Memmu Pitkänen

Leikkisän luova sisustussuunnittelija ja rakennusarkkitehti

raksalla

Tässä Raksalla-juttusarjassa pääsette seuraamaan kotimme suunnittelu- ja rakennusprojektia Tampereen Pispalassa. Tarina alkaa nyt aivan alusta eli siitä, miten unelmien tontti löytyi. Kerron teille vaihe vaiheelta jokaisen rakentamisessa eteen tulevan asian yksityiskohtia säästelemättä – niin hyvässä kuin pahassakin – aina suunnittelusta eri vaihtoehtojen läpi toteutukseen. Alempana tässä jutussa annan myös omat parhaat vinkkini unelmien tontin etsintään!

Unelmien tontti löytyi, mutta mistä rahoitus?

Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut koskaan ryhtyväni rakennusurakkaan, vaan toisin kävi. Emme edes etsineet tonttia, vaikka Etuoven tarjonnan selailu niin talo- kuin tonttipuolellakin kuului päivittäiseen surffailuun. Ainoastaan pieni haave Pyhäjärvi-näkymistä Pispalanharjulla käväisi toisinaan mielessä.

Eräänä selailupäivänä bongasin kuitenkin jotain, mikä muutti tämän haaveilijan suunnan totaalisesti. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Löysin Pispalasta tontin, jonka koko on 875m2 ja rakennusoikeuden tehokkuusluku (e) 0,5. Tontille saisi siis rakentaa yhteensä 435 kerrosalaneliötä. Tontilla sijaitsee myös 30-luvulla rakennettu omakotitalo, jonka kerrosalaksi oli ilmoitettu 160 neliötä. Eli tontilla olisi vielä 275m2 rakennusoikeutta jäljellä.

Tontin vanha asemapiirros

Vanha asemapiirros tontista. Tilaa uudelle rakennukselle on tontin pohjoispuolella rinteessä.

Tontin hinta oli tietysti järkyttävän kova, olimmehan Pispalassa paraatipaikoilla ja kauppoihin kuului yllättävänkin paljon rakennusoikeutta. Eikä unohdeta sitä vanhaa isoa taloa! Vanha talo on määritelty suojeltavaksi, joten purkaminen ei ollut mahdollista, vaikka se myytiinkin vastuuvapauslausekkein – eli toisin sanoen myyjä ei ota vastuuta rakennuksen kunnosta.

Voitte vain kuvitella, mitä kotona sanottiin kun esittelin ostoajatukseni tontista kirkkain silmin! Siinä räpsyteltiin ripsiä ja perusteltiin suu vaahdossa, miten mahtava tilaisuus olisi käsillä. Pispalassa kun ei juuri tontteja jaella.

Haaveiletko sinäkin tontista Pispalassa? Katso Etuovi.comista, onko Pispalassa tontteja tarjolla!

Jos Pispala ei ole sinun juttusi, katso tonttitarjonta muilla halutuilla alueilla – kuten vaikka Turun Hirvensalossa, Espoon Westendissä tai Helsingin Paloheinässä.

Suunnitelmani oli vedenpitävä: ensin myydään vanha talomme harjun pohjoisrinteeltä, sitten ostamme tontin ja kunnostamme myyntivoitolla suojellun talon upeaksi, ja myymme sen mukaville tuleville naapureillemme. Myyntirahojen tulisi riittää uuden talon rakentamiseen. Myönnetään, että suunnitelmani sisälsi myös muutamia riskejä ja muttia…

tontti vanhan talon edestä pohjoiseen

Tämä kuva on otettu vanhan talon edestä pohjoiseen päin. Talo sijoittuisi muurin yläpuolelle. Vasemmalla pilkottaa naapurin talo.

tontti uudisrakennuksen liittymän kohdalta itään

Tämä kuva avautuu tontin uudisrakennuksen liittymän kohdalta itään. Oikealla edessä näkyy naapurin talo ja vasemmalla alhaalla vanha talo. Keskellä kuvaa oleva vanha piharakennus puretaan, sillä se on sortumisvaarassa.
Kuinka ollakaan, mieheni suostui jälleen kerran mukaan hullutuksiini ja peli pyörähti käyntiin. Pian nähtäisiin olenko hullu vai nero…

Vanha talomme löysi mukavan nuoren perheen yllättävänkin nopeasti ja pian olimme hieroneet hyvät kaupat myös tontista. Tuon vanhan talomme remppavaiheista ja lopputuloksista olen myös kirjoitellut aikaisemmin tänne Etuovi-blogiin, käyhän kurkkaamassa! Vanha talo osoittautui rakenteiltaan hyväkuntoiseksi, ja se remontoitiin lattiasta kattoon. Myös lämmitysjärjestelmä muutettiin maalämpöön ja kattokin sai uuden pellin ja aluskatteen. Budjettikin piti pientä lisälainaa lukuunottamatta. Tähän asti riski on siis kannattanut ja asiat ovat edenneet suunnitelmieni mukaan.

Pispalan rakennuskielto toi pieniä mutkia matkaan

Pispalassa on vielä toistaiseksi rakennuskielto päällä ja rakentaminen on erittäin säädeltyä. Tonttia ostaessa ajattelin sen vielä olevan vain mukavaa ohjausta ja helposti hyväksyttävissä, olihan minulla kohta unelmatalo unelmien tontilla.

tontti järvinäkymät
Rakennusluvan saaminen tontille edellyttää poikkeuslupakäsittelyä, ja Pispalassa kun ollaan, ei sekään onnistu sormia napsauttamalla. Seuraavassa jutussani kerron, kuinka hankalaksi asiat sitten muuttuivatkaan…

Jo näistäkin kokemuksista viisastuneena, listasin tähän vielä parhaat vinkkini sinulle, joka olet hakemassa omaa unelmiesi tonttia.

10 vinkkiä tonttia hakevalle:

  1. Ensin etsitään tontti, sitten vasta suunnitellaan talo tontille. Katso Etuovesta myytävien tonttien tarjonta koko maassa >
  2. Ota mukaan rakennussuunnittelija jo tässä vaiheessa, niin tulee huomioitua heti kaikki tontilta vaadittavat asiat.
  3. Kartoita vaihtoehtoja mahdollisimman laajasti ja perehdy alueiden kaavoituksiin. Kunnan sivuilta löytyy paljon tietoa alueiden tulevista suunnitelmista.
  4. Mieti tontin ilmansuunnat, kuinka rakennus asettuisi tontille auringon kiertoon nähden.
  5. Havannoi alueen ympäristöä, kuten palveluja, liikenteen määriä, meluhaittoja, luontoa, virkistäytymisalueita ja julkisia liikenneyhteyksiä.
  6. Selvitä alueen kunnallistekniikka. Mitkä lämmitysmuodot ovat mahdollisia? Miten kaukana rajasta kunnallistekniikka sijaitsee?
  7. Selvitä, mitä tontille saa rakentaa ja mikä on rakennusoikeus. Joillekin alueille on myös laadittu rakentamistapaohjeet, jotka ohjaavat alueelle rakennettavan rakennuskannan tyyliä.
  8. Selvitä myös maaperän laatu tietääksesi millaisen perustuksen rakennus vaatii.
  9. Selvitä, onko tontilla rasitteita, kuten tontin läpi kulkeva tie tai viemärilinja.
  10. Älä hätiköi päätöksen kanssa, vaan käytä aikaa kartoittamiseen. Sopiva tontti on toimiva pohja uudelle kodille!

Suunnitteluterveisin,
Memmu

Tutustu Pispalaan asuinalueena.

4 kommenttia sivuun “Unelmien tontti Pispalasta – rakennuskielto kaupan päälle

  1. Hei,

    täällä myös Pispalan tonteista ja rakennusluvista kiinnostunut 🙂
    Yrittänyt hahmottaa tuota sun karttaa — asumme itse Torpankadulla,
    mutta Torpankadun ja Pispankadun risteyksestä, tontilta josta sun kartta,
    en löydä kuin rivitaloyhtiön….? Auta vähän, mistä etsiä 😀

    Tontit on kalliita, pieniä, joko paaluttamista tai rinnettä tukevaa vahvistusta vailla kaikki.
    Bonuksena nuo purkukieltoiset — kuitenkin alueelle rakennetaan aika villisti minkä
    näköistä taloa vaan….

    1. Hei Johanna,

      Uuden rakennuksen olisi tarkoitus nousta ihan siihen Torpankadun alkupäähän, heti portaiden viereen pusikkoon 🙂
      Vanha talo jää siis tontin etelälaidalle.

      Tontit ovat kyllä hankalia ja kalliitakin, mutta miljöö ja näkymät <3
      Pispalaa ei voi kun rakastaa… Kaiken se ottaa, kaiken se antaa 🙂

      Tuota "villiä" rakentamista kaavoittaja yrittääkin ohjata uuden kaavan avulla. Yllättävää kyllä, uusien rakennusten odotetaan olevan hyvinkin moderneja isoine ikkunoineen, eikä "vanhan kopiointia" toivota! Mielestäni Pispalan rikkaus on juuri sen monimuotoisuus – niin rakennuksissa, kuin meissä asukkaissakin!

      1. Hei juu, vihdoin hahmottaa! Siis ihan Torpankadun päähän, isomman talon taa 😀 Ja totta, itsenikin yllätti, ettei vanhantyyppistä rakentamista suosita, vaan monimuotoisuutta. Lykkyä projektiin!

        1. Ja vieläpä erittäin yksinkertaista monimuotoisuutta, että otapa siitä nyt selvää 😀

          Kiitokset! Tervetuloa ihmettelemään torpan nousua jos/kun jotain alkaa tapahtumaan! Valaisen mielelläni projektin vaiheista lisää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio