Etuovi.com

Oma toimitus

Etuovi.comissa on tällä hetkellä myynnissä yli kaksi tuhatta mökkiä tai huvilaa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä. Selvitimme vuoden 2021 ja alkuvuoden 2022 ilmoitusten perusteella, paljonko rantamökit maksavat eri puolilla Suomea.

Juttu on julkaistu alun perin toukokuussa 2018, mutta päivitetty huhtikuussa 2022 uusimmilla tilastotiedoilla.

Rantamökkejä on ollut myynnissä eniten Etelä-Savossa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Näistä kahdessa ensimmäisessä on ollut luonnollisesti eniten järvenrantamökkejä, mutta myös joen tai lammen rannassa olevia mökkejä. Varsinais-Suomessa myynnissä olleita rantamökkejä on ollut eniten meren rannalla, mutta sieltäkin voi löytää mukavan mökin järven tai lammen rannalta.

Uusimaa on mökkien keskihintatilastoissa maakunnista kallein. Uudenmaan myytävistä rantamökeistä melkein yhtä moni on ollut järven rannalla kuin meren rannalla. Suurin osa myynnissä olleista järvenrantamökeistä ovat sijainneet Lohjalla, merenrantamökit taas useimmiten Raaseporissa tai Porvoossa.

Toiseksi kalleimmat rantamökit ovat olleet Varsinais-Suomessa. Siellä merenrantamökkejä on ollut myynnissä erityisesti Paraisilla, Naantalissa, Uudessakaupungissa, Kemiönsaaressa ja Kustavissa. Salon alueella mökkejä on ollut myynnissä eniten järven rannalta, mutta myös jonkin verran meren rannalta.

Rantamökki meren äärellä on keskimäärin kalliimpi kuin järven rannalla

Uudenmaan merenrantamökkien keskihinta on ollut 368 000 euroa, kun taas järven rannalla olevien mökkien keskimääräinen pyyntihinta on huomattavasti halvempi eli 196 500 euroa. Myös Varsinais-Suomessa merenrantamökit ovat keskimäärin kalliimpia kuin järvenrantamökit: meren äärellä omarantaiset mökit maksavat keskimäärin 199 000 euroa, järven rannalla olevat mökit 143 000 euroa.

Keskimääräisiä tilastoja katsoessa täytyy kuitenkin muistaa, että taakse voi jäädä suurtakin vaihtelua ja monenlaisia ilmiöitä. Tämäkin taulukko paljastaa erikoisen tilastotiedon: Lapin rantamökit ovat keskimäärin edullisempia kuin kuivan maan mökit. Taakse kätkeytyy laskennassa käytettyjen havaintojen epäsuhta esimerkiksi rakennusvuoden ja pinta-alan suhteen. Lapissa myynnissä olleet rantamökit ovat keskimäärin vanhempia ja pienempiä kuin kuivan maan mökit. Viime aikoina Lapissa myynnissä olleista kuivan maan mökeistä suurin osa on ollut keskimäärin 10 neliötä suurempia kuin rantamökit, ja suurin osa niistä on rakennettu 2000-luvulla.

Moderni rantamökki maksaa omakotitalon verran

Myynnissä olleet rantamökit on rakennettu keskimäärin 1980-luvulla ja mukaan mahtuu tietenkin myös vanhoja, yli satavuotiaita mökkejä, sekä uusia, juuri valmistuneita mökkejä. Moni mökistä haaveileva etsii melko modernia mökkiä - kesämökissä pitäisi olla sähköt ja se voisi olla jopa talviasuttava.

2010- ja 2020-luvuilla rakennetuista rantamökeistä pyydettiin Uudellamaalla keskimäärin peräti 375 000 euroa. Seuraavaksi kalleimmat keskihinnat moderneille rantamökeille oli Päijät-Hämeessä (350 000 e), Varsinais-Suomessa (266 000 e) ja Lapissa (248 000 e).

Lukumäärällisesti eniten tarjontaa moderneista rantamökeistä on ollut Etelä-Savossa, jossa niiden keskimääräinen pyyntihinta on ollut 181 000 euroa. Keskimäärin halvimmat 2010- ja 2020-luvuilla rakennetut rantamökit löytyvät Kainuusta (103 500 e), Pohjois-Karjalasta (119 000 e) ja Pohjois-Pohjanmaalta (120 000 e).

Haaveiletko sinäkin omasta rantamökistä? Katso, minkälaisia omarantaisia loma-asuntoja Etuovi.comissa on myynnissä tällä hetkellä! 

talopiirros

Kiinnostaako asuntojen hintakehitys?

Tilaa sähköpostiisi asuntomarkkinakatsaus alueeltasi.

Katso myös nämä

9 kommenttia sivuun “Paljonko maksaa rantamökki?

  1. 4Ha tontti, 110m merenrantaa länteen maksoi vuosi sitten Sörvennimessä 13 000€, tien rakentamiseen ei ole tarvinnut mitään lupaa eikä muidenkaan tarpeellisten rakennusten takia kun ne on alle 20m yhteensä. Asuntovaunu on siirrettävä joten sitä ei lasketa. Työkaluvaja, tynnyrisauna ja näillä pärjää ihan hyvin ens alkuun.

    1. Itselläni mökki Näsijärvellä
      n. 6000m2 tontti. Useampi rakennus + laituri terassi 40m2. 170 m omaa rantaviivaa
      Kulut vuodessa on tiemaksu 60€, jätemaksu 70€ ja kiinteistövero n 600€
      Sähkö n 300€/vuosi
      Eli alle tonnin kulut. Ei taida päästä sillä etelään edes viikoksi
      Mökillä vietetään huhtikuusta > elokuuhun etätöissä
      Syyskuussa siten kesälomille aasian 6 viikoksi

  2. En nyt oikein usko tuohon keskihintaan lainkaan. Minulla on Pomarkun isojärvellä saari 2300 neliöö jossa on mökki noin 50 neliöö sähköt tulevat aurinkopaneelista uuni, hella ja jääkaappi toimii kaasulla. 60 neliöö laituria rannassa venepaikka on oma. Hinta arvio oli 50 000€

    1. Nykypäivänä saarimökki vaikea saada kaupaksi.Siitä se hinta johtuu.Ja rajaa käyttöpäiviä merkittävästi.Nykyihminen on niin pirun mukavuuden haluinen olento.

  3. Läheltä kaupunkia, alle 50 km, mökit maksaa enemmän. Olipa järvi tai meri kyseessä. Asunnon kunnolla on vaikutusta, kuten myös maaston muodoilla, pihan istutuksilla ja helppohoitoisuudella on myös merkitystä. Saaresta huono saada myytyä, lisämaksua tulee veneestä, sen käytöstä, säilytyksestä, laituri-ja autopaikkamaksuista. Saareen on vaikeampi myös viedä ja tuoda tavaroita, kun ensin roudaat tavarat autoon, autosta veneeseen ja veneestä laiturille ja sama takaisin tullessa.

  4. meillä mökki maksaa vuodessa 1500 sähköt, 1000 erilaisiin pikkukorjauksiin, 500 verot, 300 vakuutus, 200 lumenluonti, puut omasta takaa, 200 viemärin tyhjennys. Totuus varmaan noin 5000 euroo vuosi, kun ottaa huomioon, että on myös silloin tällöin isompia hommia – katto, ulkomaalaus, keittiörempat, yms yms. Sillä sitten hyvä mökki ympärivuoden omassa ja lasten perheiden käytössä. No, viime vuosina arvo noussut enemmän joka vuosi, mutta kyllä hinta vielä alaskin tulee.

  5. Itsellläni v 2019 valmistunut yksi kerroksinen n 80 m n ympäri vuoden asuttava vapaa ajan asunto. Saunamökki remontoitu 2022. Vierasvaja 2015. Siis kaikki uusia. Etäisyys pääkaupungista 1 h15 min. Moottoritietä. Tie oerille, auto pihalle. Porakaivo ja vesivessa. Oma ranta. Kauppa 3 km. Hamina ja Kotka 15 min.koneellinen ilmanvaihto.upea merinäköala.
    Hinta arvio noin 350-400 th.soveltuu teknsesti erinomaisesti etätyöpisteeksi.
    Oletan että keskihintaa laskevat juuri vanhat huonolla houdolla olleet ja jo kulahtaneet mökit jotka myös hausevat mökeille luutteellusen ilmanvaihdon vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio