Kerrostalo | 3ht + k + kph + s + las.parv

Kortesuonkatu 56, Mäki-Matti, Jyväskylä

Hinta

149 000 €

Koko

58

Vuosi

1989

Tässä viihtyisässä kolmiossa saat siistiksi uusitut tilat, sekä erinomaisen pohjaratkaisun monikäyttöisyyden! Läpitalon huoneistossa riittää valoa suurten ikkunoiden ansiosta. Hyvillä kaappitiloilla varustettu eteinen johdattelee makuuhuoneiden ohi avaraan, keittiön ja olohuoneen muodostamaan tilaan. Uusittujen keittiön laitteiden lisäksi tarjolla on hyvin lasku- ja kaappitilaa. Ikkunan ääreen pääset kattamaan ruokapöydän, jolloin itse olohuoneen voi pyhittää oleskelulle. Kylpyhuoneessa riittää tilaa kodinhoidolle ja pintaratkaisut ovat laadukkaita. Hyvänkokoinen sauna on arjen jaksamisen pelastus. Paketin kruunaa parveke, joka kokonsa ja lasituksen puolesta toimii täydellisenä lämpimien säiden lisähuoneena. Talo seisoo omalla tontillaan Mäki-Matissa, hyvien kulkuyhteyksien ja lähipalveluiden äärellä. Lähikauppa löytyy puolen kilometrin päästä ja sekä koulu, että päiväkoti vieläkin lähempää. Jyväskylän keskustaankin on alle kaksi kilometriä, jonka matkaa vaikka kävellen kahdessakymmenessä minuutissa. **HUOM!** Muistathan noudattaa varotoimia asuntoesittelyssä. Älä kättele ja pidä huolta käsihygieniasta. Jos tunnet itsesi sairaaksi älä tule asuntoesittelyyn. Avoimien asuntoesittelyjen yhtäaikainen kävijämäärä on rajattu muutamaan henkilöön tartuntariskin minimoimiseksi, joten saatat joutua odottamaan hetken vuoroasi. Voit halutessasi varata yksityisesittelyn verkkopalvelumme kautta. Omistajan sanoin: Asunnon pohjaratkaisu on loistava ilman hukkaneliöitä ja kylpyhuone on remontoitu erityisen toimivaksi. Isosta lasitetusta parvekkeesta pystyy ottamaan kaiken ilon irti, koska tämä koti sijaitsee erittäin rauhallisella alueella, vaikka onkin lähellä kaikkea. Tutustu asunnon asiakirjoihin täältä https://blok.ai/kohde/kortesuonkatu-56/

Tulosta PDF
print
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
p49622
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3ht + k + kph + s + las.parv
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
58
Kokonaispinta-ala
58
Kerrokset
3/3
Rakennusvuosi
1989
Vapautuminen
1.9.2020 tai sopimuksen mukaan. Lunastusoikeus: Ei lunastusoikeutta
Velaton hinta
  • 149 000 €
  • ( Myyntihinta 149 000 € + Velkaosuus 0 €)
Myyntihinta
  • 149 000 €
Velkaosuus
0 €
Neliöhinta
2 568,97 € / help
Yhtiövastike
  • 261,00 € / kk
  • (Hoitovastike 261,00 € / kk)
Lisätiedot maksuista
Vesimaksut 28.00 €/hlö/kk
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Asunnossa parveke
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Kohteen lisätiedot
A) Huoneistokohtaiset keskuspölyimurit (Syklo), koneenhuolto osakkaalla, putkistojen ja rasioiden huolto yhtiöllä. B) Yhtiön valvomat muutostyöt; 2012 Parvekkeen lasitus, Muovimaton poisto kylpyhuoneesta 2013, Kph ja saunan saneeraus 2014. C) Yhtiökokouksessa 2020 myönnettiin hallitukselle valtuudet periä tarvittaessa 1-2 kuukauden ylimääräinen hoitovastike yhtiön taloustilanteen niin vaatiessa. Valtuutettiin hallitus tilaamaan elementtisaumauksen ja julkisivujen huoltomaalauksen suunnittelu, kilpailutus, ja valvonta. Toteutuksesta päätetään erikseen tulevassa yhtiökokouksessa. - Pyykinpesukone kuuluu kauppaan.
Lunastusoikeus: Ei lunastusoikeutta
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämmitys
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni / Tiili
Keittiön kuvaus
Jääkaappipakastin, liesi, liesituuletin, erillisuuni, astianpesukone
Saunan kuvaus
Oma sauna.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaalin kuvaus
Huopa

Remonttien hinnat

Tutustu alueen Jyväskylä toteutuneiden remonttien hintoihin ja kilpailuta hinta remontillesi.

  • Kylpyhuoneremontti
  • Keittiöremontti
  • Ulkomaalaus
  • Sisämaalaus
  • Maanrakennus
  • Kattoremontti
  • Lattiaremontti
  • Sähköremontti
  • Putkiremontti
Katso hinnat
Urakkamaailma.fi
Taloyhtiön nimi
Isännöitsijän yhteystiedot
Realia Isännöinti Oy
Huolto
TL-Maint Oy
Taloyhtiöön kuuluu
Hissi
Tehdyt remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 1996 Parvekelasitus (ei kaikkiin huoneistoihin), 2002 Ilmastointikanavien nuohous ja liesituuulettimien tarkastus, 2005 Asfaltin korjausta, 2005 Lukoston uusinta Exec-avaimille, 2005-2007 Ikkunoiden ja jätepisteen huoltomaalaus, 2007 Korjattu syöksyjä ja räystäitä, 2008 Ala-aulan ja käytävän maalaus, 2010 Kattokorjauksia, 2012 IV-kanavien nuohous, yksi rikkinäinen elementtisauma korjattu, 2014 Sokkeleiden ja tukimuurin korjaus, yläpohjan lisäeristys ja tuulenohjainten/ tuholaisverkkojen korjaus sekä jäteaitaus uusittu, 2015 Raja-aita Jyvälän puoleiselle rajalle, pihan kunnostus sekä yksi parkkipaikka lisää, 2016-2017 Kaukolämmön alajakokeskuksen uusinta, 2020 Käyttövesiputkien, patteriverkoston, ja viemärien kuntotutkimus
Tulevat remontit
Tässä on mahdollisesti vain osa remonteista, tarkasta loput yhtiön papereista: 2021 Julkisivut; puu ja betonipintojen maalaaminen, elementtisaumausten uusinta, 2022 Kylmäkellarin ja pyörävaraston lattioiden kunnostus, 2022-2023 Vesikaton, sadevesisyöksyjen ja tarvittaessa kourujen uusinta
Energialuokka
E / 2013
Tontin omistus
Oma
Tontin vuokraaja
Oma

Asunto Oy Jyvälänlehto

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Auton säilytys
26 autopaikkaa, joista erillisinä osakkeina tallipaikkoja 9kpl.
Tiedustelut
aspa@blok.ai / 044 2416380

Blok

Asiakaspalvelu

Blok | Brik Kodit Oy

Blok | Brik Kodit Oy
local_offer

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Blok | Brik Kodit Oy

placePursimiehenkatu 14,
00150 Helsinki

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.