Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

As. Oy Nokian Niittykukkaan valmistui 19 yksi- ja kaksitasoista kotia, joiden koot vaihtelevat 80 neliöisistä kolmioista 120 neliöisiin nelikkoihin. Jäljellä näistä on 1 kpl 2- tasoinen 95 neliöinen kolmio, sekä 6 kpl 106 neliöistä neliötä. Jokaisessa kodissa on oma piha ja lasitettu parveke.
Rivitaloyhtiö rakennetaan uudelle luonnonläheiselle ja väljästi rakennetulle Lähdeniityn asuinalueelle, jota ympäröi suuri puistoalue, sekä metsät ja kalliot. Tontti sijaitsee päättyvän kadun päässä, joten läpiajoliikennettä ei ole. Alueella on rauhallista ja turvallista asua myös lasten kanssa.
Paljakkakadulta on hyvät ja nopeat yhteydet Nokialle ja naapurikuntiin pyörällä, bussilla, autolla ja jopa junalla. Päiväkoti ja peruskoulun luokat 1-6 sijaitsevat noin 200 metrin päässä polkua pitkin, joten suuria teitä ei tarvitse ylittää.
Jokaiselle asunnolle kuuluu sekä autokatos- että pihapaikka. Erikoisuutena yhtiössä on omat kasvimaat viherpeukaloille. Myös pääosa alueen puista ja pensaista ovat hyötykasveja.
Yhtiö ja koko Lähdeniityn asuinalue lämpiää alueellisella bioenergialla, joka tulee Nokian Biolämpö Oy:n laitteista.
Yhtiön oma tontti ja bioenergia tekevät asumisesta edullista.
Jokaiselle asunnolle kuuluu asuntokohtainen irtaimistovarasto ja pihalta löytyy myös väestönsuoja, joka jää asukkaiden yhteiskäyttöön osakkaiden haluamalla tavalla.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Rivitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
(Uudiskohde)
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:
Varaustilanne:

Hinta ja kustannukset

Velaton lähtöhinta:
Viimeisin tarjous:
Seuraa kohteen tarjouskauppaa
Lähtöhinta ilman velkaosuutta:
, Tarjousten mukaan
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
:
Kohteen kuvaus:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
  • Lattiamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
As Oy Nokian Niittykukka
Isännöitsijän yhteystiedot:
Nokian Ammatti-isännöinti Oy, Välimäenkatu 23, 37100 NOKIA. Isännöitsijä Tuija Salonen, puh. 010-4216600.
Huolto:
Talo- ja Konepalvelut Sommar Oy, päivystysnro: 040-7251313.
Taloyhtiöön kuuluu:
Väestönsuoja
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: Asuntokohtainen irtaimistovarasto hyllyineen Taloyhtiöllä varasto, tekninen tila ja jäteaitaus sekä leikkipiha. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys, myös kosteissa tiloissa. Koneellinen ilmanvaihto asuntokohtaisella LTO-koneella, jonka säätö tapahtuu keittiön liesikuvusta.
Taloyhtiön autopaikat:
Autokatospaikkoja: 12
Autotalleja: 7
Tontin omistus:
Oma

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Lähdekorven päiväkoti, matka autolla n. 800 m, kävellen n. 200 m. Palvelut: Lähikauppa n. 1 km, Nokian keskusta n. 2,5 km, isot marketit 3-4 km. Nokian kaupungin kirjasto n. 2 km, Nokian uimahalli 2,5 km. Koulut: Myllyhaan koulu, luokat 1-6. Matka autolla n. 800 m. Kävellen n. 200 m. Nokianvirran koulu, luokat 7-10 n. 2,5 km.
Liikenneyhteydet:
Nopeat yhteydet naapurikuntiin Porintien kautta. Bussipysäkki n. 200 m, rautatieasema n. 2km.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Finnilä Ari

Finnilä Ari

Myyntineuvottelija
  • Puh: 0447399420

Sp-Koti | Aula Kodit Oy, Tampere

  • Satakunnankatu 36, 33210 Tampere
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio