Muutimme alkusyksystä kerrostaloasunnon korkeuksista lähemmäksi maantasoa omakotitaloon. Kissamme olivat tottuneet ulkoilemaan verkotetulla parvekkeella, joten kissatarhan rakentaminen oli uuden kodin ensimmäisten projektien listalla.

Kissatarhan rakentaminen alkoi vain suurpiirteisillä suunnitelmilla
Emme piirtäneet tarkkaa suunnitelmaa etukäteen, vaan luotimme rakentamiseen avuksi lupautuneisiin lähipiirin ihmisiin, joilla on timpurin taidot hyvin hanskassa. Ennen varsinaista rakennuspäivää olimme lähinnä vain mittailleet kissatarhan mahdollista kokoa ja selailleet rautakauppojen nettisivustoja. Tämän vuoksi ostosreissuilla kului aikaa, ja suunnitelmat muokkautuivat aina vaihe kerrallaan. Vaikka kukaan meistä ei ollut ennen kissatarhaa tehnytkään, tämä suunnittelemattomuus sopi hyvin.

Tarhan koon määrittivät ikkunan korkeus ja leveys
Tarhasta tuli melko korkea, koska halusimme sen yltävän ikkunan yläpuolelle. Ikkunan leveys määritti myös sen, kuinka leveä tarha on. Syvyydeksi sille riitti siis vain noin metri, sillä se on muihin suuntiin tilava.

Kissatarhasta tarpeeksi tukeva ja kestävä
Yhteistuumin pohdimme, että kissatarhasta tulee tukevin niin, että se rakentuu paljaan maan sijasta harkkojen päälle. Tarhan alla olevaa maata työstettiin hieman, pohjan reunat tehtiin tukevasti harkoista ja päälle laitettiin säänkestäväksi käsiteltyä puuta. Laudoitus tehtiin terassilaudoista, joten tarha säilyy hyvänä kastumisesta huolimatta.
Paksut tolpat ja lattialautojen alle laitetut lankut tekivät tarhasta todella tukevan, ja ikkunan yllä oleva rima kiinnitettiin talon seinään. Kissatarha on siis hyvin tuulenkestävä, eivätkä materiaalit mene pilalle kosteudesta.

Katoksi laitettiin valokate
Koska kissatarha sijoittuu niin, että se peittää ikkunan, halusimme laittaa siihen valokatetta. Näin se ei estä huoneeseen tulvivaa luonnonvaloa, ja tarha näyttää edelleen kevyeltä.
Kissatarha on melko kapea syvyyssuunnassa, mutta valokatetta myytiin 2,5 metriä pitkinä osina. Katkaisemalla yhden valokatteen osan puoliksi saimme juuri sopivat palaset kissatarhan kattoon.

Kissatarhan yläosaan rakennettiin pieni tähystystaso
Kissatarhaan tehtiin keskikorkeudelle L:n muotoinen taso ja yläosaan pieni kolmion muotoinen tähystyspaikka. Lisäksi yläosan päädyn avonaiset kolmiot laudoitettiin. Näin sinne ei jäänyt kissanmentävää aukkoa, mutta toisaalta ei tarvinnut leikellä verkosta pieniä palasia.


Kissatarhaan ovi – kulku myös ihmiselle
Tarhan päätyyn teimme kulkureitin, josta ihminen pääsee kulkemaan aina tarvittaessa. Kun oven mitoitti koko päädyn leveydelle, oli se melko helppo asettaa kiinni runkotolppiin. Näin ei myöskään tarvinnut leikata verkkoa moneen osaan. Oveen laitettiin varmuuden vuoksi myös lukko.

Kissojen tassuille käsittelemätöntä puuta
Kissatarhasta suurin osa on käsiteltyä kestopuuta: tukitolpat, rimat ja lattia. Koska kissat kuitenkin viettävät tarhassa paljon aikaa, kesällä ehkä jopa tunteja päivässä, halusimme tehdä keski- ja ylätason pinnat normaalista laudasta, jossa ei ole kyllästysaineita.

Kissatarhan rakentamisen viimeistelyä
Tarhan keskellä on yksi tukitolppa, jonka ympäri on vielä aikomuksena kiertää luonnonkuituista narua, jolloin se muuttuu kynsienteroitukseen sopivaksi. Samalla se voi toimia myös kiipeilypuuna, jota pitkin pääsee lattiatasolta aivan ylimmälle tähystystasolle. Lisäksi sisustamme tarhaa vielä muutenkin, esimerkiksi talveksi laitamme pehmikettä, jotta tassut eivät kylmettyisi. Tällä hetkellä kissoilla on tarhan lattialla pieni mökki.


Kissatarhan rakentamisen budjetti
Kuten totesin, käytimme paljon kyllästettyä puuta, mikä tekee ison osan kissatarhan kokonaisbudjetista. Ostimme puutavaran läheisestä puukeskuksesta, mutta jänisverkon, valokatteen, ruuvit ja muut osaset rautakaupasta. Tarhasta tuli tilava ja tukeva, joten kappalehinnaltaan kalliit tolpat olivat rahansa arvoiset, vaikka muodostivatkin suurimman osan puutavaran kustannuksista. Valokate on myös hintava yksittäinen osa kissatarhaa, mutta sitä ei mennyt kovin paljoa.
Materiaalien hinnaksi muodostui lopulta noin 600 euroa.
Muistilista rautakauppaan
Tässä vielä muistilista rautakauppaan, eli osta puutavaran lisäksi ainakin:
- harkkoja
- terassiruuveja
- jänisverkkoa
- sinkilöitä verkon kiinnittämistä varten
- valokate
- valokateruuveja
- nostosarana, riippulukon salpa ja lukko
–Niina, joka kirjoitteli äskettäin kissajuttuja myös viikon valintoihin: kissa haluaisi kotiinsa näitä asioita.
Ps. Huomasitko muuten, että Etuovesta voi hakea kohteita avainsanahaun avulla? Esimerkiksi avainsanalla kissatarha löytyy tälläkin hetkellä muutama asunto myynnissä.
Katso myös nämä

Yhteistyössä Vuokraovi.com

Yhteistyössä Urakkamaailma.fi

Yhteistyössä Keravan kaupunki
Hei! Kyllä nyt kissojen kelpaa 🙂 Kissatarhan tekeminen on meilläkin ollut suunnitelmissa. Harkitsitteko missään vaiheessa kissanluukun asentamista kulkureitiksi? Sellainen olisi meillä haaveissa, mutta pohdituttaa tietysti, millainen sen pitäisi olla, ettei siitä vedä kauheasti talviaikaan.
Moi! Meillä oikeastaan oli alusta alkaen ajatuksena rakentaa kissatarha ikkunan kohdalle, joten kulkureittinä toimii luonnollisesti ikkuna. Tällöin tietenkin vaaditaan ihmiseltä aina pieni vaiva toimia ovimiehenä. Taso on juuri ikkunan korkeudella, ja kissat siellä sitten pönöttävätkin lasin takana, kun haluavat sisälle. Olisihan se kätevää, jos kissat pääsisivät kissanluukusta omia aikojaan, joten olisi mielenkiintoista lukea sellaisen asentamisesta 🙂
Olen Todellakin kommentoinut. En IKINÄ laittais lemmikeilleni noin pientä tilaa ulkoilla.
Moi Merja,
Meillä kissatarhan tarkoitus oli antaa kissoille mahdollisuus ulkoilla turvallisesti myös keskenään ilman ihmistä. Kissat kulkevat tarhaan ikkunan kautta, mikä helpottaa kissan ulkoilua myös silloin, kun meillä ihmisillä ei ole aikaa ulkoiluttaa heitä, ja kissat viihtyvätkin ulkona monta kertaa päivässä pieniä hetkiä.
Tällaisen tarhan lisäksi kissamme pääsevät ulkoilemaan valjaissa, ja tällöin siis mukana on ihminen. Ulkona on monia vaaratekijöitä, kuten autoja, minkä vuoksi ulkoilu tapahtuu valvotusti. Ulkona liikkuessaan kissamme tykkäävät olla paikoillaan, haistella ilmaa ja kuunnella ääniä, eivätkä edes kaipaa varsinaista lenkkiä kuten esimerkiksi koirat, joten kissatarhan koko tuntuu heille sopivalta. Rakensimme kissatarhasta kuitenkin melko korkean, mikä tuntuu miellyttävän kissoja enemmän kuin lattian pinta-ala.
Kodimme sisätiloissa meillä on monia kiipeilytelineitä ja kissamme näkevät ulos monesta ikkunasta. He pääsevät juoksemaan kotia ympäri, joten liikuntaakin tulee. Lisäksi kissoillamme on paljon virikkeitä, kuten leluhiiriä, tunneleita ja aktivointileluja. Kissamme vaikuttavat varsin tyytyväisiltä kaikin puolin.
Mukavaa kevättä!
Vai pieni ihan sopiva tila
Ainahan on noita urputtajia on Kyllä teidän kissojen kelpaa olla ulkoilemassa omassa tarhassa itse olen rakentamassa omille 3.kissalle myös ulkotarhaa ja sain aika hyvän vinkin tosta teidän tarhasta
Kiitos kommentista! Kiva, että sait vinkin tästä jutusta. Oikein mukavia ulkoiluhetkiä teidän kissoille! 🙂
Mahtavan ihanan kissatarhan olette tehneet ! Ja sen ei todellakaan tarvitse olla isompi.
Eihän ne tarvii muutakuin kiipeilytilaa ja tarkkailupaikkoja. Ja niitä riittää <3 🙂
Kiitos Paula kommentista! Tiivistit hyvin: kiipeilytila ja tarkkailupaikat ovat tärkeimmät tekijät. Mukavaa kesää! 🙂
Hei. Minkä kokoista on tuon verkon reiät? Itsellä aikomus tehdä kissoille mökille ulkoilu paikka.
Moi Anna-Kaija! Verkon reiät taitavat olla 15mm. Ne ovat siis sen kokoisia, että esimerkiksi kärpäset saattavat eksyä kissatarhaan, mutta linnut eivät lennä sinne. Mukavaa mökkeilykesää!
Jos osuu silmiin kissstarhallista kotia myytävänä Pirkanmaalta, vinkatkaa. Min 70 neliötä