Omakotitontti

Kivimaantie 28, Rautio, Kalajoki

Hinta

11 090 €

Koko

2 000

Ihastuttavalla Raution alueella tarjolla 2 000 m2 tontti rauhallisessa maalaismaisemassa. Tontilla on rakennusoikeutta 300 k-m2. Tontti sijaitsee lähellä vuonna 2022 valmistuvaa Raution uutta monitoimikeskusta, jossa tulee toimimaan alakoulu, päiväkoti, liikuntasali sekä painonnosto- ja kuntosali. Vehreä Raution taajaman maaseutuidylli tarjoaa mahdollisuuden väljään ja edulliseen omakotirakentamiseen isommallekin perheelle, sekä turvallisen ja aktiivisen yhteisön kaiken ikäisille toimivien peruspalvelujen äärellä. Alueen tontit ovat suuria, edullisia ja niillä on runsaasti rakennusoikeutta. Rautio on n. 900 asukkaan virkeä taajama, noin 28 kilometriä Kalajoen kaupungin keskustasta kaakkoon. Kylän läpi virtaa kaunis Vääräjoki. Täällä pääset todenteolla nauttimaan perinteisestä suomalaisesta maalaismaisemasta! Rautiolaiset ovat sitoutuneita kehittämään taajaman palveluita. Rautio onkin palkittu vuoden kylänä vuonna 2004. Raution aktiivinen kyläyhdistys on perustanut oman kyläkaupan, joka avaa ovensa toukokuussa 2021. Raution kauppaosuuskunnalla tulee toimimaan ruokakauppa, posti, apteekin noutopiste ja kahvila. Raution sijainti on mitä parhain, se on lähellä monta kirkonkylää: Alavieska 12 km Ylivieska 22 km Sievi 27 km Kalajoen keskusta 28 km Hiekkasärkät 32 km Kannus 33 km Rautiossa on myynnissä muitakin tontteja. Monipuolisesta tarjonnastamme löydät unelmiesi tontin omalle kodillesi tai vapaa-ajan asunnolle palvelujen läheltä, meren ääreltä, luonnon helmasta tai maaseudun rauhasta. Kaikissa tonteissa on myös vuokrausmahdollisuus. Tontin voi varata tonttipörssin kautta tai ottamalla yhteyttä tonttimyyjään. Kalajoen kaupungin rakennuslupapalvelut sekä paikalliset rakennusalan toimijat auttavat uudisrakentajaa mielellään parasta palveluaan tarjoten. Tutustu tonttivalikoimaamme ja löydä oma helmesi! Kysy rohkeasti lisää, autamme mielellämme! Tonttien tietoihin pääset tutustumaan Kalajoen tonttipörssissä: https://kartta.jict.fi//infogis-pvp/?a=kalajoki&groups=4346,4356,4352 Kalajoella asut palvelujen lähellä, luonnon rauhassa, meren äärellä. Käyt töissä lähellä, ja olet päivän päätteeksi nopeasti kotona tai harrastamassa. Voit lähteä helposti rentoutumaan, vaikka kylpylään tai konserttiin. Talven koittaessa voit käpertyä kotisohvalle, tai suunnata laduille ja jäälakeudelle ulkoilemaan. Kodikkaalla Kalajoella viihtyvät niin vauvat, vaarit kuin kaikenikäiset siltä väliltä. Pidämme kaikista hyvää huolta – sekin on viihtyisän pikkukaupungin etu. Siispä hyvän elämän tähden – valitse kodiksesi viiden tähden Kalajoki! https://www.kodiksikalajoki.fi/

Jaa kohde

Tulosta PDF

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja kohteesta.

Kohdenumero
q87234
Sijainti
Kohteen selite
Omakotitalotontti, kortteli 30, tontti 2, Kivimaantie 28
Lisätietoja pinta-alasta
Rakennusoikeus 300 k-m2
Vapautuminen
Heti vapaa

Hinta

Myyntihinta

11 090,00 €

Muut maksut

Lisätietoa maksuista

Tontin voi vuokrata 554,50 €/vuosi. Tontin varauksen yhteydessä peritään varausmaksu, joka on 5 % tontin hinnasta (554,50 €). Tämä summa hyvitetään lopullisesta kauppasummasta. Tontin vuokrauksen yhteydessä varausmaksua ei hyvitetä.

Vesijohto
  • Kunnan vesijohto
Viemäri
Kunnallinen viemäriverkosto
Tontin pinta-ala
2 000 m²
Tie perille
Kyllä
Rakentamaton
Kyllä
Rakennusoikeuden pinta-ala
300 m²
Kaavoitustiedot
Raution asemakaava
Palvelut
Tontti sijaitsee lähellä vuonna 2022 valmistuvaa Raution uutta monitoimikeskusta, jossa tulee toimimaan alakoulu, päiväkoti, liikuntasalin sekä lisäksi painonnosto- ja kuntosali.

Kyläyhdistyksen perustama kauppaosuuskunta avaa ovensa toukokuun 2021 loppuun mennessä. Liikkeessä on ruokakauppa, posti, kahvila, apteekin noutopiste ja polttoaineen jakelu.
Liikenneyhteydet
Alavieska 12 km
Ylivieska 22 km
Sievi 27 km
Kalajoen keskusta 28 km
Hiekkasärkät 32 km
Kannus 33 km

Lähin rautatieasema
Ylivieska 22 km
Kokkola 74 km

Lentokenttä
Kokkola-Pietarsaaren lentoasema 93 km
Oulunsalon lentoasema 147 km

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Kalajoki

Asuinalueena Rautio, Kalajoki

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Esa Juola

maankäyttösihteeri

Kalajoen kaupunki

Kalajoentie 5,
85100 Kalajoki

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.