Memmu Pitkänen

Leikkisän luova sisustussuunnittelija ja rakennusarkkitehti

Minulle sauna on paikka, jossa hemmottelen kaikkia aistejani. Hiljaisuus, hämärä ja lämpö mahdollistavat levollisen hetken koko kropalle. Saunassa on mukava mietiskellä, haaveilla ja suunnitella, tai sitten rupatella rauhassa kaikista maailman ja valtakunnan asioista. Se on ihana pakopaikka arjen pyörteistä. Minulle saunaan pakeneminen onkin lähes päivittäistä.

saunan remontti - tumma saunaKuva: Jonathan Melartin

Minun unelmasaunani on siis hämärä, rauhallinen ja sopivan lämmin. Tällainen sauna tehtiin meille nykyiseen kotiimme Pispalaan. (Psst… jos haaveilet omasta ihanasta Pispalan kodista, niitä on myynnissä täällä!)

Kotimme on rakennettu 30-luvulla ja alunperin talossa on ollut useita ”hella-ja-huone” -tiloja. Pihassa on edelleen vanha, käytöstä poistunut saunarakennus, mutta valitettavasti se on niin huonossa kunnossa, että se täytyy pian purkaa. Taloon on tehty edellisen remontin yhteydessä 80-luvun alussa puusauna nykyiselle paikalleen sisätiloihin. Saunan remontti alkoi siitä, että purimme kaiken vanhan pois…

saunan remontti - ennen remonttia

Aloitetaan uuden saunan tekeminen aivan alusta. On aina parempi, että pääsee tarkastamaan pohjat rakenteita myöten. Löytyneistä tapeteista päätellen tilassa on ollut joskus tavallinen asuinhuone.

saunan remontti - tonttu ja työmiesSaunan remontin onnistuminen vaatii taitavan ja huolellisen tekijän sekä tietysti asiantuntevan suunnittelun.

saunan remontti - pohjakuva ennen remonttiaPohjakuva ennen remonttia. Pidimme seinälinjat samoina uudessakin saunatilassa, vain kylpyhuoneen ovea siirrettiin. Tosin edellinen omistaja oli jakanut saunan päähän tilan pyykin kuivaukselle, eli löylyhuoneen vasemmassa päädyssä oli ovi, jonka takana pyykkinarut. Sauna oli siis noin metrin verran lyhempi kuin pohjakuva antaa ymmärtää. Harmi, etten ehtinyt napata kuvaa siitä!

saunan remontti ja kylpyhuoneremonttiKuva: Jonathan Melartin

Saunan mitat ovat 1700x3500mm, samoin pesuhuoneen. Sauna on siten huomattavan pitkä. En kuitenkaan keksinyt neliöille parempaakaan käyttöä, joten nyt mahtuu isompikin porukka kerralla rentoutumaan. Koko seinän mittainen lasiseinä toimiikin tässä tilassa erityisen hyvin, sillä se avartaa kapeita tiloja ja tekee niistä yhtenäisen.

saunan remontti - musta kylpyhuoneKuva: Jonathan Melartin

Tämä kylpytila on siis musta! Mustat, isot fasettilaatat 1/3-ladonnalla ja musta 10×10 laatta lattiassa. Muurin rappaus rapsuteltiin pois ja esiin tullut tiilimuuri maalattiin mustalla Luja-maalilla, samoin kuin saunan puolen muurikin. Myös lasiseinä on musta.
Laatat: K-rauta Lasit: Aki-Lasi

saunan remontti - kylpyhuone yhtenäistä tilaaKuva: Jonathan Melartin

Laudemateriaali sekä katto- ja seinäpaneeli ovat lämpökäsiteltyä haapaa. Sama katto jatkuu yhtenäisenä pesuhuoneen puolelle. Lauteet on tehty käsityönä paikanpäällä.
Puutavara: Ylöjärven Puu

saunan remontti - musta lasiovi

Kuva: Jonathan Melartin

Myös pukeutumistilaan johtava ovi on mustaa lasia. Pukuhuoneesta päin katsottuna ovesta ei näy läpi, kun pesutiloissa on himmeä valaistus. Pesuhuoneen valaistus on kahden kytkimen takana. Toinen sytyttää led-nauhat ylälauteen alle sekä suihkuseinän koteloinnin päälle, ja toinen sytyttää led-spotit kattoon samalla käynnistäen myös koneellisen ilmanpoiston. Valaisimet ovat sähkärin tuomia tuliaisia tukusta eli ihan perusvalaisimia.

saunan remontti - ikkuna Pispala kuvalla

Kuva: Jonathan Melartin

Vanha ikkunammekin Pispala-kuvalla sai arvoisensa paikan.

saunan remontti - puukiuas palomuuriKuva: Jonathan Melartin

Puukiukaan palomuuri on muurattu kellarista löytyneillä vanhoilla tiilillä. Nämä vanhat talot ovat mahtavia aarreaittoja <3

saunan remontti - tilaratkaisut saunassaKuva: Jonathan Melartin

Puilla lämmitettävä sauna vaatii hieman väljempiä tilaratkaisuja, mutta tekee kyllä saunasta saunan. Hyviä puolia on mm. se, että tila lämpenee ihan lattiatasoon asti. Kovien löylyjen yllättäessä voi aina tipauttaa itsensä alemmalle tasolle ja on siinä lastenkin kiva istua, kun ei varpaatkaan palele. Myös tulen tuoma tunnelma ja valo on usein se, mikä riittää koko tilan valaistukseksi. Ja näkyyhän se sähkölaskussa! Jos joskus kyllästyttää pehmeiden löylyjen eteen tehtävä sytytystyö, ei hät
ää, saunan remontin yhteydessä on näppärästi tehty saunaan varaus myös sähkökiukaalle.
Kiuas: K-rauta

saunan remontti - kylpyhuone kotelointi suihkujen taakse

Kuva: Jonathan Melartin

Suosin aina suihkujen taakse tehtäviä kotelointeja, jolloin saadaan näyttävästi upotettua tilat myös shampoopulloille. Tällä kertaa tosin halusin toteuttaa sen huomaamattomasti, aivan kuin olisi työnnetty kolme laattaa seinän sisään. Ei korostuksia. Kun kotelointia ei rakenna ylös kattoon asti, jää mukavasti tilaa epäsuoralle valolle! Suihkut: K-rauta

Musta sauna on mukava, mutta todella vaikea kuvattava. Itse en osannut, joten pyysin ammattilaista apuun. Todella taitavasti ja totuudenmukaisesti kuvattu, kiitokset Jonathan Melartin!

Rentouttavia saunahetkiä!

/Memmu

P.S. Tiedättekö, miten lapset saatiin ennen vanhaan rauhottumaan saunassa ja antamaan äidille löylyrauhan? No tietysti kertomalla juttuja saunatontusta, joka suuttuu, jos ei olla hiljaa. Tai en minä tästä ihan varma ole, mutta toimii ainakin meillä 😉

P.P.S. Jos remontti-innostus pääsi iskemään, Etuoven kuvagalleriasta löydät lisää inspiraatiota saunan uudistamiseen sekä ideoita kylpyhuoneremonttiin

Katso myös hintaesimerkit erilaisista saunaremonteista Urakkamaailman sivuilta

 

17 kommenttia sivuun “Vanhan talon saunan remontti – nyt viihtyy saunatonttukin

  1. Kovin on modernin näköiseksi saatu, musta on kyllä hieno väri. Vaan sitä en kyllä kerta kaikkiaan ymmärrä, että miksi ihmeessä saunasta on suora näköyhteys suihkuihin? Onko suihkussa kiva vieraiden – tai kenenkään – pestä taka- ja etupuolensa, kun ovat näytillä saunassa olijoille? Vai mikä muu tarkoitus tällä jättimäisellä lasiseinällä on??

    1. Hei, ja mukavaa alkanutta vuotta!

      Kiitokset kommentistasi! On totta, että lasiseinä ei ole jokaisen juttu, eikä tarvitsekaan olla. Erilaisia saunoja löytyy niin monta kuin saunojiakin, ja tämän saunan omistajia ei pyllyn pesut haittaa. Päinvastoin, voi kytätä, että muksut pesee hyvin tukkansa ja korvantauksensakin 🙂

      Tässä rempassa päädyttiin lasiseinään siitä syystä, että säästettiin konkreettisesti 10 cm syvyystilaa sekä epäsuorasti kevennettyä tilan ilmettä. Mustaa saunaa suunnitellessa on tärkeää huomioida myös valaistuksen kulku tilassa, ja tämä ratkaisu tuo todella mukavasti epäsuoran valon kylpytilan puolelta myös saunaan. Mikäli ratkaisuna olisikin ollut perinteinen seinärakenne, olisi fiilis voinut kääntyä helposti ahdistavaksi – tilathan ovat aika kapeat pituuteensa nähden!

      Saunasuunnitelmissa kannattaa kuitenkin muistaa, että lasiseinä päästää lämpöä läpi, ja näin ollen vaatii kiukaaltakin enemmän tehoa. Myös suihkutilasta tulee helpommin kuuma, joten ilmastoinnin on syytä olla kunnossa.

      Siivouskammoisille kaimoilleni voin kertoa, että lasin saa helposti pyyhkäistyä puhtaaksi, helpommin kuin paneelin. Sitäpaitsi siihen on muksujen mukava piirrellä lasin huurustuessa 🙂

      Ja onhan se näyttävä, eikö!

      Memmu

  2. Juu, eihän siinä omin perhein – pikkulasten tai puolison kanssa – mitään, mutta jos meinaa vieraitakin joskus saunottaa niin pitää olla asteen verran outo jollei tiettyjen paikkojen pesu tuntuisi mukavammalta näkösuojassa. Vaikka jokainen tervejärkinen saunoja tässä tapauksessa ymmärtää olla suihkuun katselematta, niin ei se suihkussa olijan oloa tee yhtään sen mukavammaksi. Itse suunnittelen aina niin, että käytännöllisyys ei mene jonkin kuvitellun ulkonäön edelle, pienintäkään saunan ovea en esimerkiksi suihkuun päin suuntaa, ellei ole läpinäkymätön suihkukaappi välissä. Tuollaiset virheet huomaa kyllä kokenut talonostajakin myyntitilanteessa.

    1. Hei Teussi78,

      Täytyypä tehdä gallupia ja kysellä vierailta, miltä se peseytyminen meillä kyläillessä tuntuu 🙂
      Ilmoittelen kyselyn tuloksista kevään mittaan tuolla Raksalla-sarjassa samalla kun kerron, millaiseen sisustusratkaisuun päädyn uuden kotimme kylpytiloissa.

      Vinkkinä vielä talon ostajille, jotka kokevat lasiseinät miinuksena: Lasiseinät saa helposti teipattua peittävämmiksi. Se on varsin edullinen tapa muuttaa lasiseinä vaikkapa huurrelasiksi, josta ei näe läpi. Samaa kannattaa kokeilla myös ikkunaruutujen kanssa, jos näkymistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Pysyn edelleen kannassani, että kodit tulee suunnitella asujansa mielen mukaan, ei suunnittelijan, naapureiden taikka vieraiden. Vaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun 🙂

      Memmu

      1. Toki kodit tulee suunnitella asujansa mukaan, se on tärkeintä, mutta saunan lasiseinää ei teippauksilla saa korjattua.

        Kaikki löylymiehet ja löylynaiset jotka pitävät kovista löylyistä tietävät tasan tarkkaan että lasiseinästä heijastuu ikävän terävät ja epätasaiset löylyt eikä sen välittömässä läheisyydessä halua istua. Puupanelointi samassa tilassa toimii löylyjen kannalta eri tavalla. Täysin suljettukin pieni ikkuna jonka takana kukaan ei ole kurkkimassa voi pilata muutoin hyvän löylyttelypaikan aiheuttaen pistemäisen kuuman heijastuksen ja tilanne korjautuu peittämällä ikkuna saunomisen ajaksi esim. isolla paksulla taitellulla pyyhkeellä, mutta samalla ratkaisulla ei saa isoa lasiseinää korjattua.

        Lisäksi suihkutilasta tulee tuskastuttavan lämmin kun kunnolla löylytellään eikä kylmä suihkukaan auta hikoilun alkaessa kuivattelun aikana heti uudestaan. Pukuhuoneen puolelle siirtyminen vettä valuvana on rakenteita silmällä pitäen harvemmin kestävä ratkaisu. Tilanteen korjaaminen reippaalla ilmanvaihdolla tuhlaa energiaa, lisää vedontunnetta ja vie pahimmassa tapauksessa löylylämmöt mennessään ellei kiuasta ylimitoiteta ylimitoituksen päälle joka lisää lämmityshaasteita. Puulämmitteinen kiuas on ilman muuta plussaa mutta tilaan nähden reilusti ylimitoitettu kiuas on helppo nopeasti ylikuumentaa ja sopivan lämpö- ja kosteustasapainon löytäminen sekä ylläpitäminen voi olla haastavaa.

        Suihkun puolella näyttäisi kuitenkin olevan turhaa tanssitilaa joten kunnollisen väliseinän saa toki rahalla jälkikäteenkin tuohon tehtyä.

        1. Hei Saunatonttu,

          Kiitokset kommenteista! Onnistunut sauna vaatii tosiaan huolellista suunnittelua, ja siinä on muitakin huomioitavia seikkoja kuin vain ulkonäkö.

          Tuota terävää heijastumista lasiseinästä ei ole meidän saunoessamme ollut todettavissa, vaikka kovan löylymiehen kanssa ”joutuukin” saunottelemaan 🙂
          Mutta se on totta, että lasin johtaessa lämpöä lävitseen hyvin, voi suihkun puolella tulla pidempään saunottaessa kuuma. Onneksi saunasta pääsee kätevästi pihalle vilvoittelemaan!

          Remontoidessa ja rakentaessa kannattaa tietysti myös vesieristää pukeutumistilat ja lattian kuivattamisen kannalta myös lattialämmitys auttaa paljon kosteuden kuivattamisessa. Ja siinäkin olet aivan oikeassa, että väliseinän rakentaminen jälkikäteen onnistuu helposti!

          Mukavia saunahetkiä!

          Memmu

  3. Heips,

    Tykkään tämän saunan tyylistä todella paljon! Kiitos jutusta ja näistä hienoista ammattilaisen ottamista kuvista 🙂 Nyt kun haaveilen remontista omaan saunaosastoon, niin täytyypä vilauttaa miehellekin. Meille lasiseinä olisi toivottu muttei taloudellisesti mahdollinen tällä kertaa. Lapsiperheessä se on nimittäin myös turvatekijä.

    1. Hei Mrs. P.

      Kiitos palautteestasi!
      Kuvat ovat kyllä upeat, ja välittävät todellisen fiiliksen erittäin hyvin. Ei mikään helpoin kuvattava tila!

      Tuo turvallisuustekijä on kyllä myös hyvä pointti! Vaikka lasi onkin karkaistua, niin ”räjähtäessään” pienet ja pyöreätkin lasin palat voivat huonolla tuurilla saada ihon rikki. Karkaistu lasi kestää kyllä todella hyvin, mutta hajoaa helpommin iskun kohdistuessa lasilevyn reunaan. Saunassa ei onneksi yleensä ole kovia ja liikuteltavia esineitä, joilla lasin saisi napautettua rikki.

      Turvallisempi paikka lasille olisi korkeammalla, saunan ja kylpyhuoneen välisenä ikkunana, jolloin myös lasin reunat saadaan listoilla suojattua. Tai voihan lasia laittaa vain seinän yläosaan, jolloin saadaan epäsuoraa valoa kylpytilan puolelta myös saunaan!

      Eräältä rakennusliikkeeltä kuulin, ettei lasiseinän kustannukset olisi juuri sen enempää kuin seinän rakentaminen ja sen laatoittaminenkaan, mutta tiedä sitten… Minkä materiaalissa säästää, sen maksaa asennustyössä.

      Memmu

  4. Tulipa saunasta kiva 🙂 Ja tuo lasiseinäkin on kiva ratkaisu (imo)!

    1. Kiitokset, Simo!

      En malta odottaa seuraavaa saunaprojektia 😉

      Kevätterveisin,
      Memmu

  5. Sinänsä erikoista, että kaikessa suositaan nykyään ekologisuutta, mutta saunoihin laitetaan näitä lasiseiniä lähes järjestäen. Se on kaikkea muuta kuin ekoteko ja vaatii auttamatta isomman kiukaan yleensä valmistajasta riippuen yhden tai kaksi luokkaa isomman kiukaan ja lasiseinä ei taatusti paranna löylyjä. Energian kulutus kasvaa tästä ja tällaisen ratkaisun tekijän on hyvä huomioida, että isompi kiuas saattaa vaatia paremmat sulakkeet ja jopa sähköjohdot pitää usein olla paksumpaa johtoa, jotteivat kuumene. Suomalaiseen saunakulttuurin uutena kyseenalaisena piirteenä voidaan pitää myös saunahifistelyä, jossa ulkonäkö ja tekniikka näyttelevät iso osaa. Saunaremontin tekijöille vinkkinä, miettikää mihin haluatte saunassa panostaa, perinteisiin rauhallisiin arvoihin saunassa, jossa voi rentoutua ja saada ne kunnon löylyt vai tinkiä näistä ja mennä ulkonäkö edellä. Tottakai molemmissa voi onnistua yhtäaikaa, mutta se vaatii paikalle muutakin kuin sisustussuunnittelijan

  6. Meillä on lasiseinä saunassa, ja ei ole yhtään häirinnyt, eikä ole mitään ”erikois” johtoja tai kiuasta.. taitaa olla aika vanhanaikaisia nämä kommentoijat.. itse tykkään saunan lasiseinöstö, eikä ketään vieraita eikä perheen jäseniä ole se haitannut.. jos jotakin lasiseinö saunassa häiritsee, niin sitten ei sellaista omaan kotiinsa hanki.. yksinkertaista. Ps. Ei ollut tarkoitus loukata ketään, mutta itseäni ihmetytti moinen keskustelu lasiseinästä saunassa.. yst. Terv. Aki

    1. Hih, kiitos kommentistasi 🙂

      Saunan lasiseinä on mielestäni kaikin puolin niin toimiva, että uuteen kotiimme tulee sellainen myös (kuvia tulossa Raksalla-blogiin!)
      Mutta saapa nähdä palataanko ”suljetumpaan trendiin” vielä joskus myöhemmin modernissakin rakentamisessa ja remontoinnissa!

      Hyviä löylyjä!
      -Memmu

  7. Ihan mielettömän hieno kokonaisuus. Meillä alkamassa hyvin samanlainen projekti vanhaan kellaritilaan Epilässä. Onko tuo teillä oleva laatta ihan kiiltävä musta 10x30cm? Ja toi lasiseinä on ihan mahtava…

    1. Moi Marko,

      Kiitos!!!
      Kyseinen kiiltävän musta fasettikulmainen laatta on K-raudan mallistosta ja edelleen näyttää olevan saatavilla. Koko on 12,4 x 38 cm. Löytyy nimellä Oxford.

      Tsemppiä remppaan! Laittakaas kuvia sitten jakoon instagramiin hashtagilla #etuovisisustus 😉

      Memmu

      1. Kiitos vinkistä, tuo sama laatta lähti K-Raudasta tilaukseen…😊 jep, laitetaan kuvaa kun remppa etenee.

        1. Hienoa, että minusta oli apua 🙂

          Kuvia odotellessa,
          Memmu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sammio