Tampereen Pakkahuone natisi liitoksissaan, kun kulttuurikeskus täyttyi kuudestakymmenestä muotoilualan yrityksestä sekä lukuisista muotoilusta kiinnostuneista menneenä sunnuntaina. Tarjolla oli niin vaatteita kuin asusteitakin, mutta itseäni kiinnostivat lukuisat sisustusalanyritykset persoonallisella tarjonnallaan. Alla poiminnat tämän kevään Designtorin makeimmista herkkupaloista! Missä olivat &Brosin varjostimet kun etsin kattolamppua lastenhuoneeseen?! Yrityksen ihania, kartonkisia varjostimia löytyi useita eri kokoja, useissa eri väreissä. Yrityksellä on myös muita kekseliäitä tuotteita, joita voi käydä kurkkaamassa &Brosin-kotisivuilla.
Bombotin tuotteisiin olenkin törmännyt jo aiemmin Weecos-verkkokaupan sivuilla. Tuotteiden grafiikoissa on jotain todella vetoavaa. Värivalinnat ovat selkeitä ja hahmot sympaattisia. Tuotteet suunnitellut Sanna Pelliccioni onkin tehnyt aiemmin kuvituksia muun muassa lastenkirjoihin.
Saanan ja Ollin kuoseissa näkyy rakkaus suomalaiseen luontoon. Suunnittelijoiden Maailman synty-kuosi on ihastuttanut muun muassa Japanilaisen laattavalmistaja Danton, ja kyseinen laattamallisto onkin ehdolla Muotogaalan Vuoden sisustustuote 2014-kategoriassa.
Ainakin tuhatkunta mökkivierasta miettii kuumeisesti tänä(kin) kesänä, mitä viedä tuliaisiksi isäntäparille. Hile Designin KAPU-kahvimitta ja SOLA-suodatinpussiteline olisivat tervetulleita ainakin oman keittiöni valikoimiin; superkäytännöllisiä ja kauniita katsella!
Poola Katarynan puiset lastenhenkarit aiheuttivat välittömän nostalgiatripin – ah, niin ihanalle – 80-luvulle! Taidokkaasti kuvioidut Miio&Mimosa-henkarit tuovat hyvän mielen ja toimivat kauniina sisustuselementtinä lastenhuoneessa.
OMAshopin valikoimista löytyi kaikkea ihanaa naulakoista tyynyihin. Varsinkin hempeän väriset, keraamiset Dot-koukut, jäivät mieleen. Pienemmät, Amerikan pastilleja muistuttavat, kävisivät myös vetimiksi lipastoon tai keittiön kaappeihin.
Suomalainen Mailandia on kehittänyt mitä hauskimman sisustuskonseptin Karkki-Martti Makeinen-hahmon ympärille! Valikoimista löytyi kauniisti kuvitettuja ja hauskan värisiä tyynyjä, julisteita ja tekstiilituotteitakin. Vai mitä mieltä olette mainioista, kuvassa näkyvistä Karkki-Martti– ja Tyyne-Pipari-sisustustyynyistä? 🙂
Nämä suloiset eläinhahmot oli pakko lisätä postauksen loppuun. Tamperelaisen Design Boulevardin valikoimista löytyi Ferm Livingin vaatekoukut, jotka takuulla motivoivat uhmaisimmatkin naperot nostamaan takit ja lakit pois lattialta.
/Liisamaija (Kuvat: Liisamaija)
P.S. Lisää kivoja skandinaavisia sisustustuotteita ja ideoita löydät Etuovi.comin Ideat & Vinkit -osiosta!
P.S.S. Tampereella tapahtuu sisustusrintamalla toistamiseen 10. – 25.5, kun Tallipihalla järjestetään Rymsteeraus POP-UP. Lisää tapahtumasta täällä.
Katso myös nämä

Yhteistyössä Swedoor

Yhteistyössä TKU-Rakennus ja SL Yhtiöt Oy

Yhteistyössä AsuntoSatama LKV