Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

IHASTUTTAVAA MAALAISIDYLLIÄ PARHAIMMILLAAN!

Monien mahdollisuuksien maatilakeskus, jossa tilava, hyväryhtinen ja jykevä omakotitalo sekä hyväkuntoiset piharakennukset lukuunottamatta vanhaa saunarakennusta, joka on huonokuntoinen ja sen voi kiinteistön nykyinen omistaja purkaa, mikäli uusi omistaja niin haluaa. Tilan pinta-ala on n. 1,0 ha ja lisäksi on mahdollista ostaa vieressä oleva peltoalue 1,5 ha, jossa voi kasvattaa juurekset, vihannekset ja marjat luonnonmukaisesti. Pelto soveltuu mainiosti myös hevosten, lampaiden ym. kotieläinten laitumeksi. Piharakennukset käsittävät kaksi puolilämmintä työ-/varasto-/ verstastilaa. Toki tähän 1,0 ha tilaan kuuluu myös puutarha-alue, jossa nurmikkoa, kukkamaa, marjapensaita ja hedelmäpuita. Lisäksi voi ostaa erikseen myös korkeaa, nosto-ovella varustettua lämpöeristettyä hallitilaa 360m², jonka käyttötarkoitus soveltuu monenlaiseen toimintaan mm. veneiden, asuntoautojen ja -vaunujen säilytykseen. Tässä kohteessa on yrittäjähenkiselle perheelle mainio tilaisuus tilavaan maalaistaloon ja muiden rakennusten myötä monenlaiseen harrastus- ja liiketoimintaan.

Näe mahdollisuus ja tartu tilaisuuteen!

* tilavat huoneet
* sopii isollekin perheelle
* varaavat takat ja puuliesi
* painovoimainen ilmanvaihto
* 2 x wc-tilat
* erillinen sisäänkäynti kuraeteiseen


* isot työ-/varasto-/tallitilat
* hyväkuntoiset rakennukset (paitsi vanha sauna)
* sopii monenlaiseen toimintaan
* mahdollisuus ostaa erikseen lämpöeristetty hallirakennus sekä myös 1,5 ha peltoalue

Tervetuloa esittelyyn!

Anneli Saario, p. 040 0624 928 / tai anneli.saario@solidhouse.fi

Onko asuntosi vielä myymättä ja etsitkö asunnollesi välittäjää? Löysit hänet juuri! Soita tai lähetä sähköpostia ja sovitaan tapaaminen. Hinta-arvio asunnon myyntiä harkitsevalle on maksuton, eikä sido mihinkään. Ota yhteyttä Anneli Saario p. 040 0624 928 tai anneli.saario@solidhouse.fi.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Muut lämmityskulut:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Tulisija:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Tehdyt remontit:
peruskorjaus v. 1994
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
833-420-1-31
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
10 000,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Lisätietoa tontista:
Lisäksi tilasta Metsälä, kiinteistötunnukseltaan 833- 420-1-36, myydään lohkottava määräala n. 1,0 ha. Lohkomiskustannuksista vastaa ostaja.
Tontin nimi:
Vähä-Kaustion pelto
Kaavoitustilanne:
Kaavoittamaton
Kaavoitustiedot:
Taivassalon kunta/kaavoitus
Rakennukset:
talli, muita rakennuksia, varasto

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: keskustassa. Palvelut: keskustassa kaupat, apteekki, liikuntahalli, kirjasto. Koulut: keskustassa.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
nurmikkoa, istutuksia, marjapensaita, hedelmäpuita

Ota yhteyttä

Saario Anneli

Saario Anneli

Asuntomyyjä, osakas
  • Puh: 040 062 4928

Solid House Oy LKV, Turku

  • Eerikinkatu 13, 3 krs., 20100 Turku
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio