Juulia Vuori

Esteetikko ja sisustusintoilija / Etuovi.com

Kuten edellisessä hirsitalojutussa kerroin, Tampereen Härmälässä on meneillään vanhan hirsitalon remontti, jossa 1920-luvulla rakennettu talo saa uuden elämän asuntomyyjä Pasi Raskun perheen kotina. Projekti alkoi keväällä hirsitalon kengityksellä eli alahirsien vaihdolla ja pääsin katsomaan minkälainen operaatio hirsitalon kengitys on.

Kun saavuin paikalle, olivat rakennusrestauroijat Kaius Paetau ja Mikko Timonen lähdössä lounaalle ja lupasivat antaa lyhyet kommentit hirsitalon kengistykseen liittyen – he innostuivat kuitenkin kertomaan asiasta vaikka mitä! Selvisi, että ”hirsitalon anatomiaan” liittyy hurjasti mielenkiintoisia seikkoja, jotka ansaitsevat ihan oman blogijuttunsa. 

Hirsitalo kestää

Hirsi on siitä hyvä rakennusmateriaali, että hirsitaloa on mahdollista korjata joustavammin kuin vaikkapa ”normaalia” puutaloa.  Korjattavuutensa ansiosta hirsitalo voi siis kestää vuosisadasta toiseen.

hiristalon kengitys

Filosofia vanhan talon korjaajien työn taustalla on se, että he pyrkivät selvittämään  vaurioiden syyn ja poistamaan sen ennen varsinaisten vaurioiden korjaamista. Kuntotarkastusta tehtäessä on aina tärkeää selvittää tällaisia mahdollisia vaurion aiheuttajia – jos näin ei tehdä, saadaan vaurioita korjata jonkin ajan päästä uudelleen. Virheitä vanhasta talosta ei kuitenkaan kannata etsimällä etsiä eikä kunnossa olevaa korjata. Jos talo on pysynyt pystyssä vuosikymmeniä tai jopa -satoja, tuskin mitään kovin perustavanlaatuista on pielessä. 

Vanhan hirsitalon remontti on vähän niin kuin palapeli, joka vaatii tarvittavien toimenpiteiden kartoittamista ja niiden toteuttamisen järkevän järjestyksen pohtimista. Hirsitalon korjaaminen onnistuu joustavasti, mutta joustavuutta vaaditaan myös korjaajilta. 

Myös Katilla on meneillään oma palapeli, kurkkaa täältä miten vanhan maatilan remontti etenee

Hirsitalon kengitys – lahot hirret vaihdetaan uusiin

Tässä kohteessa vaurioita oli aiheuttanut se, että tippalistat (eli listat, jotka asennetaan ulkovuorauksen alareunaan ja ikkunoiden alle ohjaamaan sadevesi oikeaan suuntaan) olivat vuosien saatossa kääntyneet niin, että ne ohjasivat veden väärään suuntaan, mikä aiheutti hirsien kastumisen. Ammattilaisten mukaan lahovauriot johtuvatkin usein nimenomaan tippalistoista, perustuksista tai räystäistä.

Myös sisäpuolelta hirsiä oli lahonnut, mikä puolestaan saattoi johtua siitä, että eristeeksi oli laitettu kosteaa turvetta. Turve on kuulemma sinänsä eristeenä hyvä, mutta kosteana aiheuttaa vain vahinkoa. 

hirsitalon kengitys

Lahonneen hirren tunnistaa siitä, että se on pehmeä. Asiaa voidaan tutkia esimerkiksi puukon avulla. Lahoon hirteen puukko uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Useimmin lahovaurioita esiintyy niissä kohdissa taloa, joissa lämpötilaerot kohtaavat. kuten ikkunoiden alla ja välipohjan eristeissä. Tulevat lahovauriot pyritään estämään käyttämällä esimerkiksi eristeissä hengittäviä, luonnonmukaisia materiaaleja lasivillan sijaan.

Hirsitalon kengitys on homma, jota voisi kuulemma verrata hammaslääkärin hommaan – mädät hirret otetaan pois ja tilalle laitetaan uudet, terveet hirret. Huonot hirret otetaan pois ja talo tuetaan niin että hirsien vaihto onnistuu. Uudesta hirrestä veistetään paikallensa juuri sopiva, sitten se sovitellaan paikoilleen ja pultataan kiinni. 

hirsitalon kengitys
Lahonnut hirsi poistettu
hirsitalon kengitys
Uudet hirret paikoillaan

Korjauksessa käytetyt hirret ovat uusia, mutta pari vuotta kuivuneita hirsiä. Joskus voidaan käyttää myös vanhoja hirsiä jos sellaisia on saatavilla.  Saumakohdissa käytetään ekologisia ja hengittäviä materiaaleja, tässä kohteessa pellavarivettä. Niissä voidaan käyttää myös esimerkiksi sammalta.

hirsitalon kengitys

Täytyy sanoa, että maallikon korvaan kuulosti todella ihmeelliseltä, että talosta voidaan ottaa pala pois ja laittaa uusi tilalle. Mutta totta se on, näin omin silmin!

Vanhan hirsitalon korjaaminen on tärkeää työtä

Restauroijat ovat viime aikoina esimerkiksi Tampereen seudulla kengittäneet useampia 20-luvulla rakennettuja hirsitaloja, mistä ehkä voisi päätellä kengitysvälin olevan suunnilleen sata vuotta – tosin talot ovat aina yksilöitä ja joitakin saman ikäisiä taloja on kengitetty jo useampaankin kertaan. Toisaalta, jos lahoja hirsiä joudutaan vaihtamaan kovin usein, kielii se usein siitä että vaurion aiheuttajaa ei olla aikoinaan saatu aisoihin.

hirsitalon kengitys

Töitä vanhojen talojen asiantuntijoilla ja korjaajilla kuulemma riittää. Viime vuosina vanhojen talojen arvostus täällä Suomessa on noussut ja niiden korjaaminen perinteisin menetelmin on  alkanut taas kiinnostaa. Välissä oli kuulemma muutama vuosikymmen, jolloin tuo ymmärrys vanhojen talojen arvosta ja taito korjata niitä ja oli hieman kadoksissa. Naapurimaassamme Ruotsissa tämä(kin) asia on kuulemma ollut paremmin, siellä vanhojen talojen korjaamiseen liittyvät tiedot ja taidot ovat perinteisesti olleet paremmalla tolalla.

Miehet muistuttavat, että vanhan hirsitalon remontti ei ole vain sitä, että remontoidaan vanhasta talosta itselle koti, vaan se on myös kulttuurihistoriallisen perinnön säilyttämistä. Näin ollen on tärkeää, että remontti tehdään perinteisiä työtapoja ja materiaaleja hyödyntäen. Sellaisetkin rakenteet ja materiaalit, joita ei nykypäivänä ole saatavilla, voidaan usein säilyttää. Jos kohteessa jotain joudutaan remontin tieltä purkamaan, voidaan jokainen hirsi, ikkuna, ovi tai listanpätkä numeroida ja laittaa lopuksi paikoilleen. Taitavat restauroijat lähtevät korjauskohteesta lähes jälkiä jättämättä, kirurgin tarkkaa työtä siis.

Kiitos infopaketista Kaius ja Mikko, mielenkiintoisia juttuja!

-Juulia

Ps. Jos kaipaat itsellesi tällaista ”pientä projektia”, katso minkälaisia vanhoja hirsitaloja Etuovi.comissa on tällä hetkellä myynnissä

Yksi kommentti sivuun “Hirsitalon kengitys – vanhan talon anatomiaa

  1. Me mietittiin pitkään halutaanko ostaa muuttovalmis talo vai lähteä remontoimaan vanhaa. Vahtoehtona on isämme vanha hirtsitalo ja kuten sanoit hirsitalon korjaaminen onnistuu joustavasti. Todennäköisesti päädymme hirstitaloon sen tunnelman takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio