Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Haaveiletko asumisesta maaseudun rauhassa mutta kuitenkin pienessä yhteisössä. Nyt siihen on tilaisuus. Myynnissä vuonna 2009 valmistunut, tänä vuonna uutta maalia pintaansa saanut, omakotitalo Vesilahdella Narvan kylässä. Talossa on kaksi varaavaa tulisijaa: takka ja hella. Keittiö ja olohuone yhtä avaraa tilaa. Talon päädyssä on isokokoinen, n. 30 m²:n terassi. Pihassa on autokatos/varasto. Tontin pinta-ala on 1324 m². Palveluja löytyy muutaman sadan metrin säteeltä (lähikauppa, ala-aste, uusi päiväkoti, rautakauppa ja kahvila). Liikuntapaikkoja on liikuntasali, jääkiekkokaukalo ja urheilukenttä, jossa on uusia kuntoilutelineitä. Terveysasema ja apteekki Vesilahden keskustassa n. 10 km päässä. Maalaismaisemat ja luonto ovat lähellä. Talon rakentamisen eri vaiheet ovat kattavasti nähtävissä talosta tehdystä kuvakirjasta.
Toistaiseksi emme järjestä yleisesittelyjä mutta ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan aika esittelylle. Ja jos välittäjän puuttuminen kuviosta mietityttää, niin alan ammattilainen otetaan tarvittaessa mukaan kaupantekoon varmistamaan, että kaikki on kunnossa ja menee oikein.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Pohjapiirros
Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Omakotitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
Kiinteistövero:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
:
:
Tehdyt remontit:
Sekä talo että autokatos/varasto ovat saaneet uutta maalia pintaansa tänä vuonna.
Energialuokka:
Vesijohto:
Viemäri:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:

Asunnon tontti

Tontin omistus:
Oma
Tontin pinta-ala:
1 324,0 m²
Lisätietoja rakennusoikeudesta:
Rakennusoikeus 260 m², josta jäljellä 137 m²

Palvelut ja liikenneyhteydet

Palvelut:
    Lähikauppa, ala-aste, uusi päiväkoti, rautakauppa ja lähiaikoina avattava kahvila. Lisäksi liikuntapaikkoja ovat liikuntasali, jääkiekkokaukalo ja urheilukenttä, jossa on uusia kuntoilutelineitä.
Liikenneyhteydet:
Linja-autoyhteys Lempäälään ja Tampereelle (linja no 55).
Ajo-ohjeet:
Rautakaupan kohdalta käännytään Narvaan päin (Lempäälän suunnasta tultaessa oikealle, Nokian suunnasta tultaessa vasemmalle), T-risteyksestä oikealle Tuulikalliontielle ja heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle Karholantielle, Karholantietä n. 400 m, Poukantie vasemmalla.

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Muut lisätiedot

Auton säilytys:
Autokatos, lämmityspistokkeita 2 kpl
Näkymät:
Julkisivun puoleisista ikkunoista näkyy Alhonselkä (osa Pyhäjärveä).
Pihan kuvaus:
Sepelipinnoitteiset kulkutiet, muu piha pääosin nurmikkoa, nurmikon rajaukset kestopuulla,

Ota yhteyttä

Ari Torpström

Yksityinen myyjä
  • Puh: 040-7774351

  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje
Sammio