Erillistalo | 7h + k + 2kph + s + 3erill.wc + khh + vh + 3 terassi + piha

Eteläsalmentie 7 B 6, Kuusisto, Kaarina

Hinta

329 000 €

Koko

230

Vuosi

1979

Talossa kaikki mitataan monikossa! Makuuhuoneita on tällä järjestelyllä neljä, terasseja kolme, kylpyhuoneita myös kaksi ja laajoja oleskelutiloja, taas kerran, kolme! Yksityiskohtaisempi läpikäynti täyttäisi useamman ilmoituksen, joten tämä asunto todellakin pitää nähdä itse. Tilat ovat hyvin hoidettuja ja silmään osuu esimerkiksi peitetyn uima-altaan päälle rakennetun saunaosaston oleskelutila, jonka valtavista ikkunoista avautuu viehättävä puutarhanäkymä. Toinen katseenvangitsija on talon sydän, eli keittiö, jonka pinnat ovat hyvässä kunnossa. Vuonna 1979 valmistunut yhtiö on järkevästi hoidettu ja on esimerkiksi vuonna siirtynyt 2013 maalämpöön. Alueella on merelliset maisemat, ja etäisyys Turun keskustasta on vain kymmenen kilometriä. Kaarinan keskustan palvelut sijaitsevat parin kilometrin päässä ja koulut vielä lähempänä. Fölin 801 lähipysäkki on 150 metrin päässä. Varaa oma yksityisesittely sunnuntaille 7.6! **HUOM!** Muistathan noudattaa varotoimia asuntoesittelyssä. Älä kättele ja pidä huolta käsihygieniasta. Jos tunnet itsesi sairaaksi älä tule asuntoesittelyyn. Avoimien asuntoesittelyjen yhtäaikainen kävijämäärä on rajattu muutamaan henkilöön tartuntariskin minimoimiseksi, joten saatat joutua odottamaan hetken vuoroasi. Voit halutessasi varata yksityisesittelyn verkkopalvelumme kautta. Tutustu asunnon asiakirjoihin täältä https://blok.ai/kohde/etelasalmentie-7/

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
p27823
Sijainti
Tyyppi
Erillistalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
7h + k + 2kph + s + 3erill.wc + khh + vh + 3 terassi + piha
Asuintilojen pinta-ala
230
Kokonaispinta-ala
230
Kerrokset
1/2
Rakennusvuosi
1979
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan. Lunastusoikeus: Ei lunastusoikeutta
Velaton hinta
  • 329 000 €
  • ( Myyntihinta 329 000 € + Velkaosuus 0 €)
Myyntihinta
  • 329 000 €
Velkaosuus
0 €
Neliöhinta
1 430,43 € / help
Yhtiövastike
  • 655,50 € / kk
  • (Hoitovastike 655,50 € / kk)
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Kohteen lisätiedot
A) Sähkömaksu kulutuksen mukaan B) Pinta-alassa 230m2 mukana alle 160 cm korkeat lattia-alat. C) Yhtiön valvomat muutostyöt; 09/2019 Ala-ja yläkerran kosteiden tilojen uusiminen. D) Kesäkuussa hoitovastikkeen nosto 3,00€:oon kuukaudessa. E) Kts. osakkaan kunnossapitovastuu jälkikäteen tehdyistä asennuksista yhtiöjärjestys §4:6 -
Lunastusoikeus: Ei lunastusoikeutta
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Maalämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Tiili, puu
Keittiön kuvaus
Jääkaappipakastin x 2kpl, Keraaminen liesi, Liesituuletin, Erillisuuni, Astianpesukone
Saunan kuvaus
Oma sauna.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Tiili
Kattomateriaalin kuvaus
Tiili
Taloyhtiön nimi
Isännöitsijän yhteystiedot
M&M tili-kiinteistö oy
Huolto
Reistarit Oy
Muuta taloyhtiöstä
Muuta: Venevalkamaoikeus, laituri n. 20 veneelle, paikat jaetaan vuosittain
Tehdyt remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 1994 Lämmityskattilan peruskorjaus, 1996 Patteritermostaattien uusiminen ja verkoston tasapainotus, 2001 Autokatosten kattojen kunnostus, 2003 Liittyminen kaapeli-TV, 2007-2009 Erillistalojen vesikattojen ja lapeikkunoiden uusiminen, 2010 Lukituksen uudistaminen, 2011 Rivitalojen kattojen peruskorjaus, 2011 Rivitalojen ikkunoiden yläpuolinen otsalaudoitus, 2011 Rivitalojen II krs ikkunoiden uusiminen, 2013 Sähköpääkeskuksen uusiminen, 2013 Rivitalojen piha-asfaltoinnin uusiminen, 2013 Huoneistokohtaiseen sähkön mittaukseen siirtyminen, 2013 Maalämpölaitoksen rakentaminen, 2013 Ulkopuolisten putkiverkostojen osittainen uusiminen, 2014 Puiden karsiminen / kaadot, 2014 IV-kanavien puhdistus, 2015 Autokatoksen ja pihaportaiden betonikorjaukset, 2015 Laiturin korjaus, 2016 Kattojen ja rännien puhdistus., 2018 Vialliset patteriventtiilit uusittiin (35 kpl), 2019 Lämpölinjan vuoto korjattu
Tulevat remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 2021 Salaojien kuvaus, erillistalojen käyttövesilinjan syöttöputken mahdollinen tarkastus / kartoitus, seurataan tilannetta, pihan asfaltointi samalla jos piha joudutaan avaamaan., 2022 Viemäreiden kuvaus., 2023 Tehdään sähkökapasiteetin kartoitus mahdollisia sähköautojen latauspisteitä varten, 2023 Ulko-ovien lakkaukset
Energialuokka
C / 2018
Tontin omistus
Oma
Tontin vuokraaja
Oma

Asunto Oy Kuusistonsalmi

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Auton säilytys
22 autopaikkaa, joista talli-/hallipaikkoja 1 (Yhtiön tontilla vain yksi autopaikka per asunto)
Tiedustelut
aspa@blok.ai / 044 2416380

Blok

Asiakaspalvelu

Blok | Brik Kodit Oy

Blok | Brik Kodit Oy
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Blok | Brik Kodit Oy

placePursimiehenkatu 14,
00150 Helsinki

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.