Jatka selailua uudistuvassa Etuovi.comissa ja anna palautetta!

Tulosta PDF

Kohde

Kuvaus

Harvinaista herkkua, rivitalotuotannon selkeää parhaimmistoa Nokialla!

Kerrankin oikein reippaasti neliöitä ja mahtavat tilat perheen asumiseen. Kunnon suunnittelu tarjoaa oikeasti niitä tärkeitä ominaisuuksia, joilla perheen arki sujuu. Kodinhoitoon on iso aito kodinhoitohuone, säilytystilaa on lämmintä ja kylmää ja huoneet sijoittuvat omaan rauhaansa eri kulmille asuntoa. Olohuone on näyttävä kahden kerroksen korkuinen tila varustettuna suurilla ikkunoilla. Keittiö on toimivasti sisääntulokerroksessa ja sieltä pääsee kätevästi aamukaffelle parvekkeelle. Keittiö on myös hienosti avoinna olohuoneeseen. Niitä arjessa tärkeitä wc-tilojakin löytyy toki kaksi. Huoneistoon on teetetty rakentamisvaiheessa tasoa korottavia muutostöitä mm. tilojen laatoituksissa. Takapiha on reippaan kokoinen ja paikalla kyllä selviää, että yhtiön nimi Nokian Aurinkorinne ei tule ihan tyhjästä. Yhtiön tontti rajoittuu optimaalisesti kaupungin puistoon.

Kodin sijainti Vihnusjärven alueella lähestyy idylliä. Oman pihan jälkeen alkaa alueen luonto, lenkkipolut ja ranta - jolloin rauhaa on todellakin tarjolla. Alueella on myös omakotiyhdistyksen puuhaama laituri käytettävissä uimiseen, sekä kaupungin vuokravenepaikkoja. Vihnusjärvi on myös yhteydessä Pyhäjärveen.

Tämä 9 huoneiston taloyhtiö on rakennettu vuonna 2003-2004 ja lämpiää sähköisellä lattialämmityksellä. Asunnoissa on huoneistokohtainen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla ja varustelussa myös keskuspölynimuri. Lisäksi lämmitystä tukee tässä asunnossa varaava takka. Pesuhuone on nykyaikaisesti vesieristetty ja tekniikka muutenkin modernia, joten asuminen on varsin huoletonta.

Asunnolle kuuluu autokatospaikan lisäksi paikka suoraan oven edessä, jolloin eläminen kahden auton kanssa onnistuu hienosti. Pakollista se ei kuitenkaan ole, sillä Nokian keskustaan ei ole paha matka ja Tampereen bussiliikenteen päätypysäkki (TRE sisäinen vyöhyke B) Kalkussa on sekin lähellä.

Huoneisto vapautuu heti kaupanteossa.

TILAT YLÄKERTA
Tuulikaappi, eteinen, keittiö ja käynti parvekkeelle, 2 makuuhuonetta, vaatehuone, erillinen WC.

TILAT ALAKERTA
Aula, olohuone ja käynti terassille, makuuhuone, erillinen WC, varasto/työtila, kodinhoitotila, pesuhuone ja sauna.

Tervetuloa tutustumaan! Tilaa rohkeasti oma esittelyaika! Esitteen ja yhtiön dokumentit saat pyynnöstä sähköpostiisi.

Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy on vuodesta 1994 Nokialla ja ympäristökunnissa toiminut kiinteistönvälitysalan perheyritys. Meillä sinua palvelee koko pätevä tiimimme, jolla on myös rakennusalan taustaa. Nokialla paikallistuntemuksemme on lyömätön.

Sijainti ja palvelut

Kartalla näkyvät palvelut perustuvat Fonectan tarjoamaan tietoon

Hae reitti kohteeseen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero:
Sijainti:
  • Nokia
Tyyppi:
Rivitalo
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
Asuintilojen pinta-ala:
Muiden tilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
Ohje
:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
:
Lämmitysjärjestelmä:
Vesijohto:

Asunnon tilat ja materiaalit

Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
WC-tilojen kuvaus:
Saunan kuvaus:
Kodinhoitohuoneen kuvaus:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Nokian Aurinkorinne
Muuta taloyhtiöstä:
Tekninen tila ja väestönsuoja, jota käytetään myös pyörävarastona.

Kaapeli-TV.
Tehdyt remontit:
2008: Pihan asfaltointi ja asuntojen seunustojen pihakivetysten asennus.
2012: Ilmastointikanavien kuvaus, puhdistus ja säätö sekä samassa yhteydessä liesituuletiimien kurkkuputkien vaihto. Postilaatikoiden uusiminen.
2016: Tontin ulkopuolisten alueiden siistiminen (toimenpidelupa kaupungilta).
2017: Asfaltin halkeamien paikkaus. Lisäksi tehty normaaleja vuosikorjauksia.
Tulevat remontit:
Ei ole päätettyjä korjauksia (isännöitsijäntodistus 28.5.2018). Yhtiöllä on hallituksen laatima 5 vuoden kunnossapitotarveselvitys 2017.
Energialuokka:
Asbestikartoitus:
Tontin omistus:
Vuokra
Tontin vuokra:
6 081,84 € / vuosi
Tontin vuokraaja:
Nokian kaupunki
Tontin vuokra-aika:
2061

Paikallistieto

Etuovi.comin ja Fonectan tarjoamaa alueen paikallistietoa. Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan. Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.

Tiedossa olevat palvelut:

Ota yhteyttä

Raija Mäkelä

Raija Mäkelä

Kiinteistönvälittäjä LKV
  • Puh: 0400 795 800

Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy LKV

  • Härkitie 12 A, 37100 NOKIA
  • Puh: 033424 900
  • Sähköposti tai puhelinnumero on annettava.
Lähetä

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.

Sammio