Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Siisti omakotitalo keskeiseltä ja rauhalliselta Moision asuinalueelta.

Tässä kodissa asuminen on jaettu toimivasti kahteen eri kerrokseen. Asuminen, keittiö ja pesutilat löytyvät yläkerrasta, josta kulku myös suojaisalle takapihalle. Alakerrasta taas löytyvät kattavat harraste- ja varastotilat sekä vieras-/ työhuone omalla sisäänkäynnillä.

Asuntoon on tehty viimevuosien aikana kattavia remontteja mm. keittiö ja pesutilat on tehty vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Talotekniikkaa on parannettu siirtymällä maalämpöön ja lisäämällä koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla, myös vesikatto on uusittu ja samalla laitettu lisälämmöneriste.

Rakennus on sijoitettu omalle tontille fiksusti, jonka ansiosta pihapiiri muodostuu erittäin suojaisan puistomaiseksi ja etenkin lämpimään vuodenaikaan takapihan viheriöllä ja katetulla terassilla on mukava nauttia aurinkopäivistä ulkopuolisten katseiden suojassa. Vehreältä tontilta löytyy myös suojaisa ja katettu terassi kesäkeittiöineen.

Koti sijaitsee arvostetulla Moision asuinalueella. Alueen lapsiystävällisyys ja palvelut ovat loistavat. Ruokakauppa, päiväkodit, leikkipuistot ja koulut ovat sopivan kävelymatkan päässä.

Tutustu tarkemmin ja ihastu.

VIERAILU KOHTEESSA:
Kohteen esittelystä vastaa VILLA LKV. Soittelethan kohteen välittäjälle, tai vaihtoehtoisesti jätä yhteydenottopyyntö tämän sivuston kautta, niin varataan teille esittelyaika.

Sijainti ja palvelut

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
  • Ylöjärvi
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
:
Tehdyt remontit:
2012 Maalämpö 2015 Katon välipohjan lisäeristys 2015 Vesikatto, räystäät ja syöksytorvet 2009-2017 Uusittu keittiö, pesutilat, sauna, 2xWC, ilmanvaihto (Vallox Digit), keskuspölynimuri, pintaremontti
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin tyyppi:
Rinnetontti
Tontin pinta-ala:
780,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Tontin nimi:
PIHLAJAMÄKI
Rakennusoikeus:
195,0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Ylöjärven kaupungin rakennusvalvonta
Tehokkuusluku:
0,25
Kaavoitustilanne:
Asemakaava, Yleiskaava
Kaavoitustiedot:
Ylöjärven kaupunki
Rakennukset:
varasto
Katettu kesäkeittiö ja terassi

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Puisto Jaakko

Puisto Jaakko

Kiinteistönvälittäjä LKV, Myyntipäällikkö, Kaupanvahvistaja
  • Puh: 040 012 6677

VILLA LKV

  • Mustanlahdenkatu 17, 33210 TAMPERE
  • Puh: 010 279 9655
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio