Muu

Sudentie 1, Keskusta, Rantasalmi

Hinta

24 000 €

Koko

472

Aivan kirkonkylän keskustassa, rannan tuntumassa sijaitseva Rantasalmen Työväentalo etsii uutta omistajaa. Alun alkaen vuonna 1910 työväenyhdistykselle hankittua hirsirunkoista taloa on laajennettu kahdesti vuosien 1910-1913 ja 1949-1951 aikana. Talossa on toiminut vuosien varrella mm. Työväenyhdistyksen torvisoittokunta ja näyttämötoiminta, 1962-1975 lukio ja viime vuosiin saakka vuokralaisena erilaiset yhdistykset. Puu/hirsirunkoisessa talossa on toimitilaa yhteensä noin 472m2 . Alakerrassa kaksiosainen n. 124 m2 suuruinen sali, kahvio ja 2001 remontoitu keittiö. Vanha näyttämötilan esiintymisaukko suljettu lukion aikana ja tila toiminut luokkina ja myöhemmin mm. Remmitupana. Alakerrassa lisäksi 2008 remontoidut inva WC ja 2 muuta WC -tilaa sekä kolme huonetta ja eteisaula. Talon yläkerrassa 4 huonetta, keittiö ja WC olleet viime vuosiin saakka vuokrattuina asuinkäytössä. Talon kellarissa sauna ja pesuhuone, jotka on remontoitu 2000 -luvulla. Vuonna 1956 talon pärekaton päälle rakennettiin peltikatto, 1989 talo maalattiin ja vuosien 2009- 2012 aikana leader-hankerahoituksella kunnostettiin ikkunoita ja liityttiin kaukolämpöön. Eteisessä oleva kosteusvaurio korjattiin vuonna 2011. Vuonna 2017 patolevytettiin sokkelin eteläpuoli . Kaukolämpöliittymä on suljettu 1.1.2020. Liittymä on purettu kesällä 2020. Kulttuuri-, käsityö-, matkailu- tai muun toimialan yrittäjille tai yhdistyksille hyvä tilaisuus rakentaa toimintansa Rantasalmen sydämeen, Saimaan äärelle. Soita ja sovi esittelystä! Tarjoukset joko sivuston kautta tai postitse osoitteeseen: Mhy Etelä-Savo/Petra Huupponen, Olavinkatu 23, 57130 SAVONLINNA Lisätietoja kohteesta: https://www.metsatilat.fi/tontit/rantasalmi/nousula-681-421-7-15

Tulosta PDF
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja kohteesta.

Kohdenumero
n44637
Sijainti
Tyyppi
Muu 
Kohteen selite
Rantasalmen Työväentalo
Pinta-ala
472
Kokonaispinta-ala
482
Lisätietoja pinta-alasta
PInta-alaa ei ole tarkistusmitattu
Rakennusvuosi
1910
Vapautuminen
Heti
Velaton hinta
  • 24 000 €
  • 29 000 €
Myyntihinta
  • 24 000 €
Lisätiedot maksuista
Kustannukset: kiinteistövero 2019 oli 633,97 euroa. Kaukolämpökustannus ollut noin 5700 euroa/vuosi ja sähkön siirto+kulutus kun kaikki tilat olleet vuokrakäytössä noin 2100e/vuosi. Sähkö-, vesi ja viemäriliittymä siirtyvät kaupan osana. Kaukolämpöliittymä mahdollista siirtää palautusmaksulla (3000e) ennen sen purkamista.
Kohteen kunto
Tyydyttävä
Lisätietoja kunnosta
Kohteesta ei ole laadittu kuntoarviota.
Asbestikartoitus
  • Ei
Energialuokka
Kohteelle ei lain mukaan vaadita energiatodistusta
Tontin omistus
Oma
Näkymät
Näkymä Pienelle Raudanvedelle ja venelaituriin.
Pihan kuvaus
Tontin koko 2478 m2. Kaavassa merkintä AR/ rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten kortteli. Taloa ei ole suojeltu kaavalla.. PIhapiirissä v. 1961 tehty ulkohuussi/saunarakennus, joka on heikkokuntoinen.

Petra Junnila

MH, LKV, kaupanvahvistaja

Järvi-Suomen Metsätilat Oy

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

SKVL jäsenyritys

Minna Canthin katu 11 A 14,
70100 Kuopio

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.