Vapaa-ajan tontti

Palosaari, Vaskivesi, Virrat

Hinta

165 000 €

Koko

57 700

Upea, kaksi kokonaista saarta käsittävä kiinteistökokonaisuus Näsijärven vesistön Runoilijantien laivaväylän lähettyvillä. Saaret muodostuvat kolmesta itsenäisestä kiinteistöstä, jotka kaikki sisältyvät tähän kohteeseen / kauppaan. Saarten kokonaispinta-ala on kiinteistörekisterin tietojen mukaan 5,77 hehtaaria, josta isompi, eli Palosaari on kooltaan noin 5,7ha ja pienempi noin 0,07ha. Palosaari käsittää kolme kappaletta erittäin hienoja rantaosayleiskaavan mukaisia loma-asuntotontteja sekä metsämaata. Tonteista kaksi avautuu lounaaseen ja kolmas käsittää luonnonkauniin kallioisen, kaakkoon avautuvan niemenkärjen, jolle kuuluva rantaviiva kiertää koillisesta idän kautta lounaaseen. Kyseisessä niemessä on vanha ja huonokuntoinen saunamökki ulkorakennuksineen, jotka ovat olleet jo pitkään käyttämättöminä. Tonttien kokonaisrakennusoikeus on 120krs-m² / tontti. Palosaaren puusto on suurimmalta osaltaan hyvin hoidettua ja runsaspuustoista kasvatusmetsää, joka olisi nyt harvennushakkuun tarpeessa. Saaren omistajilla on suulliseen sopimukseen perustuva venevalkamapaikka idän puoleisella mantereella, Näntöntien läheisyydessä. Kiinteistörekisteriin kirjattua venevalkamaoikeutta ei ole. Palosaaren ja mantereen jakava Uodinsalmi on ainoastaan noin 25 metriä leveä ja kohtuullisen matala. Salmen yli voisi olla mahdollista rakentaa tie, jolloin kohteella olevien rantatonttien ja metsätalousmaan arvo kohoaisi merkittävästi. Mahdollinen tien rakentaminen on kuitenkin oma prosessinsa ja vaatii tietyt luvat ennen toteuttamista. Tämä on ainutlaatuinen kohde, joka tarjoaa tarvittaessa runsaasti omaa tilaa ja rauhaa tai vastaavasti monia mahdollisuuksia kiinteistösijoittajalle. Hintapyyntö: 165.000€ / kirjalliset tarjoukset viimeistään 14.5.2021 KATSO LISÄTIETOLINKISTÄ KOHTEEN ESITTELY WWW.METSATILAT.FI SIVUILTA, JOLTA LÖYTYY LISÄKSI MM. KARTAT, KAAVATIEDOT YM.

Tulosta PDF
Tilaa esite
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
q78879
Sijainti
Kohteen selite
Palosaari
Myyntihinta
  • 165 000 €
Kiinteistövero
130,00 € / vuosi
Tiemaksu
50,00 € / vuosi
Tontin pinta-ala
57 700
Rakentamaton
Ei
Rakennusoikeuden pinta-ala
360
Ranta
  • Oma ranta
  • Rannan tyyppi: Järvi

Janne Savilahti

Länsi-Suomen Metsätilat Oy

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kiikanojantie 23,
38300 SASTAMALA

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.