Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

Yhteistyössä:

Olipas mukavaa käydä katsastamassa vuoden 2017 laattauutuudet Pukkilan Tampereen myymälässä. Luonnolliset, puuteriset sävyt beigestä, harmaasta ja ruskeasta näkyvät Pukkilan uutuuslaatoissa vuonna 2017. Betoni-, puu- ja kivijäljitelmät on viety asteen pidemmälle kuin aiemmin ja laattojen olemuksessa on selkeästi enemmän näyttävyyttä.

Tässä jutussa pääset tutustumaan muutamiin Pukkilan uutuuslaattoihin. Annan myös vinkkejä muista laatoituskuvioista tuttujen tiililadonnan tai tasaladonnan lisäksi.

Yhdistämällä saman kokoisia laattoja, joissa on erilainen pinta, saadaan taatusti yksilöllinen lookki. Tässä kalanruotokuviossa on yhdistettu 10 x 30 cm -kokoisia Urban– ja Woodland-sarjan laattoja. Kuvan keittiön välitilassa Urban Grey.

Neutraali laatta sopii näyttäviin laatoituskuvioihin

Perinteisesti neutraalin sävyisiä laattoja pidetään hieman tylsinä tai persoonattomina – mielestäni aivan turhaan. Tampereen Pukkilan Minna Katavisto vahvistaa käsitykseni siitä, että luonnonläheisten laattojen olemus ja persoonallinen ilme tuleekin esiin mitä parhaimmin erilaisilla laatoituskuvioilla tai vaikkapa eri laattakokoja yhdistämällä.

Rohkeilla laatoituskuvioinnilla ja eri laattojen yhdistelmillä saadaan lisättyä mielenkiintoisia yksityiskohtia luonnonläheiseenkiin ja neutraaliin väripalettiin.

Minna Kataviston mukaan laattakoot ovat selvästi kasvamassa totutuista, vaikkakin suosituin laattakoko 30 x 60 cm pitää sekin vuodesta toiseen pintansa. Yhä useammasta laattasarjasta on saatavilla nykyisin useampi eri laattakoko, mikä mahdollistaa erilaisten kuviointien ja eri tyylisten laatoitusten tekemisen samallakin laattaperheellä, kuten kuvassa yllä.

Henkilökohtainen suosikkini uutuksista on Landstone-sarja (kuvassa yllä). Landstone-sarjan laattojen inspiraation lähteenä on toiminut leikattu ja hiottu kalkkikivi. Pinnan kuviointi on upean tyylikäs kaikessa vähäeleisyydessään. Tämä laatta saa suunnittelijasydämeni välittömästi väpättämään.

Landstone-sarjassa on neljä luonnollista ja murrettua värivaihtoehtoa. Pintavaihtoehtoja on kaksi; himmeä ja struktuuri. Laattojen kokovaihtoehdot ovat 30 x 60 cm, 60 x 60 cm ja kuvassa yllä näkyvä 60 x 120 cm. Landstone tulee saataville kevään 2017 aikana.

Tiesitkö, että tasaladonta ja tiililadonta eivät ole ainoat vaihtoehdot 30 x 60 cm -laatalle. Uutta ilmettä laatoitukseenkin saadaan perinteestä poikkeavalla kuvioinnilla, kuten kuvassa yllä. Kukapa olisi uskonut, että neutraalin sävyinen laatta voi olla näin persoonallisen näköinen tällä laatoituskuviolla.

Marmorikuviota lattiaan, seiniin ja välitilaan

Marmorin suosio sisustuksessa näkyy yhä vahvemmin, vaikka se osalle meistä aiheuttaakin jos jonkinlaisia väristyksiä ja mielleyhtymiä. Pakko kuitenkin todeta tähän väliin, että nyt ei puhuta mistään ysärimarmorijäljitelmistä vaan aidon marmorin korvikkeesta.

Jos siis oikean marmorin huokoisuus tai hinta ahdistaa, ei hätää. Pukkilan Bernini ja Bernini Stone -laattasarjat ovat hyvä vaihtoehto marmorikuvion faneille.

Tiililadontaa ei tarvitse tehdä aina vaaka- tai pystysuoraan. Sen voi tehdä myös vinottain diagonaaliin. Tämä tyyli ei ehkä ole laatoittajan unelma, mutta ei se tulekaan vastaan joka kodissa.

Persoonallinen lattia on tehty tähän tilaan kalanruotokuvioinnilla ja rohkealla laattavalinnalla. Tumma saumaväri vaalean laatan kanssa tuo oman mausteensa kokonaisuuteen.

Jos laatat ja laatoituskuvioinnit alkoivat kutkuttamaan, niin näihin ja muihin laattoihin pääset tutustumaan lähemmin sekä Pukkilan myymälöissä että Pukkilan verkkosivuilla. Kannattaa kurkata myös Pukkilan ohjeet – niistä saat hyviä vinkkejä laatoitukseen.

/ Marika

Marika Ritala-Mäkinen

Marika Ritala-Mäkinen

Luova sisustussuunnittelija

Katso myös nämä

Betonia, puuta, värejä ja muotoja – uusia ideoita seinä- ja lattialaattoihin
Blogi Remontti
Hyvin valitut laatat kestävät aikaa
Blogi Remontti
Ammattilaisen vinkit laattojen valintaan
Blogi Remontti
Miten takka kannattaa valita? 4 tärkeää kysymystä, jotka auttavat valinnassa
Blogi Sisustus
Mitä keittiön välitilaan? – Viikon valinnat
Blogi Viikon valinnat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *