Vapaa-ajan tontti

Liikalannokantie A, Kuivaniemi, Ii

Hinta

78 000 €

Koko

21 000

Iso mökkitontti Iin kuivaniemellä Hyvien kalapaikkojen äärellä siisti vapaa-ajan tontti, jonne on hyvä tie perille ja sähkö valmiina. Ensi kesänä on mahdollisuus liittyä tontin läpi vedettävään kunnalliseen vesijohtoon. Suojaisa suoraan etelään suuntautuva tila Perämeren rannalla. Tontilta avautuu upea näkymä mm. avomerelle. Ranta on siisti ja matala hiekkaranta, joka on lapsille täydellinen leikkipaikka. Siihen on myös ruopattu reilu metrin syvyinen venevalkama. Tontti on raivattu siistiksi. Paikalla on välttävässä kunnossa oleva höylähirsimökki. Vuoden aikana sitä on kunnostettu sisältä. Sieltä mökki onkin hyvässä kunnossa. Ulkoa se kaipaa maalia. Mökin edustalla on käyttökelpoinen grillikatos. Tämä on kaunis paikka myös talvella. Jäällä ylläpidetään kyläläisten toimesta latua. Iin lukuisat tuulivoimalat eivät häiritse millään tavalla. Rantasauna antaa erinomaiset löylyt. Sinne on juuri uusittu kivivaipallinen kiuas. Myös n. 90 neliön halli kuuluu kauppaan. Sinne saa suojaan isommatkin koneet. Halli on eristämätön ja maalattialla. Lisäksi purkukuntoinen n. 30 neliön puuvaja toimisi tarkoituksessaan, jos siihen uusii katon. Rakennus- ja polttopuut saa tehtyä tilalla olevasta metsästä. Tukeva ulkovessa on rakennettu 2009 ja siellä on Biolanin kompostoiva kuivakäymälä. Kaikki rakennukset myydään purkukuntoisina. Tälle paikalle on erinomaiset kulkuyhteydet. Oulusta n. 50 minuuttia ja Kemistä n.45 minuuttia juuri remontoitua nopeakulkuista nelostietä pitkin. Hyvä tie perille asti. Myydään lohkottavana emäkiinteistönä, jonka pinta-ala on noin 2,1 hehtaaria. Vieressä oleva toinen tontti myydään myös. Ostamalla myös sen, sinulla on 4,1 hehtaaria monipuolista tilaa halleineen päivineen. Molemmilla tonteilla on 80+40 neliötä rakennusoikeutta, Poikkeusluvalla saa rakentaa 120+30 neliötä. Yhteensä jopa huikeat 300 neliötä! Tämä paikka olisi erinomainen isolle perheelle tai suvulle. Voit antaa tarjouksen myös molemmista tonteista yhdessä.

Tulosta PDF
EsittelyaikaKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
q79829
Sijainti
Kohteen selite
Iso mökkitontti, jossa mm. konehalli
Lisätietoja pinta-alasta
Myydään lohkottavana emäkiinteistönä n. 2,1 ha
Vapautuminen
Heti vapaa
Myyntihinta
  • 78 000 €
Kiinteistövero
200,00 € / vuosi
Lisätiedot maksuista
Myyjä ja ostaja maksavat kaupanvahvistajan kulut puoliksi. Ostaja maksaa varainsiirtoveron.
Kohteen lisätiedot
Parin kilometrin päähän on puuhattu pienvenesatamaa.
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Kiinteistötunnus
139-407-15-36
Tontin pinta-ala
21 000
Tie perille
Kyllä
Rakentamaton
Ei
Lisätietoja tontista
Metsää n. 1 ha
Rakennusoikeuden pinta-ala
120
Lisätietoja rakennusoikeudesta
80m²+40m². Poikkeusluvalla 120m²+30m²
Kaavoitustiedot
Kuivaniemen merenrannikon yleiskaava
Palvelut
Ravintola Merihelmi 3,4 km,
SEO kylmäasema 3,6 km,
Liikenneasema Nelosparkki 7,4 km,
Kuivaniemen kaupat 9,6 km,
Kemin lentoasema 50 km,
Oulun lentoasema 78 km,
Näkymät
Näkymä avautuu suoraan etelään, jossa näkyy avomerta ja saaria.
Ranta
  • Oma ranta
  • Rannan tyyppi: Meri
  • Matala hiekkaranta.

Pekka Pöyhtäri

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.