Mökki tai huvila | oleskelutila + parvi + sauna

Metsolantie, Parattula, Kustavi

Hinta

250 000 €

Koko

25,5 m²

Vuosi

-

Tässä on pala kauneinta Saaristoa! Upea merenrantatila suositulla mökkipaikkakunnalla Kustavissa, Laupuisissa. Kokonaisuus sijaitsee Iniön lauttasataman lähellä, hyvien tieyhteyksien päässä eli mökkipihaan pääsee suoraan autolla. Kustavin keskustaan on matkaa 14km, Turkuun 68km eli vain noin tunnin ajomatka. Mökki sijaitsee upealla rantakalliolla, lähialueen korkeimmalla kohdalla. Kallion päältä avautuu upeat merinäkymät Iniönaukon suuntaan. Mökin pihapiiri on täydellinen paikka viettää kesäpäiviä ja ihastella auringonlaskuja, sillä mökki sijaitsee ilta-auringon puolella. Mökin edustalta kulkee veneväylä, joten rantaan pääsee näppärästi myös isommalla veneellä. Tontille on ollut suunnitteilla päämökin lisäksi aivan rannan tuntumaan sijoittuva saunamökki sekä vierasmökki, rakennuslupa näihin on jo kuitenkin umpeutunut. Päämökkiä on aloitettu myös laajentamaan. Tästä saa tehtyä itselleen todella upean lomaparatiisin! Tontin koko on peräti 3,6ha, josta peltoa on noin 2ha (näkyy ilmakuvissa tontin takana). Pellolle voi vaikka perustaa oman mökkikasvimaan tai perunapellon. Kesämökin lisäksi tontilla on pellon reunassa sijaitseva vanha asuinrakennus, joka on nykyisin varastokäytössä. Kiinteistöllä on kunnan vesi, oma saostuskaivo sekä sähkö. Eli tästä saa mainion tukikohdan kaikilla mukavuuksilla vaikka ympärivuotiseen käyttöön. Miksi juuri tämä mökki? - tie perille - sijainti korkealla kallion päällä - upeat merimaisemat ilta-auringon suuntaan - kunnan vesi, oma saostuskaivo, sähköt - iso tontti - omassa rauhassa - lyhyt matka palveluihin

Tulosta PDF
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja kohteesta.

Kohdenumero
p27282
Sijainti
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
oleskelutila + parvi + sauna
Huoneita
Yksiö
Asuintilojen pinta-ala
25,5 m²
Myyntihinta
  • 250 000 €
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Energialuokka
  • Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Viemäri
Oma saostuskaivo
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Hirsi
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
304-414-2-62
Ranta
  • Oma ranta
  • Rannan tyyppi: Meri

Mari Sainio

Myyntineuvottelija

Kiinteistötoimisto Asko Vainio Ky

Sähköpostikopion lähettäminen vaatii sähköpostin

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.