Asunnonostaja, älä unohda tätä – henkivakuutus turvaa perheesi kodin ja toimeentulon

Asuntoa ostaessa on paljon muistettavaa, täytettävää ja hoidettavaa, kuten muuttoilmoitus maistraattiin, postiin ja taloyhtiöön, sähkö- ja nettisopimuksen sekä kotivakuutuksen siirto, muuton järjestäminen sekä mahdolliset remontit ja hankinnat. Ei ihme, että jokin asia saattaa listalta unohtua. Pidä kuitenkin huoli, ettet unohda ottaa henkivakuutusta.

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Kalevan tutkimuksen mukaan kaksi viidestä asuntovelallisesta, joilla lainan määrä on yli 100 000 euroa, ei ole ottanut henkivakuutusta. Yleisin syy on epävarmuus vakuutuksen hinnasta ja toiseksi yleisin se, että henkivakuutuksen tärkeys ei ole käynyt mielessä.

Paljon henkivakuutus sitten maksaa? Tarkkaa summaa on mahdoton sanoa, mutta moni yllättyy sen edullisuudesta. Hintaan vaikuttaa vakuutuksen ottajan ikä sekä vakuutuksen suuruus. Lisäksi Ifin henkivakuutuksen voi saada jopa 65 prosenttia edullisemmin, jos kuuluu johonkin monista yhteistyöliitoista tai -järjestöistä.

Keskimäärin 100 000 euron henkivakuutus maksaa kaksikymppiselle alle kympin ja nelikymppiselle vajaat 20 euroa kuussa, Ifin asiakkuuspäällikkö Ilkka Manninen linjaa.

Oman henkivakuutuksesi hinnan lasket helposti Ifin verkkosivuilla. Laskurin käyttö ei sido ostopäätökseen.

Miksi henkivakuutus ja asuntolaina kuuluvat yhteen?

Henkivakuutus on erittäin tärkeä jokaiselle asuntovelalliselle, sillä se tuo turvaa lainanmaksuun kuolematapauksessa. Esimerkiksi kahden vanhemman taloudessa laina on yleensä mitoitettu sillä oletuksella, että molemmat vanhemmat lyhentävät sitä. Jos toinen vanhemmista menehtyy, voi olla, että toinen ei pysty maksamaan lyhennyksiä.

Kuolema on tabu, josta pitäisi puhua avoimemmin, Manninen vetoaa.

Hänen mielestään jokaisen pariskunnan – varsinkin sellaisen, jolla on lapsia ja asuntolainaa – tulee käydä keskustelu siitä, miten perheen toimeentulo turvataan kuoleman sattuessa.

Jos ajatellaan, että perheen vanhemmilla olisi samankokoiset tulot, tulot putoaisivat kuoleman myötä noin 50 prosenttia, mutta kiinteät menot pysyvät kuitenkin suunnilleen samoina. Jokaisen pitäisi tehdä laskutoimitus, miten nykyisen arjen pyöritys onnistuisi yhden ihmisen tuloilla.

Perheenjäsenen kuolema on hirveä tragedia, joka laittaa koko elämän uusiksi. Siinä tilanteessa on tärkeää, että perusasiat, kuten koti ja tärkeät harrastukset, pysyvät.

Moni ehkä ajattelee, että jos puoliso kuolee, asunto myydään ja ostetaan edullisempi. Mutta kuinka nopeasti se tapahtuu ja löytyykö uutta samalta alueelta sopivaan hintaan? Monilla alueilla esimerkiksi omakotitalon myyntiaika on vuosia, Manninen huomauttaa.

Pahimmassa tapauksessa surun murtama perhe joutuu muuttamaan eri asuinalueelle, kauemmas turvaverkoista, ja lapset ehkä lopettamaan rakkaat harrastuksensa.

Kun asiaa miettii tarkemmin, varmasti jokainen haluaisi, että perhe saisi jäädä omaan kotiinsa vaikeassa tilanteessa.

Mannisen mukaan henkivakuutus kannattaa mitoittaa niin, että sillä pystyy pahimman mahdollisen sattuessa kuittaamaan asuntolainan ja perheen muut lainat – sekä mielellään yhden vuoden vuositulot ja alaikäisten lasten kulut. Vakuutuksen suuruutta voi aina muokata, esimerkiksi kun lainan määrä vuosien myötä vähenee.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun perheeseen tulee lapsia, pitäisi jokaisen pariskunnan varautua kuoleman varalle, Ilkka Manninen toteaa.

Henkivakuutus on yhtä tärkeä myös vuokralla asuville, sillä se turvaa muun perheen vuokranmaksun ja mahdollisuuden jäädä asumaan kotiin perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Silloin vakuutuksen suuruudessa tulee ottaa huomioon vuotuiset asumiskulut.

Pankin kanssa pystyy yleensä neuvottelemaan ja esimerkiksi lyhennysvapaa järjestyy usein helposti. Vuokranmaksun kanssa on eri juttu, Manninen huomauttaa.

Manninen suosittelee pariskunnille Ifin pariturvaa, jossa kustannukset ovat suhteessa edullisemmat kuin kahdessa erillisessä henkivakuutuksessa. Pariturva otetaan yhteisesti ja se maksetaan vain kerran, eli toisen pariskunnasta kuollessa.

Mitä haluamme jättää jälkeemme?

Manninen huomauttaa, että etenkin nuorten ensiasunnon ostajien kohdalla asuntoon käytetään usein kaikki säästöt, joten turvaa äkillisen tragedian varalle ei ole. Lisäksi vanhemmat saattavat olla takaamassa osan lainasta. Velallisen menehtyminen vaikuttaisi silloin myös heidän talouteensa.

Yksi hyvä pointti on myös se, että suurin osa suomalaisista pariskunnista elää avoliitossa, ja lapset syntyvät yhä useammin avoliittoon.

Avoliitossa asuva ei peri puolisoltaan mitään, ellei tällä ole testamenttia. Jos pariskunnalla ei ole lapsia, myös perintävero on avopuolisolla suurempi kuin aviopuolisolla, Manninen kertoo.

Perintövero erääntyy maksettavaksi nopeasti, ja jos omaisuutta, kuten asuntoa ei ole saanut myytyä tai jos siihen haluaa jäädä asumaan, rahat veron maksamiseen pitää hankkia muualta. Henkivakuutus auttaa tässä suuresti.

Kannattaa muistaa, että myös lapsille tulee perintävero maksettavaksi, Manninen sanoo.

Henkivakuutuksessa onkin pitkälti kyse omien lasten ja puolison tulevaisuudesta.

Mitä haluamme jättää heille ja miten huolehdimme siitä, että he pärjäävät?

Laske henkivakuutuksesi hinta Ifin verkkosivuilla. Vakuutuksen myöntää vakuutusyhtiö Kaleva.