Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Muuta uuteen kotiin loppuvuonna 2017! BoKlok-kodissa asut puutalossa kivassa pihapiirissä.

Asunto D30. Toisen kerroksen kahden huoneen BoKlok-kodissa on tilava parveke. Kaksio on valoisa ja neliöitään tilavamman tuntuinen. Vaatehuone ratkaisee monet säilytyspulmat. Asunnon hintaan kuuluu sähköpistokkeellinen autopaikka ja tilava ulkovarasto.

BoKlok-konsepti yhdistää Skanskan ja IKEA-konsernin kohtuuhintaiset asumiskustannukset ja hyvin mietityt tilaratkaisut. As. Oy Keravan Sepänpihassa on neljä kaksikerroksista pienkerrostaloa. Pihapiiri on talojen ympäröimä, joten se on turvallinen ja viihtyisä leikeille ja oleskeluun. Pihapiirissä on asukkaiden yhteinen kasvimaa ja tyylikäs pihasauna.

Keravan Ahjossa on liikenteellisesti sijainniltaan mainio; bussilla pääsee niin Keravan keskustaan kuin Helsinkiin ja Keravan juna-asemalle on matkaa vain 1,8 kilometriä. Ahjosta löytyvät lähiruokakauppa, koulu ja päiväkoti. Lähellä on myös monipuoliset harrastusmahdollisuudet kuten ratsastustalli, Keinukallion ulkoilumaastot sekä Talman laskettelukeskus ja seikkailupuisto.

Ostohetkellä sinun tarvitsee maksaa vain 10 % asunnon hinnasta. Kun kotisi valmistuu, maksat loput myyntihinnasta eli 30 % asunnon velattomasta kokonaishinnasta. Jäljelle jäävä 60 %:n osuus on huoneistoon kohdistuvaa yhtiölainaa. Yhtiölainaosuuden voit maksaa joustavasti oman elämäntilanteesi mukaan, kerralla tai osissa. Voit myös hyödyntää 7 vuoden lyhennysvapaan, minkä aikana maksat vain yhtiölainasta aiheutuvia korkokuluja.

S-Pankki tarjoaa Keravan Sepänpihan BoKlok-kotien ostajille uudenlaista asuntolainaa, jossa laina-ajaksi on mahdollista neuvotella jopa 45 vuotta. Pitkä laina-aika mahdollistaa pienemmät kuukausittaiset asumiskustannukset. Lainasopimus joustaa eri elämäntilanteissa, sillä lainan takaisinmaksun kuukausierän suuruutta voi muuttaa laina-aikana joustavasti. Lainan alkuun on lisäksi mahdollista saada 2–5 vuoden lyhennysvapaa. Lainasopimus solmitaan S-Pankin ja asunnon ostajan välillä.

Lue lisää www.skanska.fi/sepanpiha
Katso kaikki kuvat http://kodit.skanska.fi/asuntohaku/boklok-keravan-sepanpiha/tab/Kuvat
Lue lisää BoKlok-konseptista www.boklok.fi

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Kaksio
Asuintilojen pinta-ala:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
(Uudiskohde)
Rakennusvaihe:
Varaustilanne:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Neliöhinta:
Ohje
:

Asunnon lisätiedot

Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
:

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:
Loading...

Ota yhteyttä

Skanska Kodit Helsinki

  • Nauvontie 18, 00280 HELSINKI
  • Puh: 0800 162 162
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä myyjään ja kysy lisää! »

Sulje