Tulosta PDF

Kohde

Kohde

Kuvaus

Tämä yksitasoinen, paritalonomainen omakotitalo sopii niin perheelle, kuin kahdelle sukupolvelle kodiksi!

Talosta löytyy tarvittavat tilat kahteen talouteen, mutta yhtä hyvin voit saada helposti yhden yhtenäisen olohuonetilan, jonka ympärille muut huoneet muodostavat hallitun kokonaisuuden. Kaunis luonto aukeaa suurista ikkunoista ja lasitetulla terassilla voit nauttia luonnosta melkein ympäri vuoden. Talon perusosan lopputarkastus 1990 ja laajennusosan 2011. Tontti on suuri ja tien puolelle on jätetty sopivasti metsikköä suojaksi. Linja-autopysäkki on tontin kohdalla ja kevyenliikenteen väylä alkaa pysäkistä Soukkaan päin. Meri ei ole kaukana ja marja- sekä sienimaastot alkavat ”nurkalta”. Oletko haaveilut kodista, joka sijaitsee rauhallisesti luonnon keskellä, mutta josta pääset liikkumaan palveluitten äärelle niitä tarvitessasi? Tervetuloa kotiin!

Suvisaaristo on Espoon merellinen kaupunginosa, saaristo Suomenlahteen, Soukan niemen edessä, Espoon lounaisosassa. Alueella on noin 500 ympärivuotista asukasta ja lisäksi kesämökkejä.
Alueella toimii mm. aktiivinen asukasyhdistys Sommarö-seura, jonka työn tuloksena Suvisaaristoon perustettiin oma vesiosuuskunta 1999.

Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsi Suvisaariston Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi 2007.

HSL:n seutuliikennebussilla 145 pääsee Suvisaaristontien loppuun asti. Palveleva lähikauppa löytyy muutama sata metriä Suvisaariston sillan jälkeen tien oikealla puolella.

Tervetuloa tutustumaan! Sovi oma esittelyaikasi!
Esittelyt: Maija Hertz-Baumann, puh.040 680 7700, maija.hertz-baumann@kahdeksas.fi

LISÄÄ KUVIA KODISTA: www.maijahertzbaumann.com

HARKITSETKO OMAN KODIN MYYNTIÄ? Kartoitetaan yhdessä unelmasi ja toiveesi. Kun olet tehnyt päätöksen, voit huoletta jättää kaiken muun hoidettavakseni. Halutessasi voit valita kodinvaihtoa helpottavia lisäpalveluja, jotka auttavat sinun ja perheesi arkea. Ota yhteyttä!

Minulla on aina aikaa Sinulle ja tutuillesi kaikissa asuntoja koskevissa asioissa!

Esittely

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Sähkölämmituskulut:
Vesi- ja jätevesimaksu:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:
Loading...

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Tilojen kuvaus:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
Perusosan autotalli on muutettu työ-/ateljeehuoneeksi, sekä rakennettu lasikuisti, molempien loppukatselmus 2007.
Lisätietoja kunnosta:
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
49-449-1-545
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
4 008,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Tontin nimi:
Prärien
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Osayleiskaava AO 1 II. Erillispientalojen alue. Yhden asuinrakennuksen paikka, e=0,1.
Kaavoitustilanne:
Yleiskaava
Kaavoitustiedot:
Espoon kaupunki
Rakennukset:
Ulkovarasto 1989 Autokatos 1997 Puukatos 2009

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Saaristoruokakauppa n. 2km, Soukan palvelut n. 5km.
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki aivan kohdalla, molempiin suuntiin, linja 145. Kevyenliikenteen kaista alkaa bussipysäkistä kaupunkiin päin.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Ota yhteyttä

Kurejoki Merja

Kurejoki Merja

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV Julkinen kaupanvahvistaja
  • Puh: 040 507 9959

Kahdeksas päivä Oy, Espoo

  • Metsänneidonkuja 12, 02130 Espoo
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Loading...
Sammio