Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

BO BO BOOM!

Tampereen Ristinarkusta vapautumassa perinteikäs 30-luvun omakotitalo. Tätä kaunista puutaloa on remontoitu vuosien varrella poikkeuksellisen monipuolisesti. Tehdyistä korjauksista mainittakoon esimerkiksi vesi-ja viemäriliittymän, julkisivun, ikkunoiden, sähköjohtojen ja käyttövesiputkien uusiminen sekä tietysti lämmitysjärjestelmän vaihto erittäin edulliseen maalämpöön. Lisäksi lähes kaikki sisäpinnat on uusittu lähivuosina mukaanlukien keittiö vuonna 2007 sekä saunaosasto vuonna 2009. Tässä kodissa asumiskulut ovat erittäin maltilliset kuukausittaisten kiinteiden kulujen ollessa vain noin 200 euroa. Maalämpö sekä oma 650 neliön tontti takaavat edullisen asumisen moniksi vuosiksi eteenpäin.

Talo on nerokkaasti toteutettu suuremmankin perheen tarpeisiin. Makuuhuoneita löytyy kolme kappaletta ja lisänä vielä hauska parvi, jonne saa vaikka työtilan tai leikkipaikan perheen pienimmille. Kellarista löytyy saunaosasto poreammeineen sekä käytännöllinen kodinhoitotila. Kokonaisuuden kruunaa kellarissa sijaitseva "mancave" tai toisinsanoen studiotila, jossa voit nauttia esimerkiksi elokuvista valkokankaalla. Säilytystiloja löytyy runsaasti autotallista, kiinteistä kaapistoista sekä pihamaalle rakennetusta varastotilasta.

Ristinarkku sijaitsee Messukylän kupeessa vain noin 7 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Kulkuyhteydet ovat erittäin hyvät ja TKL kulkee lähietäisyydeltä lukuisia kertoja tunnissa. Lähikauppa, koulut sekä päiväkoti ovat kävelyetäisyydellä ja Kalevan kattava liikekeskus palvelee vain noin kahden kilometrin päässä.

Järjestän mielelläni joustavasti myös yksityisesittelyjä, joten olethan pian yhteydessä. Tervetuloa esittelyyn!

Esittelyt ja lisätiedot:
Noora Raitanen
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAt
p. 040-4140180
noora@bo.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Muut lämmityskulut:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
:
Tehdyt remontit:
Vesi- ja viemäriliittymä uusittu -99, sähköjohdot 1986-2009, ulkokuori ja ikkunat -04, yläkerran wc/suihku -05, keittiö koneineen -07, käyttövesiputket -05, kylpyhuone ja sauna -09, sähkönsyötön ilmakaapeli/pääsulakkeet korvattu maakaapelilla sekä talon viemäröinti tontin halki katukaivoon uusittu ja koko kadun infra -11. Kesäkuu- joulukuu 2014: Öljykattila korvattu maalämpöpumpulla, uusi vesikiertoinen lattialämmitys keskikerrokseen sekä parketti uusittu. Kellarikerrokseen lisätty uusi haara patteriverkkoon pesuhuoneeseen, ala-aulaan ja harrastetilaan, joihin asennettu uudet patterielementit (autotalli mahdollista saattaa myös maalämmön piiriin), öljykattila poistettu ja sinne sijoitettu maalämpöpumppu ja muut laitteet, keskikerroksen seinien pohjien kunnostettu ja seinät maalattu/tapetoitu, yläkerran seinät maalattu makuuhuoneissa ja aulassa ja kellarissa ala-aulan seinät ja portaikko, routalevyt ja eristeet lisätty öljysäiliöhuoneen kattoon. v. 2015: uusittu keskikerroksen vaatekaapit (kvik), pihan sorat uusittu, etupiha ja autotallin edusta sivupiha patiolle, pengermuuri autotallin liuskaan, tontilta poistettu kolme isoa puuta ja karsittu talon yltä ison vaahteran oksia. v. 2017: Ulkorakennus Lumon valmistama runko, joka on eristetty ja sähköt vedetty.
Lisätietoja kunnosta:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä:
Säilytystilojen kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
837-15-5024-6
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
650,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Rakennukset:
asuinrakennus, varasto
Ulkorakennuksessa eristys sekä sähköt.

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Palvelut: Päiväkoti: Kävelyetäisyydellä. Palvelut: Lähikauppa K-market, pankki, R-kioski ja jankan liikekeskus 500m, Lidl 1,2km ja Kalevan Prisman kattavat palvelut 2,5km päässä. Koulut: Kävelyetäisyydellä.
Liikenneyhteydet:
Hyvät. TKL linja nro 17 ja 29 liikennöi.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Pihan kuvaus:
Oma vehreä piha.

Ota yhteyttä

Raitanen Noora

Raitanen Noora

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAt
  • Puh: 040 4140 180

Bo LKV Tampere Oy

  • Kelloportinkatu 1 A, 33100 Tampere
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

  • Raitanen Noora
  • Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV...
Raitanen Noora

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Sammio