Yhteistyössä:

Liikevaihtonsa tuplannut Suomen AsuntoSatama Oy LKV on noussut ketjujen jälkeen toiseksi suurimmaksi kiinteistönvälittäjäksi koko Itä-Helsingissä.

Tilasto pohjautuu myytäviin kohteisiin. Itä-Helsingissä oli sunnuntaina 17. lokakuuta 2021 myynnissä 400 käytettyä asuntoa Etuovi.com -palvelussa.  Kiinteistömaailman 19,75 prosentin markkinaosuus muodostuu 20 yrityksen ja REMAX:in 12,75 prosentin 14 yrityksen myynnistä. AsuntoSataman Itä-Helsingin 21 asunnon myyntivarasto ja 5,25 prosentin markkinaosuus on yhtiön Vuosaaren asuntomyymälän vahva työnäyte.

AsuntoSatama LKV:n perustaja, kiinteistönvälittäjä Erkki Murto-Koivisto on positiivisesti yllättynyt tuloksista.

Olisin odottanut tuollaisia lukuja Vuosaaressa, mutta että koko Itä-Helsingissä neljäs.

Olemme uudistaja, jonka onnistumisprosentti on yli 90

Murto-Koivisto arvioi menestyksen salaisuudeksi AsuntoSataman kyvyn tuottaa kilpailijoitaan monipuolisempia palveluja myyjille ja ostajille. Kaksi vuotta sitten yhtiö sai esimerkiksi melkoista suitsutusta Iltalehdessä julkaistusta Suomen rikkaimmat taloyhtiöt -jutusta.

Palaute oli myönteistä. Monet tunnustivat jutun luettuaan asuntonäytöillä, ettei heille ole koskaan tullut mieleen millainen vaikutus isoilla vuokratuotoilla saattaa olla asumis- ja remonttikuluihin, muistelee jutun kirjoittanut ex-toimittaja Murto-Koivisto.

Vuokratuottoja kymmenen kertaa tärkeämpi asia kuluttajille on marraskuussa suurelle yleisölle Suomessa esiteltävä on Korjausvelkalaskuri™, jonka kehittämisessä AsuntoSatama on ollut keskeisessä roolissa.

Murto-Koiviston mielestä kaikkein tärkein tekijä menestykseen on AsuntoSataman voitontahtoinen välittäjäjoukkue, joka on hioutunut pelaamaan asuntomarkkinoilla ammattitaidolla ja rehellisellä, tinkimättömällä asenteella.

Toivon, että tulosta tekevä tiimimme pysyy kasassa ja saamme siihen 3-4 samanhenkistä, nälkäistä vahvistusta.

Yksi kaivattu vahvistus tiimiin onkin jo saatu. Yhtiön helmikuussa menehtyneen pitkäaikaisen kehitysjohtaja Sakke-koiran tilalle ollaan palkkaamassa 1,5-vuotias Paavo-tolleri. Hänen tittelistään järjestettiin viikko sitten yleisöäänestys. Ehdotuksia tuli yli 100.

Yksi syy menestykseemme on varmasti rohkea, tavanomaisesta poikkeava mainonta ja markkinointi. Sakke on yhä AsuntoSataman tunnetuin ja rakastetuin välittäjä.  Haluamme, että asiakkaat kokevat AsuntoSataman välittäjät yhtä helposti lähestyttäviksi kuin häntäänsä kaikille vastaantulijoille heiluttavan Paavon tai edesmennen Saken, toteaa Erkki Murto-Koivisto.

Asuntokauppaa suurella sydämellä

Olet purjehtinut oikeaan laituriin, jos haluat myydä asuntosi, omakotitalosi tai tonttisi pääkaupunkiseudulta suojassa asuntomarkkinoiden myrskytuulilta nopeasti ja kustannustehokkaasti. AsuntoSatama LKV on 10 vuotta vanha perheyritys, joka tunnetaan asuntomarkkinoilla rohkeista, raikkaista liikkeistä. Olemme Suomessa alan ehdoton edelläkävijä, uudistaja.

Hyödynnämme jo tänään seuraavan sukupolven palvelukonseptia. Perinteisten välityspalvelun tueksi olemme tuottaneet asiakkaidemme hyödyksi ainutlaatuista uutta dataa (rikkaat taloyhtiöt, taloyhtiön varallisuuden vaikutus asuntokaupassa ja Korjausvelkalaskuri ™). Olemme suomalaisen asuntokaupan 5G.

AsuntoSatamalla on suuri sydän. Pidämme hyvää huolta asiakkaistamme. Kannamme yhteiskuntavastuuta. Emme nosta palkkoja pääomatuloina, maksamme verot, istutamme puita pienentääksemme hiilijalanjälkeä ja palkkaamme joka vuosi kymmeniä 15-16 -vuotiaita kesäduuniin.

Jatka tutustumista AsuntoSatama LKV:n omilla sivuilla! 



Katso myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sammio