Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Tunnelmallinen 30-luvun lopun omakotitalo viihtyisällä Vehmaisten asuinalueella.

Loistavan huonejärjestyksen omaavan kodin tilat jakautuvat käytännöllisesti kolmeen kerrokseen. Rakennus on nähnyt ison osan Tampereen historiaa, mutta sen ryhdikkyys on säilytetty säännöllisellä huollolla. Laitteita ja talotekniikkaa on uusittu lähimenneisyydessä kattavasti. Myös asunnon pintoja on päivitetty omistajien fiilisten mukaan. Kiinteistöön teetettiin juuri kuntotarkastus, jossa todettiin rakennuksen ja tekniikan olevan ikäänsä nähden hyvässä kunnossa.

Talo on sijoitettu tontille fiksusti, jonka ansiosta pihapiiri jää tilavaksi ja suojaisan puistomaiseksi. Vehreältä tontilta löytyy omenapuita, kirsikkapuu, marjapensaita ja valokatettu patio, jossa voi viettää aikaa yksin tai hyvässä seurassa vaikka grillaillen.

Asuinalueena Vehmainen on rauhallinen ja lapsiystävällinen. Lasten päivähoito, koulut ja ruokakauppa ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Kulkuyhteydet toimivat hyvin joka suuntaan omalla menopelillä tai julkisella (TKL-pysäkki vieressä). Etenkin kesäaikaan merkittävänä tietona mainittakoon myös, että Kaukajärven uimarannalle on erittäin lyhyt matka.

Tutustu tarkemmin ja ihastu.

VIERAILU KOHTEESSA:
Kohteen esittelystä vastaa VILLA LKV. Soittelethan kohteen välittäjälle, tai vaihtoehtoisesti jätä yhteydenottopyyntö tämän sivuston kautta, niin varataan teille esittelyaika.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Kerroskuvaus:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Puhtaanapito:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
Kohteen kuvaus:
:
Tehdyt remontit:
1979 öljysäiliö uusittu lujamuovisäiliöksi. 1994 öljykattila uusittu, vuosien varrella öljykattilaa/poltinta huollettu ja remontoitu, poltin vaihdettu 2012. 1996 ikkunat ja katto uusittu. 2008 katot maalattu. Vuosien 2008-2015 aikana seinäpinnat saaneet uutta pintaa. 2008 katot maalattu. 2009 keittiön kaapistot, kodinkoneet, lattiat ja katto uusittu. 2010 maanalainen öljysäiliö pinnoitettu. 2011 ulkomaalaus. 2014 saunan laatat, paneelit, lauteet ja ilmanvaihto remontoitu. 2015 käyttövesiputket uusittu. 2018 keskikerroksen seinät maalattu.
Energialuokka:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:
Vesihuollon kuvaus:
Viemäri:
Sähköliittymä siirtyy:
Siirtyvät liittymät:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Katto:
  • Kattotyyppi:
  • Kattomateriaalit:
  • Kate:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
  • Lukumäärä:
Saunan kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Kiinteistötunnus:
837-45-4470-8
Tontin tyyppi:
Tasamaatontti
Tontin pinta-ala:
525,0 m²
Lisätietoa tontista:
Tie perille
Kaavoitustilanne:
Asemakaava
Kaavoitustiedot:
Tampereen kaupunki Palvelupiste Frenckell puhelin 03 5656 4400 Frenckellinaukio 2 B
Rakennukset:
Pihassa kaksi viileää varastoa.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Puisto Jaakko

Puisto Jaakko

Kiinteistönvälittäjä LKV, Myyntipäällikkö, Kaupanvahvistaja
  • Puh: 040 012 6677

VILLA LKV

  • Mustanlahdenkatu 17, 33210 TAMPERE
  • Puh: 010 279 9655
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio