Hilla Stenlund

Lifestyle-bloggaaja, ekonomi, koti-ihminen ja elämästä nauttija

Kuninkaantammessa urbaani kaupunkielämä ja vehreä luonto kohtaavat saumattomasti.  Kuninkaantammi, ruotsinkieliseltä nimeltään Kungseken, on asuinalue aivan Luoteis-Helsingissä kaupungin rajalla ennen Vantaata. Kuninkaantammi sijoittuu Hakuninmaan pientaloalueen pohjoispuolelle Hämeenlinnanväylän varteen. Tässä Kylässä-sarjan jutussa pääsen vierailulle Elsa Rahikaisen kodikkaaseen yksiöön Kuninkaantammeen.

Koska kyseessä on uusi asuinalue, on nimi Kuninkaantammi vielä monelle tuntematon. Kuninkaantammi on saanut arvokkaan nimensä tammesta, joka kasvaa rauhoitettuna puistossa asuinalueen pohjoispuolella lähellä Vantaanjokea. Tarinan mukaan Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III olisi istuttanut tammen vieraillessaan Suomessa 1700-luvun lopulla. Puuvanhus on siis jo yli 300-vuotias nähtävyys Kuninkaantammessa.

Kuninkaantammi asuinalue

Kuninkaantammi asuinalue

Värikäs ja viihtyisä jalankulkukaupunki

Asuinaluetta rakennetaan tiiviisti, ekologisesti kestävästi sekä luonnonläheiset arvot huomioiden. Asuinrakennukset muodostuvat värikylläisestä, kerrostalovaltaisesta keskustasta, jota ympäröivät kaupunkimaiset pientaloalueet sekä Keskuspuisto monipuolisine harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksineen. Keskuspuiston polut lähtevät suoraan kuninkaantammelaisten takapihalta. Keskuspuiston lisäksi, alueelta on hyvät kulkureitit Pitkäkosken ulkoilumajalle ja Haltialan kotieläinpuistoon.

Mikä Kuninkaantammessa on parasta?

Kuninkaantammi asuinalue

Minulle parasta Kuninkaantammessa asumisessa on ehdottomasti se, kuinka lähellä luonto ja ulkoilualueet ovat. Ja silti palvelut ja kaupunkiasumisen hyvät puolet ovat lähellä ja helposti tavoitettavissa kertoo Elsa Rahikainen, kun kysyn, mikä Kuninkaantammessa on hänen mielestään parasta.

Tämä on loistava paikka asua, jos haluaa olla lähellä palveluita ja hyviä kulkuyhteyksiä, mutta myös luontoa. Pitkäkosken luonnonsuojelualue on noin kilometrin päässä ja Paloheinän ulkoilureitit siinä vieressä, Elsa kuvailee asuinalueensa viihtyisyyttä.

Kuninkaantammi asuinalue

Elsa mainitsee lempipaikakseen juuri vehreän ja kauniin Pitkäkosken luonnonsuojelualueen, vaikkei se varsinaisesti Kuninkaantammeen kuulu, mutta sijaitsee aivan vieressä.

Tässä kohtaa on myös mainittava Pitkäkosken ulkoilumajan kahvila ja sen kuuluisan hyvät munkit, Elsa jatkaa nauraen.

Kuninkaantammi asuinalue

Elsa Rahikainen muutti Kuninkaantammeen hiukan sattumalta pari vuotta sitten etsiessään uutta kotia Pohjois-Helsingistä.

Olin kiinnostunut eräästä toisesta kohteesta muualla Helsingissä, mutta asunnonvälittäjä ehdotti minulle Kuninkaantammea. Tutustuin Kuninkaantammen sijaintiin ja asuntoon, jonka jälkeen tein nopean päätöksen ja muutin tänne. Kannatti uskaltaa tehdä nopea ratkaisu, sillä olen viihtynyt todella hyvin nämä kaksi vuotta.

Kuninkaantammi asuinalue

Rauhallista arkea Kuninkaantammessa

Kuninkaantammessa arki rauhoittuu perheen, harrastusten ja ystävien parissa – luonnon lähellä. Valmistuessaan Kuninkaantammesta on kaavailtu rakentuvan kaupunginosa 5500 asukkaalle. Asuinalueelle saapuessa on vastassa kotoisan tuntuinen ja lämminhenkinen paikka, jonka tunnelma on seesteinen.
Kuninkaantammi asuinalue

Alueen rakentaminen on edelleen kesken, joten joka suunnalla ei ole vielä kovin kaunista, mutta valmistuneet talot ja pihat ovat viihtyisiä.

Elsaa alueen keskeneräisyys ei ole kuitenkaan haitannut:

Rakennustyömaan keskellä asuminen on ollut yllättävän rauhallista. Rakentamisen äänet eivät juurikaan kuulu asuntooni sisälle, ellei parvekkeen ovi ole auki. Uskon, että lopputulos on hyvä, kunhan kaikki talot valmistuvat, Elsa pohtii.

Kuninkaantammi asuinalue

Alueella on vaihtelevasti eri muotoisia, kokoisia ja värisiä rakennuksia. Talojen välissä aukeaa tilavia pihapiirejä, lapsille löytyy leikkipaikkoja ja asukkaita kulkee kaduilla tasaiseen tahtiin.

Tykkään siitä, että talot eivät ole kaikki keskenään saman näköisiä. Kerrostalojen lomassa on myös rivitaloja ja pihat on rakennettu viihtyisiksi.

Kulkuyhteydet ja palvelut kehittyvät kaiken aikaa
Kuninkaantammi asuinalue

No entäpä kulkuyhteydet ja palvelut, miten ne toimivat Kuninkaantammessa. Annetaan asukkaan itse kertoa kokemukseen perustuen:

Lähimmät ruokakaupat ovat Kaivokselassa kävelymatkan päässä ja julkisen liikenteen yhteydet ovat parantuneet viimeisen vuoden aikana. Täältä pääsee helposti julkisilla Helsingin keskustaan, lentokentälle ja moneen muuhun suuntaan. Uskon, että palveluiden määrä lisääntyy lähitulevaisuudessa samalla kun alueelle muuttaa enemmän asukkaita.

Ravintoloita tai kahviloita alueella ei ainakaan vielä ole yhtä lounasravintolaa lukuun ottamatta, mutta bussilla pääsee esimerkiksi Myyrmäkeen, jossa on enemmän palveluita, Elsa kuvailee palveluiden saatavuutta.

Mukava päiväkoti alueelta kuitenkin jo löytyy, joten perheellisten on helppo aloittaa arki täällä, Elsa jatkaa.

Kuninkaantammi asuinalue

Lopuksi Elsa haluaa vielä korostaa alueen viihtyisyyttä, vaikka se saattaakin kuulostaa hehkutukselta.

Annan paljon kehuja Kuninkaantammelle, mutta olen viihtynyt täällä niin hyvin.

Kaupungin vilskettä ja palveluita ihan viereen kaipaavalle täällä saattaa olla liiankin rauhallista, mutta itseäni ei haittaa pieni matka esimerkiksi kahviloihin ja ravintoloihin, kun vastineeksi saa lenkkipolut sekä rauhallisen, turvallisen tuntuisen asuinalueen, Elsa kiteyttää.

Lämmin kiitos Elsa, kun sain tulla luoksesi kylään Kuninkaantammeen!

Hilla Stenlund

Lue myös muiden kaupunginosien esittelyt:

Eläväinen Sörnäinen

Urbaani Jätkäsaari meren äärellä

Kasvava Kalasatama lähellä luontoa

Idyllinen ja kodikas Vallila

Tyylikäs, mutta rento Töölö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio