Palvelu ei välttämättä toimi laitteellasi parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeile toista selainta tai palvelun täysversiota www.etuovi.com

Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy LKV
Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy LKV

Kerrostalo | 2h + kk + p

Kavolinkatu 8, Keskusta, Nokia

Hinta

86 000 €

Koko

48,5

Vuosi

1970

Hyvän pohjaratkaisun kelpo kaksio Nokian keskustassa kaikkien palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä. Täällä hissitalon toisessa asuinkerroksessa odottaa mukavan vaalea ja valmis kaksio. Asunnon pinnat ovat kaikki kertaalleen remontoidut ja neutraalin sävyiset. Ajan mukaisesti tämän asunnon huoneet ovat neliöiltään tilavat. Olohuoneen jatkona on lasitettu parveke kohti länttä ja ilta-aurinkoa. Keskikoon kaksiolla on lisäksi vaatehuone. Keittokomerokin on mukavan kokoinen - pieni pöytäkin mahtuu. Taloyhtiö omistaa oman tonttinsa ja lämpiää kaukolämmöllä. Käyttövesi- ja viemäriremontti on tässä yhtiössä jo tehty vuonna 2014. Putkiremontin rahoitusvastikkeet on tuloutettu kirjanpidossa, jolloin rahoitusvastikkeet ovat vähennettävissä suoraan vuokratuloista. Tämä 1970 luvun talo on muutenkin pitänyt itsestään asiallista huolta säännöllisillä remonteilla. Viimeisimmässä tilinpäätöksessä yhtiön talous on ollut todella hyvin ylijäämäinen, mikä mahdollistaa pienempien korjausten ja parannuksien tekemisen budjettivaroin. Hyvä hallintomalli! TILAT Eteinen, olohuone ja lasitettu parveke, keittokomero, makuuhuone, kylpyhuone ja vaatehuone. Tervetuloa tutustumaan! Tilaa rohkeasti oma esittelyaika! Esitteen ja yhtiön dokumentit saat pyynnöstä sähköpostiisi. Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy on vuodesta 1994 Nokialla ja ympäristökunnissa toiminut kiinteistönvälitysalan perheyritys. Meillä sinua palvelee koko pätevä tiimimme, jolla on myös rakennusalan taustaa. Nokialla ja länsipuolella Tamperetta paikallistuntemuksemme on lyömätön.

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
k83933
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
2h + kk + p
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
48,5
Kerrokset
2/6
Rakennusvuosi
1970
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan.
Velaton hinta
  • 86 000 €
  • ( Myyntihinta 72 206,21 € + Velkaosuus 13 793,79 €)
Myyntihinta
  • 72 206,21 €
Velkaosuus
13 793,79 €
Neliöhinta
1 773,2 € / help
Yhtiövastike
  • 191,81 € / kk
  • (Hoitovastike 191,81 € / kk)
Vesimaksu
15,00 € / kk
Lisätiedot maksuista
Rahoitusvastike, jos ei maksa yhtiölainaa pois: 94,25 € / kk Autopaikka: 10,00 € / kk Autotalli: 21,00 € / kk Saunamaksu: 9,00 € / kk Rahoitusvastikkeet ovat tuloutettu kirjanpidossa ja näin ollen vähennettävissä vuokratuloista.
Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali: Elementti, Laminaattilattiat, kylpyhuoneessa laattaa.
Keittiön kuvaus
Kaapistoissa vaaleat kohopeiliovelliset ovet, vaaleat välitilalaatoitukset, kirsikansävyiset laminaattitasot, upotettu tiskiallas valutustasolla, jääkaappi / pakastin, keraaminen sähköliesi ja rosterinen liesituuletin. Astianpesukoneelle on hanaliitäntä ja sähkö valmiina. Ikkuna.
Kylpyhuoneen kuvaus
Lattia ja seinät laattaa. Suihku, suihkuverhotanko, pyykinpesukoneliitäntä, WC-istuin, käsisuihku, käsiallas, peilikaappi ja pyyhepatteri.
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna, Hissi
Muuta taloyhtiöstä
Sauna, irtainvarastotilat, kylmäsäilytystila, ulkoiluvälinevarasto ja väestönsuoja. Yhteisantenni. Kiinteistönhoito huoltoyhtiöllä. Yhtiöllä ei lunastuslausekkeita. Yhtiö omistaa ns. talonmiehenasunnon 32 m2, josta vuokratuloa yhtiölle.
Taloyhtiön autopaikat
  • Yhtiöllä autopaikkoja 21 kpl, autotalleja 6 kpl. Saatavuus tarkistettava isännöitsijältä.
Tehdyt remontit
2001: Ikkunat uusittu 2004: Parvekkeiden kunnostus 2006: Antennijärjestelmän digitalisointi, sokkelin kunnostus 2007: Syöksytorvien, autotallirakennuksen räystäiden ja vesikaton uusiminen 2008: Saunaosaston kunn. 2009: Porrasovien uusiminen, autotallirak. maalaus, kylmiön koneiston uusiminen, kuntoarvio. 2010: Parvekeikkunoiden ja ovien sekä tuuletusparvekeovien uusiminen, julkisivujen ja parvekerakenteiden kuntotutkimus, patteri-, ja linjasäätöventtiilien uusiminen ja patteriverkon tasapainotus. 2011: Pohjaviemärien, salaojien kuvaus ja kattoikkunoiden uusinta. 2012: Lämmönsiirrin 2013: Perusmuurin vesieristys ja salaojajärjestelmän kunnostus, ilmastoinnin huolto 2014: Käyttövesiputkiston uusiminen, viemäriputkiston sisäpuolinen saneeraus sukituksella, sähkö-, tele- ja antennijärjestelmien ja porrastasanteiden lattialaattojen uusiminen. 2016: Antenni HD-valmius, autotallin ovien edestä asfaltin poisto. 2017: Sokkelin ja tuuletusparv kunnostus 2018: Elementtisaumat
Tulevat remontit
Ei ole päätettyjä (isännöitsijäntodistus 26.3.2019). Yhtiöllä on 2018 kunnossapitotarve- selvitys.
Energialuokka
D (2007)
Tontin omistus
Oma

Raija Mäkelä

Kiinteistönvälittäjä LKV

Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy LKV

Kiinteistö ja Rakennus Mäkelä Oy LKV

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.