Vapaa-ajan tontti

Haperotie, Himos, Jämsä

Hinta

39 000 €

Koko

1 058

Patalahden golfkentän alueella huikeilla näkymillä valmiiksi lohkottuja tontteja myynnissä yhteensä 11 kpl. Esimerkkitontin hintapyyntö koskee 1058 m2 tonttia, joka näkyy kaavakuvassa tonttinumerona 9. Muut myytävät tontit näkyvät kaavakuvassa numeroin 5-8 ja 10-15. Tontit myydään tarjousten perusteella, ja myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjous. Kunnallistekniikan puolesta rakentamisvalmius on heti, ja rakentaminen viereisellä tonttialueella onkin jo käynnistynyt. Kaikilta tonteilta on mahdollisuus liittyä viettoviemärein kaupungin runkoverkkoon, eli kiinteistökohtaista pumppaamoa ei välttämättä tarvita. Alue on asvaltoitua tietä myöten valmis rakentamiselle. Ota yhteyttä, niin käydään tutustumassa alueeseen yhdessä! Tontit sijaitsevat erittäin rauhallisella alueella päättyvän kadun varrella/päässä. Alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat polkujuoksu- ja maastopyöräreitit. Haperotietä ei ole vielä lisätty esimerkiksi Openstreetmapin tai Google Mapsin karttapalveluihin, mutta löydät perille alueelle Salavantien päästä jatkamalla tietä ylämäkeen. For additional information on this property in English, please contact preferably to Jaakko Tamminen at jjaakkot@gmail.com, instead of Juha.

Tulosta PDF
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
f96437
Sijainti
Kohteen selite
Esimerkkitontti Haperotieltä, yhteensä myynnissä 11 kpl
Lisätietoja pinta-alasta
Myytävien tonttien koon vaihteluväli 948 - 1591 m2.
Vapautuminen
Heti, kuten myös rakentamisvalmius heti.
Myyntihinta
  • 39 000 €arrow_downward
  • 60 000 €
Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Viemäri
Liityntämahdollisuus kunnan viemäriverkostoon
Tontin pinta-ala
1 058
Tie perille
Kyllä
Rakentamaton
Kyllä
Rakennusoikeuden pinta-ala
130
Kaavoitustiedot
Alue kuuluu vahvistettuun Patalahden golfkentän asemakaava-alueeseen.
Palvelut
Etäisyys Himos Areenalle ja muihin Himoksen palveluihin autotietä pitkin on n. 2 km, golfkentän reunalle kävelytietä 500 m ja Länsi-Himoksen rinnekeskukseen 1,5 km.

Juha Tamminen

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.