Yhteistyössä:

Jos olet koskaan miettinyt mitä hyötyä välittäjästä on asuntokaupoilla, millaista työtä he oikeastaan tekevät tai miten välittäjä itse asuu, nyt saat vastauksia.

Mitä kiinteistönvälittäjä tekee?

Kiinteistönvälittäjä on yksi niistä ammateista, jotka eivät nauti järin suurta arvostusta. Tuoreimmalla listalla sijoitus oli 355. Silti hän on keskeinen henkilö monen ihmisen elämän tärkeimmissä, tai ainakin taloudellisesti merkittävimmissä ratkaisuissa.

Hänen tehtävänsä on auttaa myymään tai ostamaan koti ja tekemään se niin, että kaikki lakien ja asetusten kirjaimet tulevat täytetyksi ja enemmänkin. Hän auttaa myyjää saamaan mahdollisimman hyvän hinnan asunnosta ja ostajaa tekemään mahdollisimman järkevän ja turvallisen kaupan.

Pasi Rasku ei murehdi ammattinsa alhaista arvostusta, mutta hän tekee päivittäin töitä osoittaakseen ennakkoluulot vääriksi. Rehellinen ja avoin puhe ja aktiivinen tekeminen tekevät yleensä vaikutuksen kriittisempäänkin asiakkaaseen. Iso motiivi on se, että suositukset ovat hänellekin tärkeä kanava saada lisää myytävää. Huono palvelu ei suosituksia tuo.

Rasku ehti tehdä paljon myyntityötä ennen siirtymistään kiinteistöjen puolelle. Kaikkiaan myyntikokemusta on ehtinyt kertyä 21 vuotta. Kodintekniikan ja autojen myyminen valmisti osaltaan vieläkin isompien kauppojen tekemiseen, mutta niin tekivät myös nuoruuden vuodet remonttimiehenä sekä myöhemmin kuvaan mukaan tullut asuntosijoittaminen. Kun siis puhutaan asunnoista tai toimitiloista, mies todella tietää mistä puhuu.

– Käytäntö on opettanut valtavan määrän asioita, joita ei kirjoista lukemalla ymmärrä. Jos esimerkiksi halutaan realistinen arvio myynnissä olevan asunnon remontoimisen kustannuksista, vaaditaan paljon vertailukohtia elävästä elämästä, Pasi Rasku linjaa.

Asuntoja Rasku on myynyt vuodesta 2011 ja siitä neljä viimeisintä vuotta Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy:n riveissä. Koko tuon ajan mies on ollut samalla myös yrittäjä. Se tarkoittaa, että rahaa ei tule, jos kauppa ei käy. Järjestely on yleinen kiinteistönvälitysalalla ja siksi monelle välittäjäksi ryhtyminen pelottaa liikaa. Iso joukko niistäkin, jotka uskaltautuvat kokeilemaan, luovuttavat pikaisesti.

– Televisiota katsomalla tästä työstä saattaa tulla kovin siloiteltu kuva. Valitettavasti tämä ei ole pelkkää kauppakirjojen allekirjoittelua eikä varsinkaan samppanjalasien kilistelyä. Toki mahdollisuudet isoihin tienesteihin ovat olemassa, mutta se vaatii todella kovaa työntekoa ja myös jonkin verran tuuria.

Oikea asunnon myyntihinta määritetään ammattitaidolla

Netti ja erilaiset palvelut ovat parantaneet huomattavasti yksityisen omistajan mahdollisuuksia myydä itse oman asuntonsa. Pasi Rasku pitää kehitystä positiivisena, sillä se terästää alan ammattilaisten tekemistä ja siitä hyötyvät kaikki, sekä myyjät että ostajat. Rasku kuitenkin muistuttaa, että välittäjän käyttäminen tuo mukanaan tiettyjä etuja.

– Suurin hyöty on varmasti se, että voi olla rauhallisin mielin. Kaikki asuntokauppaan liittyvät asiat tulevat hoidettua asianmukaisesti. Tällä on iso merkitys myös ostajan kannalta. On paljon ihmisiä, jotka eivät halua asioida suoraan myyjän kanssa. Välittäjänhän täytyy aina katsoa sekä myyjän että ostajan etua, olla tavallaan puolueeton edustaja.

Ammattilainen tuo myymiseen myös aktiivisen markkinoinnin, esimerkiksi ammattikuvaajan ottamat valokuvat, oman ja usein koko toimistonsa taidon hinnoitteluun sekä tietenkin ostajaehdokkaisiin yhteydenpidon. Kaikki ovat tekijöitä, jotka osaltaan vaikuttavat paljon siihen, meneekö asunto ylipäätään kaupaksi.

– Yksityisillä myyjillä tyypillinen virhe on ylihinnoittelu ja se saattaa viivästyttää asunnon myymistä kuukausilla, jopa vuodella tai parilla. Virhe saattaa vaikuttaa vielä siinäkin vaiheessa, kun mukaan otetaan myöhemmin välittäjä. Ostajaehdokkaat muistavat, että tuo kohde oli myynnissä pitkään eikä mennyt kaupaksi. Se on omiaan karkottamaan ostajat, Rasku muistuttaa.

Miten asuu Pasi Rasku itse?

hirsitalo
Kuva: Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy

hirsitalo

Myös asuntojen myyjän täytyy asua jossakin. Pasi Rasku asuu tällä hetkellä kerrostalossa Tampereen Tampellassa, mutta työn alla on unelmakoti – iso hirsitalo Tampereen Härmälässä. Pohjanmaalta kotoisin olevalle tila on tärkeää ja siksi ostokohteeksi valikoitui vanha kunnan eläinlääkärin talo. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedossa oli remontointi lattiasta kattoon.

– Hirsirunkoa lukuunottamatta lähes kaikki menee uusiksi ja remontti tehdään perinteitä kunnioittaen. Ammattilaiset toki tekevät työt, mutta itse häärin työmaalla niin paljon kuin ehdin.

näin remontoi Pasi Rasku omaa unelmakotiaan
Pasi Raskun vanhan talon hurja remontti

Näin laajan remontin tekemisessä – ja varsinkin kun kyse on vanhasta, perinteisestä kohteesta – tarvitaan paljon eri alojen asiantuntijoiden apua. Tarvitaan myös pitkää pinnaa ja joustavuutta, sillä kaikenlaisia yllätyksiä voi tulla vastaa ja suunnitelmia täytyy muuttaa sen mukaisesti.

– Kyllähän meillä oli olemassa toiveaikataulu, kun työt aloitettiin. Alusta saakka on myös tiedostettu, että muutoksia varmasti tulee ja sen myötä valmistuminen venyy. Iso kiitos täytyy antaa Nordealle siitä, että rahoituksen suhteen ei ole tarvinnut jännittää. Kun myös omat asumiskuviot on järjestetty siten, että tiukkaa takarajaa ei ole, voidaan tehdä rauhassa kunnollista jälkeä. Kunnolla tekeminen palvelee myös leipätyötäni, sillä saan erinomaista kokemusta siitä, millaista on remontoida hirsitalo täysin nykyaikaiseksi asunnoksi. Projektin jälkeen pystyn taas paremmin palvelemaan asiakkaitani, Rasku kehuu.

Pasi Raskun hurja remontti, kattopellit puuttuu vielä

Seuraa vanhan hirsitalon remonttia Etuoven juttusarjassa ja tutustu Pasi Raskuun hänen omilla sivuillaan.

Tai sitten soita Pasille samantien puh. 0400 171 191
Pasi Rasku HUOM! Pirkanmaan Laatuvälitys

6 kommenttia sivuun “Pasi Rasku: ”Väärä asunnon myyntihinta voi viivästyttää myyntiä kuukausilla”

  1. Niistä ylimääräisistä myyntikuukausista asunnon myyjä tienaa helposti esim. puolet kuukausipalkastaaan. Ei kannata koskaan uskoa välittäjän puheita hinnoista, vaan aina lyödä reilu lisä päälle.

  2. Tänään todistin yksityisenä myyjänä, miten ”yksityisten myyjien lisääntyminen terästää alan ammattilaisten tekemistä” asuntomarkkinoilla.
    Naapurikadulla myyntiin tuli kohde, jonka tietoihin ammattivälittäjä (firman nimessä LKV) oli copy-pastennut lähes kaikki lähipalveluja ym. koskevat tekstit – harmi vaan että hän oli (erehdyksessä?) kopioinut tekstien mukana myös meidän osoitteen välittämänsä kohteen tietoihin…
    Ilmaista mainosta toki meille ja tunnustus oman ilmoituksemme laadusta, mutta osoittaa myös sen miten yksityisen myyjän tietämys ja kokemus kohteesta ja alueesta on monesti ylivoimaista liukuhihnalta asuntoja myyvien välittäjien rinnalla…

    1. Itse välittäjänä toimiessa tämä on todella surullista luettavaa, että joku asuntoja ammatikseen myyvä välittäjä tekee copy-pastausta. Ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää kyseinen toiminta. Kyseinen välittäjä ei ole tässä tapauksessa noudattanut ”hyvää välitystapaa”, jota kaikkien välittäjien pitäisi noudattaa.

      Itsemyyjähän tietää todellakin paremmin asuinalueen kuin välittäjä, jos välittäjä itse ei satu asumaan kyseisellä alueella mistä myytävä kohde on tullut hänelle myyntiin. Mutta toki tämä on epätodennäköistä että välittäjä asuisi itse juuri siellä. Joskus tietenkin naapuri tai lähialueella asunnon omistava antaa asuntonsa ammattilaiselle välitykseen, jos tietää kyseisellä alueella asuvan välittäjän.

      1. Kiitos asiantuntevasta vastauksesta. Sinun kaltaisellesi ammattietiikasta kiinnostuneelle välittäjälle saattaisin asuntoni antaakin myyntiin, jos välittäjää harkitsisin käyttäväni.
        Myyntiä kuitenkin jatketaan itse ja huomenna taas asuntoa esitellään (ilman ”oman kodin tunnesiteitä”, sillä myytävästä osakkeestahan tässä on kyse)… 🙂

  3. Edelliset kommentoijat puhuvat asiaa. Itseäni ihmetyttää, miksi niin monet asunnon ostajat karsastavat yksityisiä myyjiä. No siksi, koska välittäjät ovat tällaisen illuusion onnistuneet luomaan, että välittäjä olisi vastuussa juridisesti, jos asunnossa jotain ihmeellistä löytyy kauppojen jälkeen. Tosiasiahan on, että myyjä on vastuussa kaupasta, käytti hän välittäjää tai myi itse. Omien muutaman asunto-osake ja kiinteistökauppojen perusteella haluan rohkaista ihmisiä myymään asunnon itse ja ennenkaikkea ostamaan asunnon yksityiseltä. Tällöin kuulette kaupasta vastuussa olevilta ihmisiltä suoraan vastaukset kysymyksiinne.

    1. Monesti kuulee asunnon myyjiltä ettei halua lähteä itse omaa kotiaan myymään kun ei halua kuulla arvosteluita omasta kodistaan ostajilta ja tämä varmasti todellakin pitää paikkansa kun omaan kotiin on paljon tunne siteitä, ja että monellakaan ei ole kokemusta myymisestä saatikka rohkeutta lähteä kokeilemaan omia myyntitaitojaan kun asuntokauppaa yksityinen ei tee montakaan elämänsä aikana. Jos taas on myynnin ammattilainen tai tietää itsestään että osaa myydä oman asunnon niin miksi ei myisi omaa asuntoaan suoraan ilman välittäjää, kyllä meille kaikille töitä riittää jos on alan ammattilainen ja välillä liikaakin töitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio