Huoneistoketju | SHK Asuntopalvelut Oy Tampere

Omakotitalo | 4h, k, kph / khh, 2x vh, erillinen wc

Muurahaisenkatu 8, Olkahinen, Tampere

Hinta

298 000 €

Koko

153 / 173 m²

Vuosi

2015

Uniikki ja iso omakotitalo Olkahisissa odottaa uutta omistajaa. Omakotitalo on lähellä palveluita, mutta silti luonnon lähellä. Tämä koti on kokenut todellisen muodonmuutoksen vuosien 2013–2016 aikana, jolloin talo on saneerattu kauttaaltaan. Kodissa on saneerauksen yhteydessä säilytetty vanhan talon henkeä. Alun perin vuonna 1940-luvulla rakennettu talo edustaa aikansa tyyliä. Kaksikerroksinen koti pitää sisällään hulppeat ja monipuoliset tilat. Keskikerroksessa on asunnon arkitilat. Iso olohuone antaa mielikuvituksella tilaa, mitä kaikkea tilassa voisikaan tehdä. Olohuoneesta on kulku etelänpuoleiselle terassille, jossa kelpaa kesäpäivistä nauttia. Nykyajan trendien mukainen tumma keittiö on suunniteltu siten että säilytystilaa on hyvin. Pesuhuone ja kodinhoito huone ovat samassa tilassa ja ovat todella tyylikäs kokonaisuus. Talon sauna on rakennettu erilliseen saunarakennukseen, joka on valmistunut vuonna 2015. Mikäli sisätiloihin haluaa saunan, on tämä mahdollista. Kodin yksi kolmesta makuuhuoneesta on sijoitettuna tähän kerrokseen. Huoneesta saa tehtyä niin päämakuuhuoneen kuin, työhuoneen omien tarpeiden mukaan. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, aula sekä kodin toinen erillis wc. Ison omakotitalon valloittava tunnelma tulee aurinkoisesta ja tilavasta puutarhasta. Tasaisella puutarhatontilla on runsaasti tilaa istutuksille, joita hoitaen voi viettää kauniit kesäpäivät. Tontille mahtuu helposti palju, pieni uimalla-allas tai muita arjen elämyksiä. Tässä on loistava koti lapsiystävälliseltä asuinalueelta perheelle, joka arvostaa luontoa ja tilaa. Tästä kodista saat unelmiesi rakkaustarinan. Omalla pihalla riittää tilaa touhuta, harrastaa ja viettää vaikka puutarhajuhlia. Ympäristö tarjoaa monipuoliset liikkumismahdollisuudet luonnossa ympäri vuoden. Omalta pihalta ja luonnosta löydät rauhaa kiireiseen arkeen. Talon purueristeet suositellaan vaihtaa pois ennen asuntoon muuttamista.

Tulosta PDF
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
7987152
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
4h, k, kph / khh, 2x vh, erillinen wc
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
153 m²
Kokonaispinta-ala
173 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alat perustuvat myyjältä saatuihin tietoihin ja rakennuspiirustuksista laskettuihin arvioihin. Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu, mitattaessa pinta-alat saattavat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä. Hinta ei ole pinta-ala perusteinen. Rakennuspiirustusten mukainen kerrosala 178 m2 ja huoneistoala 127 m2. Asuintilojen pinta-ala on laskettu rakennuspiirustuksista ja siihen on huomioitu kaikki asuinkäytössä olevat tilat, muihin tiloihin on laskettu kellarin varastotilat ja tekninen tila.
Rakennusvuosi
2015
Vapautuminen
Heti vapaa.
Velaton hinta
  • 298 000 €
Myyntihinta
  • 298 000 €
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Kohteen lisätiedot
Talon sisälle mahdollista rakentaa sauna, pesuhuoneen vieressä olevaa vaatehuonetta hyödyntäen. Saunarakennus ja autokatos rakennettu 2015
Tehdyt remontit
Talo on peruskorjattu uudisrakentamista vastaavalla tavalla vuosina 2013-2016.
Asunnon kunto
Hyvä
Lisätietoja kunnosta
Hyvä
Energialuokka
  • D (2018)
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Sähkö, varaava takka
Vesihuollon kuvaus
Kunnan
Viemäri
kunnan
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puu
Keittiön kuvaus
Varusteet: astianpesukone, 2x jääkaappipakastin, keraaminen liesi, erillisuuni, liesituuletin, kaapistot ja kiinteät valaisimet. Lattiamateriaali:Lautalattiat. Seinämateriaali: maali.
Kylpyhuoneen kuvaus
Varusteet: suihku, suihkuseina?, kaapistot, pesukoneliitäntä ja lattialämmitys. Lattiamateriaali: laatta. Seinämateriaali: kaakeli.
Saunan kuvaus
Pihasauna. Lattiamateriaali:laatt. Seinämateriaali: paneeli. Varusteet: sähkökiuas. Pihasaunan pesuhuone Lattiamateriaali: laatta. Seinämateriaali: kaakeli. Varusteet: wc-istuin, pesuallas, peili ja lattialämmitys.
Olohuoneen kuvaus
Varusteet: varaava takka. Lattiamateriaali: Lautalattia. Seinämateriaali: maali.
Makuuhuoneiden kuvaus
Lukumäärä:3. Lattiamateriaali: lautalattia. Seinämateriaali: maali.

Remonttien hinnat

Tutustu alueen Tampere toteutuneiden remonttien hintoihin ja kilpailuta hinta remontillesi.

Kylpyhuoneremontti
Katso hinnat
Urakkamaailma.fi
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
837-36-2504-16
Tontin pinta-ala
1 036 m²
Kaavoitustiedot
Tampereen Kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Tuukka Hakkarainen

Myyntipäällikkö Kiinteistönvälittäjä, LKV

Huoneistoketju | SHK Asuntopalvelut Oy Tampere

Huoneistoketju | SHK Asuntopalvelut Oy Tampere
Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.