Bo LKV Helsinki Oy, Vantaa
Bo LKV Helsinki Oy, Vantaa

Omakotitalo | 10-13h + tupakeittiö + aputiloja

Kylänpääntie 30, Kivistö, Vantaa

Hinta

1 295 000 €

Koko

462

Vuosi

1780

Kaunis ja tyylipuhdas kartano, historiallisestikin merkittävä suojelukohde, Linnan kartano, upeine tiluksineen ja rakennuksineen. Keimolan kylän kantatiloihin lukeutuva Linna on yksi arvokkaimmista vanhoista aateliskartanoista. Linnan pohjoispuolella virtaa Vantaanjoki ja joen toisella rannalla, melkein näköetäisyydellä, on Königstedtin kartano. Itse Linna ei näy pääteille, siksi Linnan kartanolle pitää joko osata tai eksyä. Metsän ja puiston keskellä se loistaa värikkäänä auringonpaisteessa, kuin satulinna. Linnan kartanon rakennushistorian ajankohdasta ollaan montaa mieltä. Joidenkin tietojen mukaan päärakennus olisi rakennettu 1700-luvun lopulla, ja että sen uusklassinen ulkomuoto periytyisi vuoden 1843 remontista, joidenkin tietojen mukaan pääräkennus on vuodelta 1837, jonka jälkeen remontteja ja muodonmuutoksia on tehty, runsaasti. Oli niin tai näin, omistushistoriaa kiinteistöltä löytyy aina vuodesta 1540 asti. Edellisten omistajien listassa vilisee luutnantteja, kapteeneja, senaattoreita, pankinjohtajia ja kauppaneuvoksia. Vantaan Kivistön pientaloalue on syntynyt Linnan kartanon maille. Nyt myynnissä olevan maan osuus on noin 16,6 hehtaaria ja päärakennuksen lisäksi tila käsittää aitan, autotallin, vanhat kasvihuoneet ja varastot, joista yksi kaavan mukaan mahdollista muuttaa majoitustoimintaa palvelevaksi. Päärakennusta on remontoitu laajasti elinkaaren aikana, mutta kaivannee silti päivitystä uuden omistajan myötä. Keskellä maalaismaisemaa, kuitenkin Kivistön palvelut aivan lähistöllä ja eduskuntatalollekin vain 21km. MYYNTI JA ESITTELYT: MIA LEHTONEN 0400 369666, mia@bo.fi facebook.com/mialkv mialkv.fi

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
9959428
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
10-13h + tupakeittiö + aputiloja
Asuintilojen pinta-ala
462
Muiden tilojen pinta-ala
188
Kokonaispinta-ala
650
Kerrokset
2
Rakennusvuosi
1780
Käyttöönottovuosi
1780
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Velaton hinta
  • 1 295 000 €
Myyntihinta
  • 1 295 000 €
Kiinteistövero
4 264,00 € / vuosi
Lisätiedot maksuista
Lämmityskustannukset noin 9800 euroa/vuosi. Jätemaksut noin 2800 euroa/vuosi.
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tulisija
  • Takka
Kohteen kuvaus
Mahdollista ostaa myös siirtolapuutarha-peltoalue (noin 3,2 ha). Kaavoitettu 56-60 kpl siirtolapuutarhamökille ja isolle huoltorakennukselle sekä talolle.
Tehdyt remontit
Kokonaisuudesta on pyritty huolehtimaan ja kunnioittamaan kartanon pitkää historiaa. Kartanoa on remontoitu laajasti elinkaaren aikana.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Energialuokka
  • Rakennus on kaavassa suojeltu ja on tästä syystä lain mukaan vapautettu velvollisuudesta hankkia rakennuksen energiatodistus.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Öljy, puu
Vesihuollon kuvaus
porakaivo
Viemäri
saostuskaivo
Siirtyvät liittymät
Sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät siirtyvät
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaalit: hirsi, puu
Rakennusmateriaali: Rakennustapa: paikalla rakennettu Perustukset: kalliolle ja maanpäälle perustettu Alapohja: kantava puurunko ja ryömintätila (rossipohja), maanvastainen betonilaatta kellarissa Ulkoseinät: hirsirakenne, puuverhous Väliseinät: hirsirakenteiset, levyrakenteiset Välipohjat, yläpohja: puurakenteinen
Keittiön kuvaus
Suuri tupakeittiö vaaleine kaapistoineen. Jää/pakastinkaappi, liesi, liesituuletin, astianpesukone. Puuhella liesikupuineen sekä keittiötakka. Vieressä suuri ruokailusali tarjoiluhuoneineen.
Kylpyhuoneen kuvaus
Päärakennuksessa on yhteensä kolme kylpyhuonetta sekä vieraskäyttöön erillinen wc. Yläkerrassa oma saunaosasto.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattotyypin kuvaus
Aumakatto, harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Käsin saumattu peltikate

Remonttien hinnat

Tutustu alueen Vantaa toteutuneiden remonttien hintoihin ja kilpailuta hinta remontillesi.

  • Kylpyhuoneremontti
  • Keittiöremontti
  • Ulkomaalaus
  • Sisämaalaus
  • Maanrakennus
  • Kattoremontti
  • Lattiaremontti
  • Sähköremontti
  • Putkiremontti
Katso hinnat
Urakkamaailma.fi
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
92-406-2-171
Tontin pinta-ala
166 024
Kaavoitustiedot
Tiedustelut: Vantaan kaupunki
Kaavoitustilanne
Yleiskaava, Asemakaava
Rakennukset
Kartanon lisäksi mailla on aitta, autotalli, vanhat kasvihuoneet ja varastot (joista yksi kaavan mukaan mahdollista muuttaa majoitustoimintaa palvelevaksi).

Mia Lehtonen

Myyntipäällikkö, YKV, LKV, Partner, Kaupanvahvistaja

Bo LKV Helsinki Oy, Vantaa

Bo LKV Helsinki Oy, Vantaa
Bo LKV Helsinki Oy, Vantaa
SKVL jäsenyritys

placeSilkkitehtaantie 5,
01300 Vantaa

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.