Kerrostalo | 4 h + k + s

Makasiininkatu 4, Satama, Kuopio

Hinta

555 000 €

Koko

136,5

Vuosi

2003

Kertakaikkisen upea kokonaisuus; ylimmän kerroksen läpitalon päätykoti Kallavesi -näkymin. Asunto Oy Kuopion Sataman Aallot -taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla nimensä mukaisesti aivan loistavalla paikalla Sataman aaltojen äärellä. Suoraan kotiovelta pääsee nauttimaan Kuopion Sataman alueen maisemista, Kallavedestä, palveluista, Väinölänniemen tarjoamista ulkoilumahdollisuuksista, puistoista ja luonnosta. Tämä Koti vakuuttaa sijainnillaan paitsi ympäristön osalta, myös kuinka se sijoittuu itse talossa. Sijainti viisikerroksisen hissitalon ylimmässä kerroksessa ja päädyssä, on kerrassaan upea. Ikkunat kolmeen ilmansuuntaan sekä ehdottomana kruununa tilavat avoterassi ja lasitettu terassiparveke kauniine maisemineen. Olohuone ja keittiö muodostavat avaran kokonaisuuden ja tilaa on reilusti. Makuuhuoneita on kolme, joista isoimmassa takka tuo tunnelmaa. Kokonaisuuden täydentää ostettavissa olevat kaksi autohallipaikkaa ja lisäsäilytystilaksi varasto. Annan mielelläni lisätietoja ja esittelen paikan päällä yhdessä sovittuun aikaan yksityisnäytöin: Sanna-Mari Poutiainen, puh. 040 739 1598

Tulosta PDF
print
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
9546302
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
4 h + k + s
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
136,5
Kokonaispinta-ala
136,5
Lisätietoja pinta-alasta
yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerrokset
5/5
Rakennusvuosi
2003
Käyttöönottovuosi
2003
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 555 000 €
Myyntihinta
  • 555 000 €
Neliöhinta
4 065,93 € / help
Yhtiövastike
  • 436,80 € / kk
Lisätiedot maksuista
Vesimaksu: oma mittari Laajakaistavastike 9 €/kk. Vesi mittauksen mukaan, lämmin vesi 11 €/m3 ja kylmä vesi 4,68 €/kk. Autohallipaikkojen hoitovastike 20 €/kk/paikka. Erillisenä osakkeena myytävän varaston hoitovastike 7,68 €/kk.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tulisija
  • Takka
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveketyyppi: lasitettu,muu
Ilmansuunta: etelään,itään
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
kaapeli-tv, kaapeli-tv taloyhtiössä
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Keittiön kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Työtaso: kivi
Varusteet: astianpesukone, erillisuuni, liesitaso, liesituuletin
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: lattialämmitys, peilikaappi, suihku, suihkuseinä, wc
WC-tilojen kuvaus
Erillinen wc, jossa pesukoneliitäntä, paikka pesukoneelle ja kuivausrummulle.
Seinämateriaalit: kaakeli
Lattiamateriaalit: laatta
Varusteet: peilikaappi
Saunan kuvaus
Ikkunallinen sauna.
Lattiamateriaalit: laatta
Seinämateriaalit: puu
Sähkökiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Päädyssä sijaitsevassa makuuhuoneessa takka, runsaasti komerotilaa. Yhdessä makuuhuoneessa lisätty äänieristystä.
Lattiamateriaalit: parketti
Seinämateriaalit: maalattu
Kattotyyppi
Aumakatto
Kattomateriaalin kuvaus
Bitumihuopa

Remonttien hinnat

Tutustu alueen Kuopio toteutuneiden remonttien hintoihin ja kilpailuta hinta remontillesi.

  • Kylpyhuoneremontti
  • Keittiöremontti
  • Ulkomaalaus
  • Sisämaalaus
  • Maanrakennus
  • Kattoremontti
  • Lattiaremontti
  • Sähköremontti
  • Putkiremontti
Katso hinnat
Urakkamaailma.fi
Isännöitsijän yhteystiedot
Kuopion Talokeskus Oy / Olli Vanninen Maaherrankatu 15-19, 70100 Kuopio Puh. 044 288 2508
Taloyhtiöön kuuluu
Urheiluvälinevarasto, Hissi, Kellarikomero, Talopesula/itsepalvelupesula, Kuivaushuone, Väestönsuoja
Taloyhtiön autopaikat
  • Autotalleja: 6
  • Autohallipaikkoja: 14
Tehdyt remontit
Hallituksen kunnossapitotarveselvityksen ja isännöitsijäntodistuksen mukaan: ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö 2016.
Tulevat remontit
Hallituksen kunnossapitotarveselvityksen mukaan: elementtisaumojen kuntokartoitus ja huoltokirjan mukaiset tehtävät
Energialuokka
D (2007)
Tontin koko
1 957
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Kuopion Kaupunki, lisätiedot Kuopion kaupunki kaavaosasto, puh. 017 182 111

Asunto Oy Kuopion Sataman Aallot

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Auton säilytys
Mahdollisuus ostaa kaksi autohallipaikkaa
Mahdollisuus ostaa kaksi autohallipaikkaa; AHP 39, pinta-ala 12,5 m2 (osakkeet n:ot 25741-25765), hp. 19.000 € ja AHP 31, pinta-ala 12,5 m2 (osakkeet n:ot 25541-25565), hp. 19.000 €

Poutiainen Sanna-Mari

laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV

Kotiputiikki LKV [A]

local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

SKVL jäsenyritys

placeKäsityökatu 18,
70100 Kuopio

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.