Kati Jukarainen

Puutarhan moniottelija

Oma mökki on onnistuneimmillaan inspiroiva, kaunis ja käytännöllinen. Juokseva vesi, sähkölämmitys, sauna ja sisävessa ovat nykymökkeilijän toiveiden kärkipäässä. Mökiltä haluataan nyt arjen mukavuuksia, jotta lomailulle jää enemmän aikaa. Kerron tässä jutussa, miten mökkiremontti voi uudistaa mökin yleisilmeen edullisestikin (yhteenveto mökkiremontin kustannuksista jutun lopussa).

Annan myös muutaman vinkin, miten mökin sisustus saadaan pienillä jutuilla kauniiksi juuri avautuvaan mökkikauteen.

Kylässä-juttusarjassa pääset kurkistamaan erilaisiin, kiinnostaviin suomalaisiin koteihin, jotka ovat asukkaidensa näköisiä. 

mökkiremontti eteinen

Tämän vihtiläisen mökin pinnat päivitettiin alkuperäiskunnosta nykyaikaan pienellä budjetilla. Kahden huoneen pikkumökin remontin tavoitteena oli valkoiset ja valoisat pinnat. Koska mökki on käytössä pari kuukautta vuodesta, halusivat omistajat riittävän avaria pintoja joiden siivoaminen olisi nopeaa ja helppoa. Pölyä ei juuri keräänny taukojen aikana, koska tavaraa ei ole liikaa. Sauna, kylpytilat ja keittiö uusittiin täysin. Kellertävät puupaneelit saivat valkoisen sävyn ja lattia vaalean laminaatin. Myös katto sai uuden valkoisen pinnan.

Vaaleat pinnat lisäävät tilan tuntua

mökkiremontti vaaleat pinnat

Talvitauolla mökin peruslämpö pidetään noin kymmenasteisena. Valoissa ja viileässä tilassa talvehtivat laakeripuut, jotka pärjäävät viileässä pitkiä aikoja ilman kastelua. Pikkupuut pääsevät kesän lämmettyä talon terassille. Talvella ne tuovat kaivattua vihreää.

mökkiremontti - olohuone ja avokeittiö

Mökissä on yksi makuuhuone ja olohuone. Isoin avoin tila on avokeittiön ja pienen olohuoneen yhdistelmä. Kulman takana on tilaa ruokaryhmälle.

mökkiremontti keittiö

Mökin keittiöön riittää alakaapisto minne mahtuu kaikki tarpeellinen. Harmaat keittiönovet, valkoinen runko ja taso sekä posliiniallas ovat Ikean mallistoa.

mökkiremontti takka ja vanhat huonekalut

Mökin sisustus koostuu pääosin suvun vanhoista huonekaluista ja ullakkolöydöistä. Erityisesti puiset huonekalut ja rottinkikorit ovat omistajien mieleen. Takka kuuluu mökin alkuperäisvarustukseen. Se on käytössä kesät talvet. Halkokori ja elävä tuli ihastuttavat kodikkuudellaan.

Etuovi.comin Juulia on poiminut aikaisemmin omaan juttuunsa muitakin ihastuttavia mökin sisustuksia.

Sauna on monen ykköstoive mökillä

mökkiremontti saunamökkiremontti sauna ja kiuas

Saunan mustat lauteet ja panelointi olivat omistajien ensimmäinen toive, kun mökkiremontin pintoja alettiin suunnittelemaan. Edullisin tapa oli käsitellä itse seinien kuusipaneelit ja lauteet mustalla saunavahalla. Harvian kiukaassa on riittävästi kiviä asukkaiden makuun. Seinän rouhea betonipinta on hyvä pari näyttävälle kiukaalle.

mökkiremontti kylpyhuone

Kylpyhuoneelle haluttiin ajaton ilme. Seiniin ja lattiaan valittiin valkoiset, maltillisen kokoiset laatat. Vastaavia laattoja löytyy usein edullisesti rautakaupoista.

Mökkikausi avataan uusilla tekstiileillä ja leikkokukilla

mökkikauden avaus, uudet tekstiilit ja leikkokukat

Mökkikauden alussa vaihdetaan uusi pöytäliina, pyyhkeet ja lakanat. Olohuone saa kesäisen torkkupeiton ja tyynynpäälliset. Tekstiilit olivat ainoa uusi sisustuselementti, jotka tähän mökkiin ostettiin. Uudet pehmoiset pyyhkeet ja lakanat ovat luksusta lomailijoille.

mökkikauden avaus, keittiö

mökkikauden avaus, leikkokukat keittiön pöydälläLeikkokukkia mökistä löytyy aina, kun asukkaat siellä vierailevat. Pikkukimppuja löytyy keittiöstä, makuuhuoneesta ja jopa kylpyhuoneesta. Harsokukat, tertturuusut ja vaaleat neilikat ovat omistajan lempikukkia.

Voit hakea myös Etuovi.comin ideagalleriasta inspiraatiota oman mökin sisustukseen tai ideoita remonttiin.

Mökkiremontin materiaalikustannukset (mökin pinta-ala 60 m² )

  • Lattia (laminaatti ja tarvikkeet) 600 euroa
  • Katto (mds-paneeli ja tarvikkeet)  600 euroa
  • Maalit (ikkunanpokat ja  seinät) 200 euroa
  • Keittiö (kaapisto, lavuaari, hana, kaakelit) 2000 euroa
  • Uudet putkistot ja lämminvesivaraaja 2200 euroa
  • Kylpyhuone (laatoitus, levytys ja vesieritys sekä pesuhuoneen kalusteet) 2300 euroa
  • Sauna (kiuas, puumateriaali, saunavaha, betoni) 1900 euroa

Tämän mökkiremontin materiaalikustannukset yhteensä 9800 euroa 
Kati J. 

p.s Etsitkö omaa unelmiesi mökkiä? Katso Etuovi.comin myytävät loma-asunnot ja mökit pahimpaan kuumeeseen.

4 kommenttia sivuun “Mökkiremontti antoi pikkumökille uuden ilmeen

  1. Toivoisin kyllä että myös kokonaisuus näyettäisiin. On häiritsevää katsoa uudistusta ja nähdä suunnilleen ainoastaan kukkaa lavuaarin reunalla, mutta ei vessaa… pöydänjalkaa ja koria lattialla, muttei huonetta. Todella häiritsevää, mökki on varmaan kaunis ja olisikin ollut kiva nähdä se.

    1. Kiitos kommentista! Olen lisännyt postaukseen yhden isomman näkymän olohuone / avokeittiöstä. Mökki on tämän yhden isomman tilan lisäksi melko sokkeloinen ja pieni. Pitkiä näkymiä tai koko huoneen saaminen kuvaan on haastavaa. Hyvä että laitoit kommentin. Toivottavasti tämä näkymä avaa mökin luonnetta hieman enemmän. T. Kati

  2. Yhdyn yllä olevaan kirjoittajan kommenttiin. Todella ärsyttävä tämä nykyinen tyyli kuvata vain yksityiskohtia, olisi todellakin ollut mielenkiintoista nähdä kokonaisuus, ei lähikuvaa kiuaskivistä!

    1. Hei! Otan ehdottamasti tämän huomioon jatkossa, ja pyrin kuvaamaan isompia näkymiä yksityiskohtien lisäksi. Betoniseinä kiinnostaa monia. Kiukaan lisäksi oli tarkoistus kuvata myös tätä yksityiskohtaa. Harmi jos tarkoitus meni hutiin. Kiva että vierailet blogissa! Otan haasteena tehdä jatkossa entistä parempia postauksia. Aurinkoista loppuviikkoa! T. Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio