Yhteistyössä:

 

Maanantaina alkoi kehikon pystytys ja nyt lyödään kohta kattoa paikalleen, Mika ja Jenni Urkonen taivastelevat mökkityömaallaan joulukuisena torstaiaamuna.

Saunamökkityömaa Sorsakosken kupeella on epätodellisen hieno tarina. Se on oikeastaan mökki, jota ei pitäisi olla olemassakaan.

tontti omakotitalo

Me ei todellakaan etsitty tonttia saati uuden omakotitalon paikkaa. Katselimme näiltä main vanhoja omakotitaloja, joista pikku nikkaroinnilla saisi oman näköisen. Yhtä taloa käytiin katsomassakin. Mutta sitten enempikin vitsillä alettiin tutkia alueen tonttitarjontaa ja hämmästyimme Metsähallituksen tonttien edullisia hintoja, Jenni pohjustaa.

Seuraavaksi olimmekin katsomassa tätä paikkaa. Kun kävelimme tähän rantaan, meille tuli tunne, että ihan kuin kotiin tulisi. Ennen ostopäätöstä kävimme täällä vaikka kuinka monta kertaa, mutta joka kerta tunne vaan vahvistui, että tämä on se meidän paikka – vaikka ajatus omakotitalon rakentamisesta tuntui edelleen aivan utopistiselta, Mika jatkaa.

Mutta sitten Urkoset keksivätkin, että mitäpä jos lähdetäänkin liikkeelle vähän pehmeämmin; tehdään tontille ensin saunamökki. Siitä on aikanaan matalampi kynnys loikata talon rakentajaksi.

Meidän unelma nousee tässä silmien edessä. Loput unelmasta täyttyy toivottavasti jo parin vuoden päästä kun päästään talotyömaalle, Jenni ja Mika myhäilevät.

Täällä voit tutustua Sorsakosken järvimaisemissa sijaitseviin myytäviin tontteihin

Terve talo näköalapaikalle

Lähes hehtaarin tontilla Pirttijärven rannalla on rakennusoikeutta 350 neliötä, plus 30 neliöinen saunamökki.

Ja tuohon töppyrän päälle talon paikkaa on jo katseltu, talo hyvin pitkälle jo piirretty ja suunniteltukin, Jenni viittelöi.

Näköalapaikalle, jonne aurinko paistaa melkein koko päivän. Tässä on tilaa nikkarointiverstaalle, terasseille ja lapsille tilaa juosta, Mika jatkaa.

tontti omakotitalo

Tontin hienouksiin kuuluu sijainti aivan kylän kupeessa, palveluiden äärellä mutta samalla täysin omassa rauhassa. Oma hiekkaranta, mustikkamaa tontin laidalla, tähtitaivaat ja hiljaisuus samassa paketissa.

Yksi lähtökohta oli, että nyt tehdään tervettä taloa. Me olemme menettäneet kaiken – siis todella kaiken – yhdessä hometalossa ja se kiintiö olisi nyt täynnä, paljastaa Jenni.

Mutta kun kumpikaan ei olla ikinä rakentanut taloa, niinpä mökkiprojekti on ollut jonkinlainen yllätysten täyttämä seikkailu.

Hyvänen aika, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, missä järjestyksessä mitäkin pitää tehdä, mikä määrä paperitöitä, Mika listaa ja huokailee.

Mutta sitten pitää kehua, että meille sattui todella hyvä tiimi. Mikan isä moottorisahahommissa, veli mainioksi talkoolaiseksi, kaivinkonemies, kirvesmies, sähkösuunnittelija ja rakennusvalvoja. Ammattilaisten avulla aloittelijakin selviää.

Tutustu täällä tontin ostajan tai vuokraajan tietopakettiin

tontti omakotitalo

Rohkeasti kohti unelmia!

Mökkityömaa saatiin hyvin säiltä turvaan ennen tosi talven tuloa. Katto päällä, ikkunat ja ovet paikallaan ennen pakkasia ja lumimyräköitä – iso kivi siis vierähti sydämiltä.

Yllätyksiä tosin riitti vielä projektin loppumetreillekin. Takkaa ei voitukaan rakentaa ja lattiakin meni uusiksi. Mutta kiukaassa on päästy polttamaan ensimmäiset pesälliset ja ilmalämpöpumppu huokuu lämpöä.

Lopulta oltiin aika hyvin aikataulussa, Jenni huokaa.

Tonttikauppoja rakennusprojektia miettiville Urkosilla on ilosanoma.

Ensikertalaisen kokemuksella voisi sanoa, että yllätyksiin kannattaa varautua, pieniin ja joihinkin isompiinkin. Mutta kun ympärille saa hyvän tekijätiimin, niistä selviää. Rohkeasti kohti unelmia, Urkoset evästävät

Jos haaveissasi on oman talon rakentaminen, kurkkaa myytävät omakotitalotontit täältä

Mikäli oma mökki järven rannalla houkuttelee, tutustu myös myytäviin rantatontteihin

Lue myös nämä tarinat:

Lappalaisen pariskunta hankki unelmiensa kelohirsihuvilan Sallasta

Unelmien mökkitontti Vesaloille löytyi Iso-Syötteeltä

Teksti: Jari Salonen

3 kommenttia sivuun “Tontti ja omakotitalo, jota ei pitänyt rakentaa – Urkoset elävät unelmaansa

  1. Urkosten projektia pääsee seuraamaan instagramissa @urkoset

    1. Kyllä, ilmalämpöpumppu. Oikein käytettynä ja huollettuna ilmalämpöpumppu on hyvä lämmitysmuoto sekä täysin turvallinen käyttää myös astma ja allergia kodeissa. Lisäksi valitsimme pumpun, jossa on hepa suodattimet ja kyseinen malli on tehty nimen omaan allergikkoja ajatellen 🙂 Terveen talon perustana on monia muitakin asioita, joihin on kiinnitetty huomiota ja näistä tärkeimpiä oli että materiaalit ovat uusia sekä mm. siitepölykaudella meillä, kun ei voi pitää ikkunoita auki, niin ilmalämpöpumppu on todella hyvä apu. Lisäksi meillä on käytössä ilmanpuhdistin. Olemme myös panostaneet tuloilman vaihtuvuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio