Kati Pilli-Sihvola

Sisustuksen puoliammattilainen

Kesä on taittunut ja talvi on tullut vesisateineen myös vanhaan maalaistaloomme Issulaan. Voinee tunnustaa, että sateinen kesä, syksy ja tämä alkutalvi ovat hieman siirtäneet tai ainakin hankaloittaneet kaikkea sitä hommaa, mitä mietittiin tehtäväksi. Toisaalta ei pahasti, mutta ehkäpä olemme saaneet sisätilojen remontille hieman lisäaikaa. Meillä on kuitenkin perhe-elämä pyöritettävänä, joten emme voi ihan 24/7 pitää käsiämme tässä remontissa.

Navetta ja puoli valtakuntaa -juttusarjassa pääset seuraamaan vanhan maatilan hurjaakin hurjempaa remonttiprojektia. Tilasta remontoidaan lapsiperheen omaa maatilaunelmaa pikkuhiljaa ja vanhaa kunnioittaen.

vanha maalaistalo

Olemme itse edelleen ihastuneita maalauspintaan ja siihen, kuinka se raikasti taloa. En oikeasti malta odottaa sitä hetkeä, jolloin saamme puusepän meille tekemät ikkunat paikalleen remontissa olevaan päätyyn. Ehkäpä jo kuukauden sisällä? En osaa sanoa vielä, mutta tämän talven aikana kuitenkin.

Täältä pääset lukemaan, minkälainen oli Issulan ulkomaalausurakka

Sähkö- ja viemäriremonttia sekä saunahaaveita

Seuraavia askeleita vanhan maalaistalon remontissa ovat sähköt ja viemäreiden sukitus, sekä sen saunan rakentaminen vanhaan sikalaan.

Muutamalta yritykseltä olemme pyytäneet tarjouksia viemäreiden kunnostuksesta ja nyt katsotaan, että mitä kannattaa tehdä. Vanhat viemärit ovat yllättävän hyvässä kunnossa, joten mietintämyssyssä on, mitä nyt kannattaa tehdä. Luotetaan asiantuntijoihin.

Saunakin etenee pikkuhiljaa… Hermostuttavaa, mutta kostea kesä ei ole mitenkään helpottanut tätä juttua. Mutta kyllä se lopulta valmistuu!

Purkutyöt loppusuoralla ja uutta tilalle – vanha maalaistalo saa uuden ilmeen

vanha maalaistalo

vanha maalaistalo

Viimein ollaan saatu talon tupapääty purettua sisältä päin. Vielä on purkamista ja hommaa, mutta nyt alkaa myös näkyä ne osat, mistä aletaan taas rakentamaan uutta tilalle. Kuten näkyy, niin vanhat hirret ovat hyvässä kunnossa, paremmassa kuin osattiin ajatella. Kiitos siitä hyvän kivijalan.

vanha maalaistalo

50-60-luvun taitteessa tehdystä edellisestä remontista ovat alkuperäiset hyvät piirustukset tallella ja ne ovatkin helpottaneet paljon urakan suunnittelua. Olemme iloisia, että näistä osin meidän ei ole tarvinnut keksi ”pyörää uudelleen”, vaan edelliset omistajat ovat hyvin pitäneet rakennusdokumentit tallessa. Näin ollen tiedämme, mitä seinien sisään on tuolloin tehdyssä remontissa piilotettu ja miten voimme muuttaa asioita.

Lankkukattoa joudutaan hieman purkamaan ja uusimaan, mutta sekin on hyvä, koska meille tulee käynti toiseen kerrokseen täältä tuvan puolelta.  Muutoin säilytämme alkuperäisen lankkukaton ja putsaamme sen.

vanha maalaistalo

Nyt siis alkaa tapahtua sisätiloissa ja ulkohommia hääräillään taas ensi kesänä. Maalausta jälleen tiedossa silloin:)

Ihanaa viikkoa! Jos sinä edelleen etsit omaa ”Issulaasi”, niin tsekkaappa tämä Etuoven linkki – ehkäpä sinun unelmiesi vanha maalaistalo odottaa täällä!

Jos vanhojen talojen remontointi kiinnostaa, kurkkaa tänne!

Terkuin,

Kati

 

Katso myös nämä

2 kommenttia sivuun “Vanha maalaistalo remontissa – talvella tapahtuu sisätiloissa

  1. Moikka! Kaikella mielenkiinnolla seuraan miltä teidän tila tulee näyttämään. Oli tämän tilan osto meillä nimittäin mielessä myös mutta olimme jo tuolloin ehtineet tehdä maakaupat nykyisestä raksaprojektistamme (aropellonhirsitalo.blogspot.fi). Melkein alkaa kaduttamaan heh 😉 Intoa rakentamiseen! 🙂

    1. Hei,

      Kiitos kommentista. Oi miten mukavaa ja näin pohjalaista miellyttää teidän pohjalainen talo todella. Saapa nähdä milloin saadaa valmiiksi. Huomenna meillä alkaakin tuvan päädyn ikkunoiden vaihto:)

      Terkuin, Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio