Kati Pilli-Sihvola

Sisustuksen puoliammattilainen

Yhteistyössä:

Jo 20 vuotta olemme saaneet nauttia joka joulu aina toistaan inspiroivammasta IKEA-joulumallistosta ja tämänkään joulun alla ei tarvinnut pettyä. Sain kutsun IKEA-bloggaajailtaan ja pääsin tutustumaan uusimpaan, vuoden 2016 IKEA-joulumallistoon. Joulukoristeissa on nyt vanhan ajan tunnelmaa ja vähän erilaista värimaailmaa!

Jos jollekin se ainut joulun väri on runsas hehkuva punainen, voi toisen jouluinen sisustus saada myös hieman tummempia ja kirkkaita, murrettuja sävyjä rinnalleen. Joillekin joulu voi olla jopa musta. Jokaiselle on siis jotain.

Ikea 2016 joulukoristeet, paperitähdet
Kuva: IKEA / Joulumallisto 2016
Ikea 2016 joulukoristeet
Kuva: IKEA / Joulumallisto 2016 

Tämän vuoden jouluteema on saanut inspiraatiota menneiltä vuosisadoilta ja se antaakin hyvin maanläheisen sekä runollisen vaikutelman. Vaikutelmia on haettu 1800-luvun ruotsalaisesta kansanperinteestä, mikä tulee hyvin esille malliston materiaalien valinnassa: puuta, lämmintä huopaa, metallia.

Aidot materiaalit sopivat jouluun tuoden rauhoittavaa tunnelmaa. Uskon, että tämän vuoden joulukoristeet ja tekstiilit aitoine materiaaleineen ovat niitä, jotka tulevat säilymään tuleville vuosille, ja jotka kaivetaan yhä uudelleen laatikoista koristamaan joulua.

Ikea 2016 joulukoristeet, kattausidea
Kuva: Kati Pilli-Sihvola
Ikea 2016 joulukoristeet, kattaus
Kuva: Kati Pilli-Sihvola

Tervetuloa juhlapöytään

Joulu on yksi rakkaimmista juhlista ja juuri silloin todellakin halutaan panostaa myös tarjoilun esille asetteluun. Keittiössä valmistuvat herkut ja piparit yhdessä tehden. IKEA joulu 2016 mallistosta löytyy inspiraatiota keittiöön, niin juhlakattaukseen kuin ruoan valmistukseen.

Kaunis kattaus syntyy helposti yhteen sointuvilla elementeillä, joilla loihdit hetkessä – ilman stressiä – juhlavan tunnelman pöytään. IKEA haluaakin painottaa, että joulu on juhla, jota täytyy juhlia rennosti nauttien sekä iloiten yhdessä rakkaimpien kanssa.

Ikea 2016 joulukoristeet, pallot ja sydämet
Kuva: Kati Pilli-Sihvola

Jos et halua joulukuusta, niin voit löytää IKEA-joulumallistosta uusia tapoja koristella kotisi tai vaikkapa työpaikkasi joulua varten. Valot, pallot ja paperiset joulukoristeet virittävät juhlatunnelmaa!

Joulu on meille jokaiselle henkilökohtainen juhla ja koemme sen omalla tavallamme luoden omia perinteitämme. Mikä sinne tuo joulun tunteen? Onko se tietty joulukoriste tai tuoksu? Voit käydä hakemassa ideoita joulukoristeisiin Etuoven ideagalleriasta.

Ikea 2016 joulukoristeet
Kuva: Kati Pilli-Sihvola.

Minulle rakkain joulu tulee pehmeistä tekstiileistä, havuista, kynttilöistä, isoista tähdistä ja maanläheisistä materiaaleista – tietysti tärkeitä ovat ne rakkaat ihmiset ja yhdessä olo suuren ruokapöydän ääreessä. Joulupäivän aamut, salasuklaan syöminen ja oleskelu lämpimässä huova alla – se on joulua se!

Jos haet inspiraatiota ja uutta joulun ideaa, niin kannattaa tutustua IKEA-joulumallistoon. Ihania jouluideoita löydät lisäksi Etuoven ideagalleriasta.

Kurkkaa myös, miten itse askartelin jouluisen ja simppelin havukranssin viime vuonna.

Ihanaa joulun odotusta – kai voitanee jo näin sanoa!

Kati

 

Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio