Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Tilantarvitsijalle! Tämä 1955 valmistunut hulppean kokoinen talo sijaitsee Koskenkylässä, erinomaisten liikenneyhteyksien päässä rinnetontilla. Esteettömät näkymät ikkunoista ja pihalta Koskenkylän joen mutkassa sijaitsevalle pienelle Hammarträsket –nimiselle järvelle, joka on kuin vuodenaikojen mukaan vaihtuva taulu. Niin joutsenet kuin muutkin muuttolinnut pitävät sitä suotuisana levähdyspaikkanaan.
Asuinrakennuksen kellarikerroksessa on noin 90m²:n autotalli/työtila, jota voisi myös hyödyntää korjaamotoimintaan. Lisäksi kellarikerroksessa on 1970-luvulla rakennettujen saunatilojen lisäksi tilava takkahuone, jota voisi kutsua ”herrain sikarihuoneeksi”.( Näistä tiloista pohjapiirros kuvissa.) Kellarikerroksen päädyssä erillisellä sisäänkäynnillä myös öljylämmityslaitteisto ja varastotilaa.
Ensimmäisessä asuinkerroksessa astut eteishalliin ja siitä vasemmalla valtavaan saliin, jonka ikkunoista aukeavat nuo aiemmin mainitut näköalat. Salin ja keittiön välissä pieni huone vaikkapa ruokailutilaksi ja keittiön takana kaksi makuuhuonetta ja eteisestä käynti wc/suihkutilaan. Yläkerrassa on aulatila, kaksi tilavaa makuuhuonetta ja paljon hyödyntämättömiä ullakkotiloja. Pintaremontilla rakennuksesta saa mahtavan kodin isommallekin perheelle, tai sen voi muuttaa kahdeksi asunnoksi. Piirustuksia ei valitettavasti löydy edes kaupungin arkistosta, joten käynti paikan päällä antaa paremman kuvan. Talo on puu-/tiilirunkoinen ja verhoiltu kivilevyillä. Vesikiertoinen keskuslämmitys öljyllä, maanpäällinen öljysäiliö valuma-altaalla. Tontilla, joka on kooltaan 2150m² sijaitsee korkeimmalla kohdalla myös ulkosauna/saunatupa, joka on ryhdikäs, mutta kaipaa sisäpuolista kunnostusta. Palvelut, koulut ja moottoritieliittymä lähellä.
Koskenkylä on sijaintinsa puolesta kaupungin kasvavin taajama, joten yritystoimintaankin täällä on hyvät mahdollisuudet. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin sovitaan sinulle sopiva näyttöaika: Helvi 040-7565010 tai helvi.hovi@scasi.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Kohteen kuvaus:
:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
434-473-1-29
Tontin pinta-ala:
2 150,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoa tontista:
Jyrkkä rinnetontti
Tehokkuusluku:
0,10
Kaavoitustilanne:
Osayleiskaava
Rakennukset:
saunarakennus
Pihasauna, jossa myös saunatupa n. 24m². Kaipaa sisäpuolen remonttia.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Koskenkylän päiväkoti n. 1,5 km. Palvelut: Kauppa, posti, terveystalo, pizzeria, kampaamo Koskenkylän Centerissä n. 1 km. Bensa-asema ja kahvio n. 500m. Monitoimihalli n. 1,5 km. Koulut: Suomenkielinen alakoulu n. 2 km Loviisan suuntaan, ruotsinkielinen n. 1,5 km kylällä, johon myös suomenkielinen rakennetaan uuteen koulukeskukseen, joka valmistuu 2019. Yläkoulut ja lukiot Loviisassa.
Liikenneyhteydet:
Moottoritieliittymään n. 1 km, josta pääkaupunkiin alle tunnissa. Kouvolaan ja Kotkaan n. 50 km. Hyvät linja-autoyhteydet.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Hovi Helvi

Hovi Helvi

Kiinteistönvälittäjä LKV
  • Puh: 0407565010
  • Puh: +358407565010

Scasi Oy LKV

  • Mannerheiminkatu 1, 06100 PORVOO
  • Puh: 0405830570
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio