Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Erinomaisella sijainnilla Iin Kauppilassa rakkaudella asuttu ja pidetty monien mahdollisuuksien kokonaisuus. Tämä arkkitehdin suunnittelema täystiilitalo (pysyy kesälläkin mukavan viileänä) on rakennettu -72 omalle 2000m2 vehreälle tontille. Taloa on laajennettu vuonna -82 talon yhteydessä olevan siipirakennuksen osalta, jossa on harjoitettu yritystoimintaa. Tämä tila mahdollistaa yritystoiminnan kodin yhteydessä tai tilan voi halutessaan myös vuokrata asunnoksi, tai yritystoimintaa varten. Asuntojen väliset seinät ovat kiveä, joten ääni ei juurikaan kantaudu tiloista toiseen. Tähän tilaan on oma sisäänkäyntinsä.

Taloa on remontoitu ja pidetty kunnossa tasaisin väliajoin saneeraamalla 2000 luvulla. Viimeisimpänä mm. Kattoremontti vuonna 2016 hämeen laaturemontin toteuttamana.

Talosta löytyy 2 takkaa, olohuoneesta ja toinen on takkahuoneessa. Kolmas tulisija löytyy takaterassilta, jossa valmistetaan herkut kesäisin. Keittiössä on lisälämmönlähteenä ja ruoanlaittoa varten leivinuuni. Lisälämmönlähteenä on lisäksi 2 ilmalämpöpumppua. Valokuituliittymä on tuotu talon kulmalle, josta sen saa sitä tarvitseva helposti käyttöönsä.

Pihapiirissä on liiteri ja 43m2 autotalli / varastorakennus. Rakennukset ovat sähköistettyjä, mutta eristämättömiä. Autotallissa on autoharrastajan unelma, rasvamonttu.

Piha-alueet on asfaltoitu ja kulkuväyläylä kivetty. Piha on muutoin nurmipinnalla ja istutuksiakin löytyy.

Täällä on tilaa olla ja elää isommallekin perheelle.

Sovi esittely tähän kohteeseen, niin mennään tutustumaan tarkemmin paikanpäälle.

Myynti ja lisätiedot: Jukka Päkkilä p. 040 822 2434 tai jukka.pakkila@oulunarvokiinteistot.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
  • Ii
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Sähkölämmituskulut:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Kohteen kuvaus:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
2 000,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoa tontista:
Vehreä, suojainen tontti.
Tehokkuusluku:
0,20
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Rakennukset:
asuinrakennus, autotalli, puuliiteri, varasto

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
Pihapiiri on oleskelu pihaltaan suojainen. Tontin rajaa reunustaa tuuhea kuusiaita, Pihat ovat nurmella. Kulkuväylä kivetettynä / asfaltoituna.

Ota yhteyttä

Päkkilä Jukka

Päkkilä Jukka

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
  • Puh: 040 822 2434

Oulun Arvokiinteistöt Oy

  • Vanhantullinkatu 8, 90120 Oulu
  • Puh: 08-3112270
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio