Miten maksat vuokran, jos puolisosi kuolee? 3 huonoa syytä jättää henkivakuutus ottamatta

Oletko koskaan ajatellut, miten tulisit taloudellisesti toimeen, jos puolisosi kuolisi? Tai miten muu perheesi selviäisi, jos sinä menehtyisit?

Tällainen ajatusleikki on synkkä, eikä sitä tietenkään ole hyvä jatkuvasti miettiä. Vakuutusyhtiö Ifillä kuitenkin tiedetään, millaisiin taloudellisiin ongelmiin puolison kuolema voi pahimmillaan syöstä. Siksi kuolemasta kannattaa keskustella parisuhteessa avoimesti.

Harvalla on täysin kattava käsitys siitä, kuinka paljon arjessa oikeasti menee rahaa erilaisiin kuluihin. Karu arki iskee päin kasvoja, jos joutuukin yhtäkkiä selviämään yksin menoista, joita aiemmin maksoi kaksi ihmistä, sanoo Ifin asiakkuuspäällikkö Ilkka Manninen.

Säännöllisten menojen lisäksi tulee ottaa huomioon myös yllättävät kulut, kuten kodinkoneen tai auton hajoaminen sekä isot yksittäiset menot, kuten kesälomareissut ja harrastusten kausimaksut.

Vain kahdeksalla prosentilla suomalaisista on henkivakuutus. Monilla se on jäänyt ottamatta, koska sen tarve ei ole vain tullut mieleen. Usein henkivakuutuksen esteenä ovat myös täysin väärät luulot henkivakuutuksen tarpeellisuudesta. Manninen tyrmää kolme huonoa syytä jättää henkivakuutus ottamatta:

Huono syy 1: En tarvitse henkivakuutusta, koska asun vuokralla

On yleinen harhaluulo, että henkivakuutus olisi tarkoitettu turvaamaan vain asuntolainan maksua.

Todellisuudessa se turvaa perheen taloudellisen pärjäämisen kokonaisvaltaisesti. Henkivakuutuksen turvasumman saa heti käteen, joten sitä voi käyttää niin hautajaiskulujen ja perintöveron kuin kaikkien arkisten kulujen kattamiseen. Yksi näistä kuluista on vuokra.

Asuntolainaan saa usein neuvoteltua lyhennysvapaita kuukausia vaikeassa elämäntilanteessa, mutta vuokran eräpäivä koittaa myös puolison kuoleman jälkeen. Kukaan ei halua keskellä surutyötä miettiä, joutuuko muuttamaan pois omasta kodistaan. Vuokra-asunto on koti siinä missä omistusasuntokin, ja isoissa kaupungeissa se on myös yleisin asumismuoto, Manninen sanoo.

Vaikka asunnon vaihto tulisikin puolison kuoleman myötä ajankohtaiseksi, sitä ei tarvitse tehdä hätäisesti, kun vuokranmaksu on turvattu henkivakuutuksella.

Jos asunnon etsimisen kanssa on kiire, joutuu helposti karsimaan omista kriteereistään, kuten sijainnista tai palveluiden läheisyydestä, tai ottamaan liian kalliin asunnon.

Huono syy 2: Yhden vanhemman kuolema ei heilauttaisi perheen taloutta uriltaan

Jos ajattelet, että sinun tai puolisosi kuolema ei vaikuttaisi perheen elintasoon, kehottaa Manninen laskemaan uudestaan. Vuokra- tai lainanlyhennyskuluista selviytyminen on vain yksi osa yhtälöä.

Jokainen pariskunta voi kokeilla laittaa kahden kuukauden ajan toisen tulot kokonaan säästöön ja elää vain toisen tuloilla. Riittävätkö ne kaikkiin menoihin, joihin on totuttu? Manninen haastaa.

Moni voi ajatella, että tarvittaessa karsii menoja tai muuttaa pienempään ja edullisempaan asuntoon, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Kuinka moni todellisuudessa haluaa luopua esimerkiksi autosta, kesämökistä tai harrastuksista, jos tarjolla on myös mahdollisuus varautua kustannusten kattamiseen henkivakuutuksella?

Asunnon vaihto edullisempaan voi tarkoittaa muuttoa kauemmas lasten kouluista, päiväkodeista, harrastuksista tai ystävistä, sekä omista tukiverkoista, mikä tarkoittaa elämän järjestelemistä uudelleen, Manninen kuvaa.

Suomessa on hyvä sosiaaliturva, eikä kukaan jää täysin tyhjänpäälle. Kahden keskituloisen palkalla elämiseen tottuneelle perheelle pudotus voi kuitenkin olla suuri. Manninen kannustaa myös erityisesti avopareja tutustumaan lesken eläkkeen ehtoihin ja siihen, miten ne omalla kohdalla toteutuvat.

Kysymys on siitä, haluaako pärjätä jotenkuten, vai varautua ajoissa ja turvata totuttu elintason. Henkivakuutuksen kerralla maksettava korvaussumma antaa aikaa järjestellä perheen taloutta uusiksi.

Noin puolet Ifin henkivakuutuksista otetaan pariturvana, mikä onkin Mannisen mukaan edullisin tapa varautua toisen perheen elättäjän kuolemaan. Pariturva otetaan pariskunnalle yhteisesti, ja se maksetaan, jos toinen ottajista kuolee.

Ifin henkivakuutuksesta saa lisäksi tuntuvan alennuksen, jos kuuluu johonkin yhtiön lukuisista yhteistyöliitoista tai -järjestöistä. Säästö voi olla satoja euroja vuodessa, usein jopa ammattijärjestön jäsenmaksun verran.

Laske oman henkivakuutuksesi hinta Ifin verkkosivuilta. Hinnan laskeminen ei sido vakuutuksen ostoon.

Huono syy 3: En tarvitse henkivakuutusta, koska olen nuori ja terve

On toki luonnollista, että kuoleman mahdollisuus ei jatkuvasti pyöri mielessä, kun on nuori ja terve. Tuo elämänvaihe on kuitenkin otollinen henkivakuutuksen ottamiseen.

Ensinnäkin, vakuutuksen voi ottaa vain silloin, kun on terve. Sen kanssa ei voi ajatella ”sitten kun”, Manninen muistuttaa.

Lievät sairaudet eivät toki estä Ifin henkivakuutuksen ottamista, mutta vakavat sairaudet tai esimerkiksi sairausloma estävät. Ifin verkkosivuilla voi helposti ja nopeasti testata, täyttyvätkö vakuutuksen ehdot omalla kohdalla.

Lisäksi on hyvä muistaa, että Suomessa kuolee vuosittain noin 8 000 15–64-vuotiasta, ja heistä valtaosa sairauksiin. Syöpä on yleisin työikäisten kuolinsyy.

Henkivakuutus tulee iästä riippumatta ajankohtaiseksi silloin, kun vastuita alkaa kertyä. Kun muutetaan puolison kanssa yhteen, hankitaan yhteistä omaisuutta tai saadaan lapsia.

Nuorelle henkivakuutus on myös erittäin edullinen. Manninen käyttää esimerkkinä Suomen Ekonomien liittoalennusta. Sen kanssa 200 000 euron henkivakuutus maksaa pariturvana kahdelle 30-vuotiaalle yhteensä 18,70 euroa kuussa. Ilman liittoalennusta hinta on 58,60 euroa kuussa.

Oman henkivakuutuksesi hinnan lasket helposti Ifin verkkosivuilla. Hinnan laskeminen ei sido vakuutuksen ostoon. Henkivakuutuksen myöntää henkivakuutusyhtiö Kaleva.