Hilla Stenlund

Lifestyle-bloggaaja, ekonomi, koti-ihminen ja elämästä nauttija

Pääsin tällä kertaa Laaksosen perheen luo kylään Lauttasaareen. Laaksosen perhe asuu Lauttasaaren Vattuniemessä, kerrostalon avarassa, toiseksi ylimmän kerroksen huoneistossa. Ympärillä aukeaa rauhoittava merimaisema aavalle ulapalle. Pystyn lähestulkoon haistamaan merellisen raikkaan tuoksun nenässäni, kun silmä lepää maisemassa. Samalla huokailen, miten upeaa puuhaa tämä Helsingin kodeissa vierailu on. Pääsin näkemään tämänkin persoonallisen kodin, jota asuttaa hauska viisihenkinen perhe koiransa kanssa.

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari, joka tunnetaan myös nimillä Laru ja Saari, on Helsingin lounaisosassa sijaitseva merellinen kaupunginosa. Kuten nimikin jo kertoo, Lauttasaari on saari, jonka Lauttasaarensalmi erottaa mantereesta. Kaupunginosa muodostuu neljästä osasta: Kotkasaari, Myllykallio, Vattuniemi sekä Koivusaari.

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari asuinalue
Kuva: Etuovi.com

Lauttasaaren kehitystä kaupunginosana on jo varhain rytmittäneet liikenneyhteydet. Kun siltayhteys rakennettiin saarelle vuonna 1935, alkoi suuri muutos, joka on jatkunut aina Länsi-metron saapumiseen saakka. Ensimmäiset kerrostalot nousivat Lauttasaareen Birger Brunilan pelloilla 1913, jolloin saari oli suurimmaksi osaksi vain peltoja, metsää, maatilaa ja huvila-aluetta. Nykyään saari on 28 000 asukkaan kerrostalovoittoinen ja viihtyisä kaupunginosa.

Tutustu Lauttasaareen myös Etuoven aluesivulla

Katso kartalta, minkälaisia asuntoja Lauttasaaressa on myynnissä tällä hetkellä

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari asuinalue

Mikä Lauttasaaressa on parasta?

Hyvinvointistudio Lupauksen yrittäjänä ja omistajana toimiva Riina Laaksonen muutti perheineen saarelle viisi vuotta sitten, kun perheen kuopus, kolmas lapsi syntyi.

Asuimme sitä ennen Punavuoressa, mutta perheen kasvaessa tarvitsimme lisää tilaa ja kaipasimme myös lähemmäksi luontoa. Lauttasaari oli oivallinen ratkaisu, vain 5 kilometriä keskustasta, mutta kuitenkin luonnollinen ympäristö.

Kun kysyin Riinalta, mikä Lauttasaaressa on parasta, sain vastauksen kuin apteekin hyllyltä.

Ehdottomasti luonto!

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari asuinalue

Vastaus tuli selkeästi suoraan sydämestä. Lumilautailua ja surffausta harrastava perhe arvostaa sitä, että kerrostalon ylimmänkerroksen parvekkeilta avautuu maisemat merelle. Harrastusmahdollisuudet ovat kesäisin lähellä ja urheilulliselle perheelle löytyy kaupunginosasta muutenkin paljon tekemistä.

Lempipaikkojamme täällä Larussa on kauniit rantakalliot ja rannan läheisyydessä kulkevat lenkkipolut, joita pitkin tykkäämme juosta, lenkkeillä ja pyöräillä. Tämä on muutenkin ihana paikka lapsillemme kasvaa ja liikkua. Suojaisalla kerrostalon pihalla on aina leikkiseuraa ja pelikavereita!

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari asuinalue

Lauttasaari houkuttelee lapsiperheitä

Riinan kanssa jutustelun aikana käy selväksi, että Lauttasaari on suosittu asuinalue perheiden keskuudessa. Saari houkuttelee perheitä, jotka kaipaavat rauhallista ympäristöä lähellä Helsingin työpaikkoja ja keskustan menoa.

Metroliikenteen avauduttua keskustaan pääsee alle kymmenessä minuutissa, mikä on ihanteellinen asia Riinalle, jonka oma yritys Lupaus-studio sijaitsee ydinkeskustassa. Laaksoset ovat miettineet jopa kokonaan autosta luopumista tulevaisuudessa.

Minulle on tärkeää, että saavutan työpaikkani nopeasti, varsinkin kun perheessämme on vielä pieniä lapsia.

Lauttasaari kuuluu Etuovi.comin hakujen perusteella Helsingin halutuimpiin asuinalueisiin

Tämän verran maksaa lapsiperheen koti Helsingissä

Lauttasaari asuinalue

Sisäänkäynti Lauttasaaren metroon on Gyldenintiellä kauppakeskus Lauttiksen yhteydessä sekä Koivusaaren metroasemalle Lauttasaaren länsirannalla lähellä Länsiväylää. Eteläisen Lauttasaaren asukkaat ovat olleet joiltain osin tyytymättömiä metron tuloon, sillä eteläisestä Vattuniemestä matka metrolle on verrattain pitkä ja vaatii monilta bussi-metro-yhdistelmää edellisen suoran bussiyhteyden sijaan. Aktiivinen Lauttasaari-seura onkin vaatinut suoran bussilinjan palauttamista Vattuniemeen, jotta matka-aika Helsingin keskustaan pysyisi ennallaan.

Vattuniemessä asuva Laaksosen perhe on muutoin tyytyväinen arkeensa Larussa.

Elämä sujuu täällä hyvin! Kaikki tarvittava on lähellä. On luontoa, on kavereita, on harrastuksia, ja kattavat palvelutkin löytyvät täältä. Laruun tulee koko ajan lisää palveluita ja perheitä huomioidaan yhä enemmän, tällä hetkellä on rakenteilla uusi ala-aste. Perheiden määrä Lauttasaaressa on kasvanut reilusti, joten on hyvä, että se huomioidaan.

Lauttasaari asuinalue

Haastattelun lopussa positiivinen Riina toteaa hauskasti, että Suomi ja sen pääkaupunki on uskomaton paikka asua.

Pääkaupungin kaikki palvelut ovat vain muutaman kilometrin päässä ja silti koen asuvani täysin luonnon keskellä, meren läheisyydessä.

Lauttasaari asuinalue

Lämmin kiitos Laaksosen perheelle haastattelusta!

-Hilla Stenlund

Lue myös muiden kaupunginosien esittelyt:

Eläväinen Sörnäinen

Urbaani Jätkäsaari meren äärellä

Kasvava Kalasatama lähellä luontoa

Idyllinen ja kodikas Vallila

Tyylikäs, mutta rento Töölö

Yksi kommentti sivuun “Merellinen Lauttasaari – asuinalue tarjoaa Laaksosen perheelle kaiken tarpeellisen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sammio