (013) 610 0170
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio